maanantai 26. kesäkuuta 2017

Procrastination

Tällä hetkellä haaveilen...


Lämmöstä, helteistä, aurinkoisista päivistä ja uimarannoista. Kesäkuun tentin on takana päin, joten nyt olisi hyvin aikaa pötkötellä biitsillä ja nauttia auringosta. Edes kahdenkympin asteet voisi tulla takaisin, tämän kylmän jakson jälkeen ne tuntuisi jo niin lämpimiltä!

Matkustelusta. Jos saisin matkustaa ihan mihin vaan rahasta ja ajasta riippumatta, lähtisin Australiaan. Ennen vaihtoa en sen kummemmin haaveillut matkustamisesta; toki aina tasaisin väliajoin mietin rantalomaa tai katselin haikeana muiden matkakuvia. Jenkeissä reissatessa sitä oikeasti tajusi, miten siistiä on nähdä ja kokea uusia paikkoja. En ehkä lähtisi heti Aasiaan reppureissamaan, mutta Euroopassa interreilaus houkuttaa.

Mahdollisuuksista. Miksi kaiken pitää olla kiinni rahasta, ajasta, työpaikasta, opiskeluista, vastuullisuudesta? Kun viime marraskuussa sain mahdollisuuden suorittaa harjoittelun Yhdysvalloissa, en juurikaan epäröinyt. Kun noin hieno mahdollisuus tulee vastaan, ei sille sanota ei. Niin ei vain tehdä. Silti jännitti kovasti kertoa kaikille, etten tulekaan kotiin keväällä, sillä takaraivossa oli ajatus siitä, että nyt on tultava Suomeen opiskelemaan ja kirjoittamaan gradua ja valmistumaan ja töihin. Mutta hei, välillä on ihan ok hypätä pois siitä oravanpyörästä ja ottaa vähän aikaa itselle ja tarttua siihen mahdollisuuteen.


Rajattomasta shoppailusta. Tämä ostolakko on vähän turhauttava, vaikka siskolta saadut vaatteet vähän sitä lievensivätkin. Viime viikolla kävin kiertämässä kauppoja, ja voi miten ihania kaikkia kesäjuttuja ja jopa syksyisiäkin ihastuksia sieltä löytyikään! Mutta ei, en tarvitse. Vaihtovuoden aikana mukana oli rajallinen määrä tavaraa, mutta käytännössä kuitenkin kaikki lempparivaatteet, ja vuoden kuluessa en juurikaan kaipaillut Suomeen jääneitä vaatteita. Joulun aikaan laitoinkin suurimman osan niistä pois kirpparikasaan, mutta toki muoti muuttuu ja eurooppalainen tyyli onkin vähän erilainen kuin Yhdysvalloissa. Ja kun kaikki kesämekot ja syysneuleet nyt on mun heikko kohta!

Täydellisistä hiuksista. Vaihdon aikana tukkani meni melko huonoon kuntoon, ja aikeissa onkin leikata huonot latvat pois. Ongelmana kuitenkin on, että hiuslaatuni on ohut, lattea ja päätä myötäilrvä, ja väistämättä edessä oleva pitkä polkka on vähän haastava. Mitä ihmettä tälle rakenneettomalla tukalle oikein keksii? Olisiko kellään suositella hyviä rakennetta antavia hiustuotteita?

Inspiraatiosta. Odottelen sitä kipinää, joka veisi ulos valokuvaamaan, saisi minut taas kirjoittamaan säännöllisesti, joko blogia tai koulujuttuja. Blogi on aina ollut minulle keino nollata aivot ja saada ajatukset stressistä pois. Blogien lukeminen on jäänyt vähemmälle viime aikoina, ja sitä mukaa myös oman blogin kirjoittaminen. Ajattelin kuitenkin saada taas rytmistä kiinni ja etsiä vaikka kivoja blogihaasteita joita toteuttaa! Saadaan ainakin homma alkuun.


Espanjasta. Kunpa seuraavat kaksi viikkoa menisivät mahdollisimman nopeasti. ❤

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti