torstai 28. heinäkuuta 2016

Tuu mua vastaan, puolimatkaan

Moikkamoi! Viime postauksesta ehti jälleen vierähtää tovi, mutta nyt sinne on ainakin lisätty kuvamateriaalia! Käykäähän siis tsekkaamassa edellinen postaus :) Sain kuin sainkin oman kamerani mukaan myös Kalajoelle, ja yritinkin parhaani mukaan ottaa kuvia vähän joka asiasta; Suomen kesästä, kotimaisemista, kissasta. Niiden pariin on sitten kiva palailla koti-ikävän iskiessä, tai no saa nähdä kuinka kivaa se on vai yltyykö ikävä vain!


Kalajoella vietin siis muutaman vapaapäivän putken, ja reissu tuli kyllä hyvään saumaan. Sain Eelin mukaani, ja vaikka ei tehtykään mitään sen erikoisempaa, oli ihanaa olla vähän eri maisemissa. Porukat oli päivät töissä, joten päästiin viettämään aikaa kahdestaan - tai aika lailla kolmestaan, sillä itsehän hullaannuin jälleen kerran meidän ihanasta kissasta, joka oli ihan kesäfiiliksissä. Snapchatiani seurailevat saivatkin nauttia höpöistä kissavideoista tyyliin Salama edestä, Salama takaa, Salama istuu, Salama makaa... :D Käytiin myös etsimässä toisia kesäisiä eläinystäviä eli lampaita, joita on yleensä ollut meidän lähiseudulla aitauksessa. Ei kuitenkaan löydetty määkiäisiä, nyyh. Lammaslenkki lukeutui niihin yhden käden sormilla laskettaviin kertoihin, kun poistuin kotoa. Jätskillä oli myös pakko käydä vanhojen aikojen muistoksi, mutta muuten halusinkin vain olla kotona. Hengittää sitä maalaisilmaa ja kiireetöntä ja rauhallista energiaa, olla perheen kanssa, käydä rempatussa kesäsaunassa... Jokseenkin täydellistä. Vaikka kaupunkilaiselämästä pidänkin, kyllä minussa aina tulee asumaan se sama maalaistyttö, joka kuitenkin aina hämmästelee perhosia bongaillessa.


Kalajoella olisin ollut vaikka viikonkin, mutta oli lähdettävä takaisin sorvin ääreen, Eelin jäädessä vielä heinätöihin. Yksin en oikein kotona viihdy, joten näin kavereita Pokemon Go - jahdin merkeissä ja patiolla yksillä muutamilla. Kyllä, aika lailla ensimmäisiä kertoja patiolla oikeasti lämpimässä kesäillassa ja kyllä, Pokemon Go on vienyt tämän tytön mukanaan! En nyt yömyöhään ole ollut kiertelemässä, mutta matkat töistä kotiin vie nykyään enemmän aikaa, sillä järven vieressä pyöräillessä saa kivasti vesipokemoneja kiinni. En ole myöskään saanut mitään kovin harvinaisia poksuja tai käynyt gymeillä ottelemassa, mutta tykkään pelata omalla rennolla tyylilläni. On kivaa kuljeskella ja napata pokemoneja innostuneiden kavereiden kanssa, mutta muuten yhdessä aikaa viettäessa puhelin saa kyllä pysyä sivussa.


Päivät ja tj-lukema vähenee vähenemistään, ja samalla kasvaa tunteiden ristiriita. Onhan se nyt ihan hemmetin siistiä lähteä, mutta sen vastapainoksi tulee haluttomuus ja kieltäytyminen. Jouduin sanomaan heipat ensimmäiselle ystävälleni, ja damn those feels. Luultavasti ehditään vielä nähdä, tai ainakin niin uskottelen itselleni, sillä kun vitsillä sanottiin näkevämme toisemme sitten tammikuussa, tuntui se aika jäätävältä. Saa nähdä miten iloiset pirskeet meidän läksiäisistä tulee :D Haluan kuitenkin nyt vaan nauttia näistä viimeisistä viikoista ja suhtautua positiivisesti niihin hetkiin, joita voi sitten jenkkilässä muistella. Esimerkiksi sitä, että heitin talviturkin aivan heinäkuun lopussa, surkea suoritus! Tosin sen kerran jälkeen uiminen on alkanut houkutella enemmän, eikä ihmekään viime päivien helteillä. Tyypillisesti kuitenkin omina vapaapäivinäni ukkosti ja aurinko pysytteli pilvien suojassa... Sain silti houkuteltua Eelin pyöräretkelle Nallikariin, missä söin kesän ensimmäisen suklaapehmiksen. Aika paljon on mahtunut näitä kesän ekoja juttuja näin heinäkuun loppupuolellekin, tiedä sitten onko se hyvä vai huono juttu!


Tänä viikonloppuna ajattelin tehdä vähän töitä ja myydä huonekaluja, juhlia ystävän tupareita ja yhteenmuuttoa sekä viettää muutenkin laatuaikaa ystävien kanssa. Oulu täyttyy festarikansasta Qstockin takia, ehkä sinne sekaan mahtuu yksi viinin maistelija. Sielläpä törmäillään!

sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Hailuoto & Helsinki

Hellou taas! Viime viikko kääntyi huolesta iloon, kun saatiin anoppi sekä täti-ihminen tänne meille kyläilemään sittenkin. Lisäksi saatiin ihania tuliaisia: arpoja, kukkia, muumi-mukit, mutta ennen kaikkea jääkaappi täyteen ruokaa! Vaikka tietenkin parasta oli se, että päästiin viettämään aikaa yhdessä. 


Jo talvella suunniteltiin reissua Hailuotoon, ja nyt päästiin vihdoin toteuttamaan se. Itse olen käynyt Hailuodossa kerran, joskus ala-asteikäisenä, enkä muistanut siitä paljoa muuta kuin lauttamatkan ahdistuksen. Asia ei ollut muuttunut kovinkaan paljon, sillä edelleen ympärillä vellova meri ahdisti ja pelotti, mutta nyt osasin suhtautua siihen kohtuudella. Toisin kuin Eeli, joka pelotteli "hauskoilla" letkautuksillaan ennen lauttaan astumista. Lauttamatka oli ilmainen ja kesti alle puoli tuntia. Itse saari on kyllä näkemisen ja kokemisen arvoinen. Ajelimme saaren läpi, ja matkalla kohti saaren toista päätä näkyi ihania maalaismasemia, maatiloja, vihreitä peltoja, tuulimyllyjä, vanha huoltoasema sekä ihan kunnon keskusta, kuin missä tahansa taajamassa. Aika hauskaa, että saarella ei edes tiennyt olevansa saarella oikeastaan mistään!


Saaren toisessa päässä, Marjaniemessä, oli hiekkaranta, pieniä punaisia mökkejä, satama, majoitusta, hotelli, ravintoloita ja majakka. Siellä mekin söimme ravintola Aavassa, josta oli hienot näkymät merelle ja myös hyvää ruokaa. Kun odottelimme ruokaa, mereltä nousi sankkaa usvaa ihan yhtäkkiä, ja jo nopeasti se peitti kokonaan näkyvyyden merelle; tosin sumu meni ohi yhtä nopeasti kuin tulikin, ja hälveni jo ennen kuin ehdimme syödä loppuun. Meillä Kalajoella tuollaista paksua, juuri mereltä nousevaa sumua kutsutaan hylkeen pieruksi :D Vatsat täynnä käytiin vielä käveleskelemässä pitkin hiekkarantaa ja pitkospuita, mikä olisi ollut oikeinkin ihanaa ilman jäätävää tuulta! Tuolla saarella tuskin nähdään tuuletonta hetkeä...


Reissumme Hailuotoon oli ihana, ja koska meillä ei ollut siellä sen erikoisempia suunnitelmia tai kohteita mitä halusimme nähdä, yksi iltapäivä riitti aivan hyvin. Vierailun loppuaikana vietettiin vain aikaa yhdessä; kierreltiin kauppoja, pelattiin korttia, käytiin kasvitieteellisessä puutarhassa ja eläinmuseossa, ja syötiin mahat täyteen. Lähdön jälkeen oli melkoisen haikea olo kun tiesti, ettei varmaan ehditä nähdä enää ennen vaihtoani. Täytyy varmaan yrittää tottua siihen tunteeseen, kun lähiaikoina tulee olemaan paljon heippoja. Lähtöpäivä lähenee aina vaan, ja nyt siihen on jo alle kuukausi! Ihan käsittämätöntä, vielä ei jännitä yhtään, ja innostuskin meinaa välillä vaihtua haluttomuuteen lähteä ja ihan kamalaan ikävän tunteeseen. On niin vaikea kuvitella edessä olevaa arkea ja kaikkia unohtumattomia kokemuksia, ja siksi joskus tekee vain mieli perua koko juttu. Niin en kuitenkaan aio tehdä, sillä kuluneella viikolla kävin Helsingissä viisumihaastattelussa, ja tuloksena oli myönnettu viisumi. Näyttää siis siltä, että lähdettävä on!


Jo alusta asti tiesin, että tarvitsen henkistä tukea Helsinkiin viisumihaastattelua varten, ja lopulta päätin lähteä matkaan rakkaan iskän kanssa. Haastattelu oli torstaina, ja lennettiin pääkaupunkiin keskiviikkona. Jo siinäkin oli kova paikka: lentäminen. Ilahduttavaa kuitenkin huomata, ettei se enää jännitä yhtään niin paljon kuin reilu vuosi sitten, kun viimeksi lensin! Varsinkin kun väli on noin lyhyt, aika rento juttu oikeastaan. Majoituttiin mun serkkujen luona eli käytännössä tädilläni Tapanilassa. Tapanila on ihanaa ja idyllistä seutua, ja samaa voi sanoa tätini sisustustyylistä. Jos olisin kehdannut, olisin varmaan kuvannut koko talon, niin ihana se oli! Sitä on vaikea kuvailla, mutta tyylikäs, kodikas, kuin suoranainen villa, ja jotain samaa kesäistä tuntua kuin vaikka Peppi Pitkätossussa tai Heinähatussa ja Vilttitossussa. Niin kuin sanoin, vaikea kuvailla. Tätini oli tehnyt meille iltaruuan valmiiksi, ja kuulumisten vaihdon jälkeen oli ihana mennä vatsa täynnä ja suihkunraikkaana nukkumaan valmiiksi laitettuun vuoteeseen. Tosin suihkussa käydessäni silmäilin pitkään myös kylpyammetta, olisi lämmin vaahtokylpy maistunut myös stressiä lieventämään.


Haastatteluaikani oli yhdeksän jälkeen, ja mentiin aamulla junalla keskustaan ja käveltiin sieltä Kaivopuistoon, missä Yhdysvaltojen suurlähetystö sijaitsee, kuten muutkin suurlähetystöt. Nättiä seutua, ja kun sattui vielä kaunis päiväkin, maisemia ihastellessa ei kovin ehtinyt jännittää - ennen kuin itse lähetystössä odotellessa, sillä sinne jouduin menemään yksin. Loppusissaan käynti oli kuitenkin todella simppeli, ja kun vain on täyttänyt viisumihakemuksen huolellisesti ja ottaa mukaan kaikki tarvittavat liitteet, homma hoituu kivuttomasti! Itselläni oli vielä mukana nippu ylimääräisiä asiakirjoja, mutta better safe than sorry, eikä tiskillä oleva virkailijaan katsonut minua yhtään oudosti kun lykkäsin hänelle paksun nipun papereita. Lähetystössä kului aikaa noin tunti, ja sen jälkeen vietettiin isä-tytär-laatuaikaa kaupungilla kävellen ja kierrellen. Käytiin kahvilla kauppatorilla, kuvailemassa Tuomiokirkon portailla, lounaalla salaattibuffetissa, kävelemässä Esplanadilla, kiertelemässä Ateneumin näyttelyissä, ja lopuksi jäätelöllä Sanomatalon takana ennen lentokentälle menevään junaan hyppäämistä.


Hailuoto ja Helsinki, kaksi ihanaa kesäreissua. Huomenna ajattelin lähteä kolmannelle reissulle, niinkin eksoottiseen kohteeseen kuin Kalajoki! Vaikka sanovathan monet, että Kalajoella lomailu on vähän niin kuin ulkomailla olisi; ja onhan siellä oma tunnelmansa. Luulen kuitenkin, että oma aikani menee maaseudun rauhassa kotosalla oleskellessa, toivottavasti kissan kanssa lepäillessä! Vapaapäiviä sattui mukavasti kolme peräkkäin, joten takaisin Ouluunkaan ei ole kova kiire. Ja sanovathan monet niinkin, että työ kyllä odottaa tekijäänsä. Ja niin tekee omatkin työt, vaikka niitä ei enää montaa päivää olekaan jäljellä.


Näin loppuun lienee sopivaa muuten mainita, että kamerani jäi iskän reppuun Helsingin reissun jälkeen, sisältäen tietysti myös muistikortin ja kuvat sekä Helsingistä että Hailuodosta. Kuvat lisäilen siis myöhemmin, mutta luvassa on taatusti kesäisiä fiiliksiä! Siihen asti, adjö :)

tiistai 5. heinäkuuta 2016

Minne katosi päivät

Kukkuu, täällä ollaan taas! Tämä on ensimmäinen kerta melkein kuukauteen, kun avaan läppärini ja myös blogin. Paljon on ehtinyt tapahtua, ja en voi kuin ihmetellä miten nopeasti aika menee! On ollut töitä, vapaata, juhannus, koti-iltoja, väsymystä, onnistumisia, Netflixiä, loppuun katsotut GoT ja OITNB, onnellisuutta, kavereita, ja kaikkea siltä väliltä. Viimeisimmän postauksen jälkeen kävin toisen kerran yrittämässä läpäistä Investointipäätösten tenttiä, ja hyvästä fiiliksestä huolimatta tentti ei mennyt tälläkään kertaa läpi. Sucks. Täytyy kai vain hyväksyä faktat ja todeta ettei rahoitus ole meikän juttu. Tentin feilaamisen vastapainoksi onnistuin hyvin töissä, ja voitin meidän myymälän henkilökunnan välisen kilpailun, juuri juhannuksen alla! Kyseessä oli kilpailu, jossa mitattiin keskimääräistä tuotteiden määrää per kuitti, ja meikä vei koko skaban. Success! Kilpailun voittaja julkistettiin aamupalaverissa, joka osui keskelle mun reilun viikon mittaista vapaaputkea, joten aikaisin herääminen ei tuntunut yhtään niin väsyttävältä. 


Varsinaista kesälomaa en tänä kesänä pääse viettämään, mutta töiden saralla tuntien tasoitusviikko tarkoitti mulle tosiaan reilun viikon vapaata, mitä voi jo kutsua lomaksi. Loma ei alkanut parhaalla mahdollisella tavalla, kun töistä lähtiessä pyörän rengas oli tyhjentynyt ja kaikenlaista säätöä piti tehdä, ennen kuin pääsin kotiin. Myös itse lomalle osui vähän ikävämpi juttu, kun missattiin Eelin publiikki. Eeli valmistui siis kesäkuussa kandiksi, ja erehdyttiin publiikin ajankohdasta. Itseäni se harmitti enemmän kuin valmistunutta, ja loppusissaan publiikkihan on vain virallista pönötystä. Ja päästiin kuitenkin kahvittelemaan kavereiden kanssa ja hakemaan todistus, joten kaikki päättyi hyvin! Muuten otin vapaat ihan lomailun kannalta; näin kavereita, shoppailin, koukutuin vahingossa Summeriin, ja koko hommahan päättyi ihanaan juhannukseen.


Juhannusta vietin hyvällä porukalla Oulunsalossa kaverin kotona. Talo oli tyhjänä, ja vallattiin se viikonlopun aikana aika lahjakkaasti! Menin paikan päälle perjantaina, jolloin oli niin ihana ilmakin ettei mitään rajaa. Aurinko paistoi täydeltä teholta ja itse vietin kesän ensimmäisen päivän kokonaan sortseissa. Lauralle osui työvuoro vielä perjantaille, mutta sen jälkeen laitettiin kaikki rentoiluvaihde päälle; pelailtiin sulkapalloa, grillattiin ja syötiin yhdessä pöydän ääressä, pelattiin korttia ja Trivial Pursuitia, saunottiin ja paljuiltiin. Perjantai-iltana paikalle putkahti joukko juhannusvieraita, ja vaikka silloin ei puoli neljältä nukkumaan mennessä naurattanut, nyt koko kommellukselle voi jo vähän hihitellä. Paras juhannusvieras oli kuitenkin syksyllä Helsinkin muuttanut Saana, joka oli yllättäen ilmestynyt Ouluun! Oli ihana nähdä pitkästä aikaa, vaikka aluksi en meinannut koko tyttöä tunnistaa :D 


Juhannuslauantai sujui pitkälti rennoissa merkeissä, ghettoletit päässä sohvalla pötkötellessä, ruokaa laittaessa ja paljussa lilluessa. Tehtiin myös juhannusjuomaa, eli valkoviinisangriaa! Onnistui tosi hyvin ja kannullinen katosi parempiin suihin alta aikayksikön, nams. Yksi juhannuksen kohokohdista oli - Saanan ja sangrian lisäksi - se, kun molempina päivinä laitettiin porukalla ruokaa ja istuttiin notkuvan pöydän ääressä syömässä. Oltiin kaikki ostettu omat lihat ja grillattavat, mutta maisteltiin kuitenkin toisiltamme ja tehtiin yhdessä salaattia ja perunoita. Siinä me kaikki istuttiin ähkyssä, meidän juhannusperhe! Juhannuksen porukka oli kyllä toppen, muuten sitä ei voi kuvailla. Huonoa läppää mutta hyviä muistoja, ja oli kivaa tutustua myös uusiin tyyppeihin. Muutenkin juhannus oli kivan erilainen, sillä kerrankin olin koko ajan samassa paikassa, eikä tarvinnut stressata kulkemisista tai muista. Esimerkiksi Kalajoella kun rampataan koko ajan Hiekkasärkkien ja kodin väliä, mutta nyt ei tarvinnut moista murehtia - suurin kysymys koko viikonlopun aikana oli varmaan se, milloin paljun vesi on sopivan lämmintä.


Juhannuksen jälkeen palasin töihin, ja tiedossa on kiireisiä viikkoja. Alennusmyynnit ja samanaikainen sesongin vaihtuminen tuovat omat haasteensa, mutta hyvällä porukalla siitäkin selvitään. Tällä viikolla olenkin arkipäivät vapaalla ja viikonlopun töissä, sillä Eelin äidin piti tulla meille kylään. Ainakin toistaiseksi visiitti on kuitenkin vaakalaudalla, sillä anopin ollessa jo matkalla tänne tuli tieto, että Eelin kotitalolle oli iskenyt ukkosmyrskyn mukana trombi joka oli tehnyt vahinkojaan. Toivotaan, että asiat järjestyy ja anoppi pääsee kuitenkin käymään kylässä, sillä muuten ei välttämättä ehditä näkemään ennen lähtöäni vaihtoon. Päivät käyvät vähiin, ja lähtöön on enää 39 päivää! Kamalan ihanaa ja samalla pelkästään kamalaa. Jännitys alkaa pikkuhiljaa hiipiä päivittäiseen olotilaan, ja ensi viikolla on jo viisumihaastattelukin. Mikäli anoppi ei tulekaan kylään ja sateinen keli jatkuu, ehtinen kirjoitella vaihtoon valmistautumisesta ja ehkä jopa niistä matkustussuunnitelmista! Niiden uskoisin kiinnostavan useampaakin tyyppiä siellä ruutujen toisella puolella :)


Oh man, it's good to be back. Sade se vain jaksaa mutta sentään ukkonen on rauhoittunut. Toivon sormet ristissä parempia ja kesäisempiä kelejä, mutta useamman kerran työmatkalla sateen uhriksi joutuneena voin todeta, että kyllä kesä kuivaa sen minkä kasteleekin. Paitsi märät Converset, niissä menee ikuisuus kuivua.

Mut hei, kuullaanpa taas!