maanantai 29. elokuuta 2016

North Carolina state of mind

We're here! Tj-laskuri väheni vähenemistään, ja nyt sitä viimein ollaan täällä! Omituista kyllä, että ei se mitenkään erikoiselta tunnu. Pari viikkoa on mennyt nopeasti ja kun menee vain päivä kerrallaan ja virran mukana, ei ehdi miettiä miten kaukana kotoa sitä oikein onkaan. Silti, niin monet asiat on erilaisia ja kestää aikansa tottua kaikkeen uuteen. So far so good, sillä kaikki on mennyt hyvin ja ihmiset ovat ystävällisiä!


Matka tänne oli pitkä, uuvuttava, eikä mennyt ihan yhtä sujuvasti kuin oltiin suunniteltu. Lento lähti Helsingistä New Yorkiin kahden aikaan sunnuntai-iltapäivänä - tai ainakin piti lähteä, sillä kone joutui odottamaan matkalaukkuja jostain toisesta myöhästyneestä lennosta. Lento itsessään meni hyvin ja varsin nopeasti, reilussa kahdeksassa tunnissa ehti hyvin katsoa pari leffaa, ainakin yrittää saada nukuttua ja vain hehkuttaa tulevaa syksyä. Etukäteen olin pelännyt lentoa, mutta oikeasti lähtiessä lentomatka ei jännittänyt yhtään! Enemmän olin huolissani kaikista käytännön asioista, kuten passin tarkastuksista, päästäänkö lennoilla vierekkäin ja tietenkin onko matkalaukku liian painava. Kaksi jälkimmäistä sujui ongelmitta, sillä laukkukin painoi 22,2 kg, mutta New Yorkiin päästessä jumituttiin passijonoon. Lento oli vähän myöhässä, ja kaikki ryntäsivät jonoon yhtä aikaa. Oltiin hetki väärässä jonossa, ja siinä ajassa tuntui että kaikki muut meidän lennolta olivat jo ehtineet jonoon meidän edelle. Meillä oli kolme tuntia vaihtoaikaa, minkä olin ajatellut juuri ja juuri riittävän, mutta boarding passin mukaan matkustajia alettaisiin ottaa jatkolennolle sisään jo hyvissä ajoin, mikä lyhensi meidän aikaa. Oli melkoisen hermostuttavaa jonossa vilkuilla kelloa jonon madellessa eteenpäin, sillä jonoa oli purkamassa vain kaksi virkailijaa! Älytöntö tuollaisella väkimäärällä. Onneksi virkailijoita tuli muutama lisää, ja mekin päästiin etenemään jonosta. Sitten äkkiä laukut hihnalta tai oikeastaan hihnan vierestä, sillä jonottaessa kesti niin kauan että kaikkien laukut oli nostettu hihnalta alas toisen lennon laukkujen tieltä , tullitarkastuksen läpi, laukut eteenpäin ja kohti turvatarkastusta. Siinäkään jono ei ollut pitkä, mutta jotkut tampiot olivat jättäneet käsimatkatavaroihinsa kaikki nesteet ja läppärit, minkä takia koko jono seisoi. Siinä vaiheessa kello oli kuusi ja borading alkoi 18.15, eikä meillä ollut hajuakaan missä meidän portti on. Tasan vartin yli päästiin läpi turvatarkastuksesta, ja juostiin kirjaimellisesti koko terminaalin läpi sen toiseen päähän, missä meidän portti sijaitsi - eikä boarding ollut tietenkään alkanut :D 


Charlotteen menevä kone lähti nimittäin sekin myöhässä, mutta lento meni onneksi nopeasti, sillä nukuin koko matkan. Pilkin vielä kun kone oli jo laskeutunut ja etsi porttiaan, sillä alkuperäisellä portilla olikin toinen lentokone. Meinasi pikkuisen turhauttaa, sillä kone oli kyllä ottanut aikaa kiinni ja oli ajoissa, mutta sitten jouduttiin vain odottelemaan ja odottelemaan. Yritin vain pysyä rauhallisena, kun meidät viimein päästettiin koneesta ulos ja jatkolennon boardingiin oli enää 10 minuuttia. Onneksi maan sisäisellä lennolla ei tarvinnut ottaa laukkuja tai käydä läpi mitään tarkastuksia, joten taas vaan juostiin ihan terminaalin toiseen päähän - vain huomataksemme, että sekin kone lähtisi myöhässä! Tuossa vaiheessa se oli kyllä vain suuri helpotus, koska tiedettiin, ettei enää voida myöhästyä miltään lennolta ja päästään perille asti. Lento Charlottesta Greensboroon kesti vain vajaan tunnin, ja senkin nukuin; tuossa vaiheessa matkaa oli kuitenkin takana melkein 20 tuntia. Greensboron kentällä otettiin vain laukut jotka onneksi saapui perille ja mentiin taksilla lentokenttähotelliin, mistä oltiin varattu huone. Siellä vihdoin ehdin avata puhelimen ja viestittää kaikille että perillä ollaan; kello oli täällä noin yksi yöllä eli Suomessa jo aamu!


Hotelli oli kiva ja sängyt ihanan leveät, aamupalakin hyvin amerikkalainen eli makea. Samassa paikassa majoittui myös muita vaihtareita, mutta toisin kuin meille oli ilmoitettu, ei saatukaan kyytiä yliopiston puolelta, joten otettiin kimppataksi. Lämpö oli kuin toisesta maailmasta, ja edelleen 30 astetta tuntuu huumaavalta verrattuna Suomen neljääntoista asteeseen. Ensimmäisenä päivänä saatiin kansiot täynnä infoa ja lappusia, omat huoneemme sekä Spartan id-kortit, joita käytetään vähän kaikkeen. Tutustuttiin muutamaan australialaiseen ja eteläafrikkalaiseen tyttöön, joiden kanssa kierreltiin vähän yliopistolla ja käytiin Starbucksilla eka kerta! . Illemmalla oli pizzailta, ja amerikkalainen pizza oli kyllä positiivinen yllätys! Vaikka kaikki vaihtarit vaikuttavat mukavilta, ensimmäisenä iltana halusin vain nukkumaan, ja vetäydyinkin huoneeseeni melko aikaisin. Oli ihanaa saada olla hetki yksin, epäsosiaalisena, peiton alla kippurassa. Täällä on nimittäin ulkona paahtavan kuuma, mutta sisällä ilmastointi pauhaa täysillä. Ensimmäisen yön nukuinkin huppari päällä ja pitkät housut jalassa, ja vaikka olin väsynyt, heräilin tunnin välein ja kuuden jälkeen en enää saanut unta. Sama homma meinaa vaivata vieläkin, sillä aamuisin herään seitsemän aikaan ja sen jälkeen pyörin levottomana sängyssä herätykseen asti. Ei ollenkaan mun tapaista!


Tiistaina alkoi sitten varsinainen orientaatioviikko, johon kuului infosessioita toisensa perään, koulun ruokalan penkkien kuluttamista ja paikasta toiseen vaeltamista kuumuudessa. Kampus on täällä niin erilainen; kuin oma pieni kylänsä. Ja meitsi tykkää! Punatiiiliset rakennukset ovat niin nättejä, joka paikassa on vihreä nurmea ja muutenkin alue on todella siisti. Orientaatioviikon missiona oli myös tutustua mahdollisimman moneen uuteen ihmiseen, ja uusia Facebook-kavereita onkin tullut ympäri maailmaa. Eräänä iltana lyöttäydyttiin parin espanjalaisen pojan sekä yhden ranskalaisen ja saksalaisen tytön seuraan, ja pidettiin yhdessä Espanja-ilta, missä pojat kokkasivat meille espanjalaista ruokaa sekä tietenkin sangriaa. Myös paikallien yökerho Limelight, kampuksen lähellä sijaitseva pubi Jake's sekä parit flat-partyt on tullut katsastettua, ja niissä vakiona taitaa olla vuorotellen huutaa Keep it down guys! Jenkeissähän täysi-ikäisyyden raja on jopa 21, joten alaikäisiä on täällä vaihtareissakin aika paljon. Onneksi ei itse tarvitse stressata mistään lakien rikkomisesta, vaan saa mennä ja tulla niin kuin haluaa, huomattavasti helpompaa! Voi huoletta käydä lähikaupassa josta ei saa mitään tuoretta ruokaa... ostamassa edullisen viinipullon itselleen, vaikka myönnettävä on, että maistoin jo oluttakin!


Iltatapahtumien lisäksi ollaan koluttu läpi Greensboron kaksi ostoskeskusta, joihin on kyllä palattava uudestaan. Huomasin esimerkiksi tarvitsevani uusia urheiluvaatteita, sillä upouusi Wellness Center houkuttelee kokeilemaan uusia lajeja. Nyt ollaan testattu zumba! Viime viikonloppuna käytiin katselemassa Greensboron keskustaa, joka oli kyllä surkuhupaisan pieni. Tiesin ettei Greensboro iso paikka ole, mutta kaikki kaupat ja kahvilat vaikuttivat olevan yhden kadun varrella... Toki ostoskeskukset on sitten erikseen, mutta keskusta tuli katsastettua hämmentävästi noin tunnissa!


Tällä viikolla alkoivat sitten kurssit. Ihan kamalan vaativilta omani eivät vaikuta, ja olen tyytyväinen lukujärjestykseeni tai oikeastaan siihen, että se on melko löysä. Tosin niin on kyllä suurimmalla osalla muistakin vaihtareista - luulin päässseeni helpolla kun perjantait on vapaat, mutta joillakin oli myös maanantait! Kurssieni aiheet ovatkin sitten suoraan sanottua melko tylsiä ja toivon että olisin valinnut jotain mielenkiintoisempaa. Edelleen olen sitä mieltä että niiden kuvaukset ovat kiinnostavia, mutta toteutus sitten vähän eri. No, näillä mennään ja jos totta puhutaan, niin ei tänne oikeastaan opiskelemaan ole tultu. Enemmänkin tulin hakemaan uusia kokemuksia, ja näin reilun viikon jälkeen voin todeta, että seuraavista kuukausista tulee varmasti ikimuistoisia. Jo nyt on jo ehtinyt tapahtua niin paljon kaikenlaista, ennen kaikkea tietenkin mielessä on uudet tuttavuudet. Välillä meinaan jo ahdistua joulukuusta ja lähdön hetkistä, ja tekisi mieli jäädä tänne koko vuodeksi. Koti-ikävä ei ole vaivannut oikestaan ollenkaan, mistä olen ihan tyytyväinen. Ei tämä oma huone kodilta tunnu, mutta juurikin kaikki ihanat tyypit tekevät tästä paikasta niin kodikkaan. Tähän mennessä paras hetki on ollut se, kun tanskalaisen Fredin syntymäpäiväjuhlien ja tapahtumarikkaan klubi-illan jälkeen haettiin viltit ja peitot ja mentiin asuntolan sisäpihan nurmikolle makaamaan, katselemaan tähtiä ja kuuntelemaan surullisia biisejä. Mukaan liittyi lisää porukkaa sitä mukaa kun he tulivat baarista kotiin, ja aamuyön tunnit kuluivat liian nopeasti nauraessa ja toisaalta vain ollessa hiljaa ja kuunnellessa musiikkia.


Ei täältä ole kyllä kiire pois, ei ollenkaan.

lauantai 13. elokuuta 2016

USA 2016 - getting ready

Niille, joille se vielä ei ole selvää: olen lähdössä vaihtoon Yhydsvaltoihin, Greensboron yliopistoon Pohjois-Carolinaan elokuun puolessa välissä, eli ihan näillä näppäimillä. Vaihto on siis yliopistovaihto, ja Greensboron yliopisto on yhteistyöyliopisto oman kouluni eli Oulun yliopiston kanssa. Opiskelen pääaineena englantilaista filologiaa, mutta ainakin Oulusta Greensboroon voi lähteä vaihtoon oikeastaan kuka vain! Täytyy vain hakea ja tulla valituksi. Meille enkkulaisille vaihto tai muu oleskelu englanninkielisessä maassa oli pitkään pakollinen, mutta aika vasta siitä tuli vapaaehtoista. Itsekin ajattelin, etten käy vaihdossa; viivästyttää valmistumista jonkin verran, vie aikaa ja rahaa, monimutkainen prosessi... Moni ystäväni kävi kuitenkin vaihdossa, ja heidän tarinoitaan kuunnellessa tulin vakuuttuneksi siitä, miten ainutlaatuinen kokemus se olisi. Yksi suurimmista asioista lopullisessa päätöksenteossa oli kuitenkin se, etten ole oikeastaan ikinä tehnyt mitään yksin. Sellaista se on kun on kaksonen; aina on ollut se kaveri. Niinpä päätin hakea ja kokeilla tärppäisikö, ja tärpppäsihän se!



Koko vaihtoprosessi alkoi siis jo lähes vuosi sitten alkusyksystä. Silloin on ainakin Oulun yliopistolla haku kaukokohteisiin, mukaan lukien Pohjois-Amerikka. Yhdysvaltoihin ja Kanadaan voi hakea kahta kautta: ISEP-järjestön kautta tai Oulun yliopiston organisoimien kahden yliopiston välisten kohteiden kautta. Minä hain yhteensä neljään yliopistoon Yhdysvalloissa, ja Greensboro oli ensimmäinen valintani. Lähinnä siksi, että yliopiston nettisivuilta oli helppo löytää tietoa kursseista ja vaihtareiden ohjelmasta, mutta myös sijainti ja yliopiston koko vaikutti asiaan. 



Ensin siis haettiin hyväksyntää täällä Oulun päässä. Hakemukseen tarvittiin kasa liitteitä: opinto- eli kurssisuunnitelma jokaiseen hakukohteeseen, virallinen opintosuoritusote, todistus englannin kielen taidosta sekä motivaatiokirje. Todistukseksi omasta kielitaidostani laitoin lukion päättötodistuksen sekä todistuksen eräästä lukion englannin suullisesta kurssista, sekä kerroin siitä lisää motivaatiokirjeessä. Motivaatiokirjeeseen panostin muutenkin aika paljon, mutta sain myös eräältä Kanadassa vaihdossa olleelta kaveriltani hyvän pohjan. Kirjeessä kerroin akateemisista tavoitteistani vaihdon suhteen, miten vaihto kehittäisi minua, ja yleisesti miksi haluan vaihtoon ja miksi olisin hyvä vaihto-oppilas. Hakemuksen lähetin SoleMove-järjestelmässä, jossa hoidetaan ainakin Oulussa vaihtohaut ja täytetään itse hakemus liitteineen, syyskuun lopussa, ja päätöstä ei tarvinnut odottaa kuin parisen viikkoa. Noin puolet hakijoista valittiin, ja minä olin yksi heistä! Uskoisin, että omalla kohdalla pisteitä ropisi semihyvästä opintomenestyksestä ja lukuisista nopista, hyvästä motivaatiokirjeestä ja siitä, että olin silloin "jo" neljännen vuoden opiskelija eli vaihdon aikana viidennen vuoden opiskelija. Anyhow, minut valittiin ja vieläpä ensimmäiseen hakukohteeseeni!



Hyväksynnän jälkeen seurasi paljon odottelua, sillä vähään aikaan en voinut tehdä mitään edistääkseni hakuprosessia. Joskus marraskuussa meillä oli yhteinen info kaikille kaukokohteisiin hyväksytyille, mutta vielä sielläkään emme saaneet hirveästi infoa juuri omaan kohteeseen liittyen; lähinnä selvisi se, ettei Greensboroon tarvitse tehdä virallista kielitestiä undergraduate-tasolla, vaan riittää kielitodistus kielipalveluista. Lisäksi saatiin vahvistus sille, että Oulun päässä tehty hyväksyntä on melko lailla varma, ja vain hyvin harvoin käy niin, että vastaanottava yliopisto ei hyväksykään Oulusta tulevaa vaihtaria. Sen kuullessani kyllä putosi taakka harteilta, sillä olin niin epävarma alustavan hyväksynnän suhteen. Sana alustava kuulosti niin, noh, alustavalta, ja pelkäsin myöhemmin tulevaa kielteistä päätöstä. Huoli oli kuitenkin turha, ja huolimatta siitä että hakuprosessi ei oikein edennyt, päästiin kaikkien Greensboroon suuntaavien opiskelijoiden kanssa tapamaan Ouluun tulleita Greensboron yliopiston henkilökunnan edustajia. He olivat todella innoissaan tavatessaan meidät, ja itsellekin tuli hyvä olo siitä, että meistä kyllä pidetään huolta. 



Joulukuun puolessa välissä saatiin sitten viimein ohjeet varsinaisesti Greensboron yliopistoon hakemiselle. Liitteitä oli taas jonkin verran... Jälleen tarvittiin kielitodistus, joka yleensä saadaan kielipalveluista, mutta koska en itse enkun pääaineopiskelijana ole käynyt muille pakollisia kielikursseja, kysyin todistuksen suoraan omalta enkun laitoksen opettajaltani. Lisäksi tarvittiin virallinen opintosuoritusote, yliopiston oma hakulomake täytettynä, sekä kopio passista. Passi meinasi aiheuttaa itselleni päänvaivaa, koska jätin sen hommaamisen niin myöhään. Minun täytyi siis uusia passini; muuten kaikki liitteet oli helppo saada ja passikin ehti lopulta hyvissä ajoin. Helmikuun alussa vein hakemuksen liitteineen yliopiston vaihtokoordinaattorille, ja siitä muutaman viikon päästä saimme myös syksyllä samaan paikkaan suuntaavan Annan kanssa viralliset hyväksynnät sähköpostilla. Silloin aloin vasta uskoin ihan oikeasti että pääsen vaihtoon ja uskalsin kirjoittaa aiheesta Facebook-päivityksen :D



Greensboron kohdalla kävi kyllä siinäkin mielessä tosi hyvä tuuri, että hyväksyntä ja kaikki ohjeet tulivat hyvissä ajoin; jotkut muihin yliopistoihin hakeneet joutuivat odottamaan melko pitkäänkin, puhumattakaan Erasmus-kohteista. Totta kai oli myös iso plussa päästä tapaamaan niitä ihmisiä jotka hoitaa meidän vaihtoasioista, ja muutenkin kommunikointi on pelannyt hyvin koko ajan. Sähköpostiin tulleen hyväksynnän mukana tuli ohjeita siitä, miten valmistautua tulevaan syksyyn ja linkkejä olennaisille sivuille. Ensimmäisenä aktivoin käyttäjätunnukseni ja sähköpostini ja hain huonetta asuntolasta, ja myöhemmin tulikin tieto että jaan kämpän neljän muun tytön kanssa, joista kolme on paikallista ja keskenään ystäviä ja yksi saksalainen vaihtari. Ollaan jo viestitelty tyttöjen kanssa, ja mukavilta vaikuttavat! Käsittääkseni kaikilla on oma makuuhuone ja keittiö ja kylppäri ovat yhteiset. Maaliskuussa varattiin Annan kanssa lennot sekä hotelliyö ja saatiin myös postissa viralliset hyväksymispaketit, jossa oli kaikenlaisia virallisia papereita. Laitoin myös kurssi-ilmoittautumiset menemään, ja pääsin kolmelle neljästä haluamastani kurssista. Onneksi niitä pystyy vielä muokkaamaan orientaatioviikolla, joten olen päättänyt olla stressaamatta asiasta ja siitä että yksi kurssi vielä puuttuu! 



Huhtikuussa oli taas yliopiston järjestämiä infoja. Toisessa kerrottiin miten meidän tulee markkinoida Oulun yliopistoa, ja toisessa kerrottiin opiskelusta Yhdysvalloissa ja viisumijutuista. Hirveästi en jaksanut tehdä vaihtoprosessin eteen, enemmänkin sitten toukokuussa. Silloin varasin ajan lääkärille ja täyttelin terveys- ja rokotuslomakkeita, jotka laitoin kylläkin postiin vasta heinäkuun alussa viimeisen rokotteen jälkeen. Jenkkeihin on aika paljon pakollisia rokotteita mitä pitää olla, mutta itse olin saanut oikeastaan kaikki jo lapsena. Nyt myöhemmin on käynyt ilmi, että minulta puuttui Tdap-rokote, joka on siis vahvisterokote hinkuyskälle, ja se yleensä tulee jäykkäkouristusrokotteen mukana - vaan eipä ollutkaan tullut. Metsästettiin rokotetta Annan kanssa ja paljastui, että rokote on loppu lähes koko maasta ja uusi erä valmistetaan vasta viikolla 39. Rokotteen voi ottaa myös Greensborossa, ja niin teenkin, koska Oulusta sitä ei enää mistään saanut. Ainut miinus on, että se maksaa hitosti enemmän kuin Suomessa... Ylimääräisinä rokotteina otin yhdistelmärokotteen hepatiitteihin sekä aivokalvontulehdusrokotteen.

Toukokuussa varasin myös viisumiajan, ja vaikka viisumihaastattelun jälkeen menee vain pari päivää että viisumi myönnetään, kannattaa sen kanssa silti olla ajoissa liikkeellä! Itse sain ajan heinäkuun puoliväliin, josta on vain kuukausi lähtöpäivääni. Ja ennen kuin voi varata haastatteluajan, täytyy maksaa muutamia käsittely- ja varausmaksuja sekä täyttää viisumihakemus, joka on melkoisen pitkä ja hidas täyttää. Viisumiajan voi varata aikaisintaan kolme kuukautta ennen oleskelua, ja koska meillekin hyväksyntä tuli niin ajoissa, olisi vain pitänyt hoitaa se pois alta... Viisumillekin kertyy jonkin verran hintaa, kun on useampi maksu jotka täytyy hoitaa. Lisäksi on nippu papereita jotka täytyy olla mukana: varaus- ja maksuvahvitukset, viralliset hyväksymiskirjeet ja viisumilomakkeet, todistus siitä millä rahoitat oleskelun ja mitähän kaikkea muuta minulla oli mukana edellä mainittujen lisäksi ainakin vakuutuskirjat, rikosrekisteriote ja opintosuoritusote. Opiskelijaviisumia varten haastattelussa täytyy käydä Helsingissä Yhdysvaltojen suurlähetystössä, missä siirrytään tiskiltä toiselle ennen varsinaista haastattelua - joka sekin tapahtuu tiskillä ja kestää ehkä pari minuuttia. Ensimmäiselle tiskille annettiin kaikki paperit ja passi, toisella tiskillä otettiin sormenjäljet, ja kolmannella tiskillä kysyttiin kysymyksiä Yhydsvalloissa oleskelusta; miksi menen sinne, kuka sen rahoittaa, olenko aiemmin ollut Yhdysvalloissa, mitä aion tehdä palattuani sieltä... Kun vaan huolehtii kaikki paperit ja liitteet mukaan eikä jännitä liikaa, homma on aika simppeli! Itse sain heti muutaman kysymyksen jälkeen päätöksen "visa approved", mutta mitä muita haastatteluja odotellessani kuuntelin, ei ole kuolemanvakavaa vaikka joku liite puuttuisikin. Ne voi lähettää sähköpostilla suurlähetystöön ja viisumi myönnetään heti kun kaikki liitteet on ok. Sain kaikki paperini takaisin jo suurlähetystössä, ja pari päivää myöhemmin postissa tuli passi jonka välistä löytyi viisumi!

Kaiken tämän lomassa olen hommannut uuden pankki- ja luottokortin, päivittänyt vakuutuksen, hakenut korotettua opintotukea ulkomailla opiskelulle, hakenut apurahaa ja maksanut vaihtomaksun. Meidän tuli maksaa könttäsumma, joka sisältää lukukausimaksun, asumisen sekä ruuan. Summana se tuntuu isolta ja sen voi joku halutessaan selvittää, mutta itse käytin apurahaa sitä pienentämään. Ja sen maksettua ei sitten kohteessa tarvitse juurikaan mistään maksuista huolehtia!



Hirveästi muuta ei valmistautumisen suhteen tule mieleen; toki henkistä preppausta täytyy itsekin vielä tehdä! Lennän tosiaan yhdessä Annan kanssa, ja meidän täytyi varata hotelli yhdeksi yöksi Greensborosta, sillä olemme perillä paikallista aikaa sunnuntai-iltana ja asuntolaan pääsee vasta maanantaina. Lisäksi piti lähettää saapumis- ja majoitustiedot yliopistolle, että joku voi tulla meitä vastaan. Lennämme New Yorkin kautta, ja siellä meidän täytyy käydä läpi maahantulotarkastus ja kaikki viralliset rutiinit maan puolesta; orientaatioviikolla on sitten yliopistolla tuberkuloositestiä ja muuta mukavaa. Viisumihommien kannalta tärkeää on myös vakuutus, jonka täytyy olla tarpeeksi kattava sekä yleisten viisumivaatimusten että yliopiston omien ehtojen mukaan. Meidän yliopisto on kovasti koittanut mainostaa omaa vakuutustaan joka varmasti kattaa kaiken tarvittavan, mutta myös omaa vakuutustaan voi käyttää, kunhan hyväksyttää sen yliopistollaan. Sitä varten tilasin vakuutusyhtiöltäni englanninkieliset vakuutuskirjat matkavakuutusteni osalta. 

Lisäksi on tietenkin paljon käytännön asioita. Esimerkiksi sähköpistokkeet ja jännite on erilaisia kuin Suomessa, ja sitä varten ostin adapterin. Koska jännite on eri, ei Jenkeissä toimi esimerkiksi suomalaiset kihartimet, joten sen jätän suosiolla kotiin ja ostan paikan päältä uuden. Sen sijaan mukaan lähtee vanhat lakanat ja pyyhe, jotka voin reissun jälkeen heittää roskiin eivätkä ne tullessa tuo lisäpainoa laukussa. Muutenkin pakkaukseen kannattaa jättää tarpeeksi aikaa: aloittaa pyykinpesu ajoissa, tehdä monta testipakkausta jotta joka kerralla voi vähän vähentää vaatetta, punnita laukku myös tyhjänä, ja ennen kaikkea muistaa, että kohteessa tulee kuitenkin shoppailtua ja ostettua kaikenlaista. Lisäksi itselläni tuli ihan vasta viime päivinä mieleen, että olisi voinut vaihtaa nykyisen puhelinliittymätyypin sellaiseksi, ettei tule juuri ollenkaan laskua; eihän sitä tule käyttämään. Paikan päällä täytyy sitten hommata amerikkalainen liittymä, sitä en ole murehtinut etukäteen. On paljon asioita joita voi valmistella etukäteen, mutta loppusissaan on myös paljon sellaista, jotka selviää vasta kohteessa. Olen aikamoinen stressaaja, mutta tulevat viisi kuukautta olen päättänyt ottaa rennosti, mennä virran mukana ja luottaa siihen, että asiat kyllä järjestyvät. 

Koska niin joku fiksu joskus sanoi; kyllä ne asiat suttaantuu. Myös Yhdysvalloissa, olettaen että Trumpia ei valita presidentiksi ja meidän ulkomaalaisten oleskelua siellä ei tehdä hankalaksi.

keskiviikko 10. elokuuta 2016

Noin miljoona asiaa

Voi juku, miten kivaa onkaan kirjoittaa uudelta läppäriltä! Kevyt ja viileä sylissä, äänetön, ja ennen kaikkea ei lagaa. Asus junior on kaikkea sitä mitä olen kaivannut Asus seniorilta viimeisen vuoden ajan. Ihan oma syy, myönnetään; kovin ahkerasti en senioria jaksanut eheyttää tai siivota, vähemmästäkin tulee tukkoinen olo. Jo keväällä päätin, ennen läppärivanhusta lähde ihan kokonsakin vuoksi Jenkkeihin raahamaan, mutta uuden koneen hankinta jäi lopulta viimeiselle viikolle... Heh. Nyt sylissä on 14 tuumaa silkkaa rakkautta! Onneksi vanha kone toimii edelleen, joten sen syövereistä löytyvät muistot saa kyllä talteen.


Viikonloppuna vietimme minun ja Lauran läksiäisiä, vierainamme iso kasa kavereita. Etukäteen uumoilin aikamoisia itkubileitä, mutta sen sijaan ilta kului iloisissa tunnelmissa. Kaikilla vaikutti olevan hauskaa, huolimatta meidän kämpän nousevasta lämpötilasta, ja tarjoilutkin tekivät kauppansa. Leivottiin Lauran kanssa kahta erilaista pizzaa sekä herkullisia brownieita kuppikakkuvuoissa, ja tarjolla oli myös perinteisiä cocktaitikkuja ja tietenkin runsaasti sipsiä. Haluttiin tarjoiluissa tuoda esille meidän vaihtokohteista, ja American-dipin lisäksi teema näkyi ruotsalaisissa lihapullissa ja mansikoissa. Ja eikö pizza pikaruokana ole aika amerikkalainen juttu? Tai browniet, joskin ilman minkäänlaista nostetta aiheuttavaa höystöä? Lisäksi oltiin ostettu lautasliinoja joissa oli Taalainmaan hevosen kuvia, ja juomia sai siemailla isoista punaisista mukeista. Boolin sijaan tarjottiin kaikille vieraille hyytelöshotit, jotka nekin oli tehty minikokoisiin punaisiin mukeihin. Koitettiin etsiä monista blogeista tuttua jell-o -jauhetta, mutta ainakaan lähtikaupoista sitä ei löytynyt, ei edes Prismasta. Tyydyttiin sitten ihan vain liivatelehtiin, jotka kyllä hyydyttivät shotit, mutta myös vähän maistuivat... Ehkä liivatejauhe olisi ollut parempaa, who knows. Joka tapauksessa shotit ja muut teema-tarjoilut olivat mielestäni kiva lisä muutenkin hauskaan iltaan! Lisäksi oltiin ostettu väreihin sopivia ilmapalloja sekä ihan muuten vain rekvisiitaksi viiksiä, joiden kanssa oli kiva ottaa kuvia ulkona. Saatiin kuviin vielä ihanat ilta-auringon sävyt, ja kuvaushetkellä ei kyllä naurua pidätelty - varsinkaan silloin, kun koko poppoon yhteiskuvaa ottaessa kameravastaavan eli allekirjoittaneen hame repesi! Se oli ehkä illan dramaattisin kohta, mutta toisaalta myös ratkiriemukasta, kirjaimellisesti.


Ennen läksiäisjuhlia päälimmäisenä mielessä oli vastahakoisuus lähteä, mutta illan aikana se muuttui aika lailla. Jossain vaiheessa tajusin vain katselevani ympärilleni iloisin mielin, kun paikalla oli niin huipputyyppejä. Ja mikä parasta, ne samat tyypit odottaa täällä Suomessa sitten tammikuussa. Läksiäisjuhlat oli ehkä juuri sitä mitä kaipasinkin, ja nyt voi hyvillä mielin lähteä reissuun. 


Niin, viimeinen Suomi-viikko. Aika on kulunut vauhdilla, kun on täytynyt revetä joka paikkaan ja käydä vielä töissäkin. Monelle rakkaalle ystävälle on sanottu heipat ja että tammikuussa tavataan; tunteisiinhan se menee. Kaikki läheiset ovatkin olleet etusijalla, joten pakkaus on vähän vaiheessa. Testasin jo viime viikolla laukkua, ja syöhän se paljon tavaraa, mikä ehkä onkin se ongelma. Kun mahtuu paljon, myös painoa tulee paljon. Täytynee vain maksaa lisäkiloista tai toivoa sormet ristissä, että laukku menee painorajoitusten sisään. Käsimatkatavaroiksi olen ajatellut ottaa valtavan repun, jonka sain lainaan daddyltä. Mielessäni oli rinkka, jota on mukavampi kantaa mahdollisilla viikonloppumatkoilla kuin vetää matkalaukkua perässä, mutta reppu muistuttaa enemmän savottareppua :D Eipä se mitään, ainakin tilaa löytyy! Stressin aiheita löytyy kyllä jo nyt enemmän kuin tarpeeksi, ja viikko on kyllä ollut rankka. Odotan jo perjantaita, kun viimeisen kerran suljen työpaikan oven ja saa jättää ne asiat taakseen. Toivottavasti löydän ne kuitenkin uudestaan edestäni, sillä pomo ainakin lupaili jatkoa ja käski soitella tammikuussa. Mielelläni palaisinkin samaan paikkaan, mikäs siinä hyvässä porukassa mukavaa työtä tehdessä - vaikka välillä vähän hajottaakin :D

Saapa nähdä ehdinkö päivitellä reaaliaikaisesti vielä Suomen puolella vai tuleeko seuraavat kuulumiset sitten maailman toiselta puolelta. Vaihtoon valmistautumisesta kertovan postauksen aion kuitenkin julkaista vielä ennen lähtöä, ja siinä onkin luvassa melko yksityiskohtaistakin infoa koko vaihtoprosessista. Tuntuu hullulta ajatella, että lähes vuosi sitten alkanut työmaa käy vihdoin oikesti toteen! Ja vielä oudommalta tuntuu se, että kohta sitä oikeasti ollaan ihan muilla mailla. En kai tajua sitä ennen kuin astun omaan huoneeseen yliopiston asuntolassa.


Kaikille lukijoille teille siellä: toivottavasti pysytte mukana seuraamassa tähänastisen elämäni suurinta matkaa, niin kirjaimellisesti kuin kuvainnollisestikin! Yritän päivitellä mahdollisimman ahkerasti, mutta samalla nauttia kokemuksesta ja uusista asioista. Toivottavasti jätätte kommentteja, kysymyksiä ja postaustoiveita, ja toivottavasti edes joku innostuu vaihtojutuista kirjoitusteni kautta! Höpötellään taas, jooko 

tiistai 2. elokuuta 2016

Positive thoughts

Heippa ja ihanaa elokuuta! Niin lähti käyntiin kaksi viimeistä viikkoa Suomessa, joista ensimmäisen viikon saan viettää vapaillessa ja toinen meneekin sitten tiiviisti töissä. Vähän hölmöä ja mieluummin olisin ottanut ne toisin päin, mutta näillä mennään mitä on annettu! Vaikka vähän koko ajan meinaa itkettää kun mietin lähestyvää lähtöpäivää ja hyvästejä, yritän kovasti keskittyä positiivisiin ajatuksiin. Sen tiimoilta ajattelin, pitkästä aikaa, koota yhteen viime aikojen valopilkkuja, joita löytyy joskus yllättävistäkin paikoista. 


♥ Hyväksytty viisumi. Kaikki se stressi ja jännitys oli turhaa, ja tulossa on melko kattava postaus muutenkin valmistautumisesta vaihtoon Yhdysvalloissa. Stay tuned!

♥ Aurinkoiset päivät. Vaikka edelleen on se tilanne, että olen ollut suurimman osan tämän kesän hellepäivistä töissä, on lämpö ja aurinko silti ihanaa! Lämpimät kesäillat on parhaita, puhumattakaan siitä kun sortsit jalassa on melkein liian kuuma. Tosin se ei ole niin kivaa että kämppä on kuin tropiikki, mutta pikkuhiljaa sekin on alkanut helpottaa, osittain koska saatiin pari pöytätuuletinta menoa viilentämään. Pelastus!

♥ Treffi-ilta. Jokunen viikko sitten ehdotin Eelille treffi-iltaa, ja vietettiinkin laatuaikaa ihan pitkän kaavan kautta. Käytiin ensin syömässä Rossossa, ja voi pojat miten herkullista ruokaa! Yllättäen tämäkään ravintolareissu ei kuitenkaan sujunut ihan ongelmitta, alkaa olla jo perinne omalla kohdallani... Ensin jouduttiin odottamaan ruokaa lähes 45 minuuttia, ja sitten mun lautaselle oli päätynyt väärä kastike. Mutta tiedättekö, kumpikaan ei haitannut yhtään! Salaattipöytä - tai antipasto-pöytä kuten tarjoilija meille sanoi - oli oikein maittava ja helpotti pahimpaan nälkään, ja punaviinikastikkeen tilalle vahingossa tullut bearnaise-kastike oli oikeinkin hyvää. Olin tyytyväinen annokseeni, joka oli tuttuun tapaan vuohenjuustokanaa. Parasta annoksessa kuitenkin oli parmesaaniperunagratiini! Syömisen jälkeen mentiin vielä elokuviin katsomaan Kerro minulle jotain hyvää, Me before you. Ihana, ihana, ihana elokuva. Itselläni ei ole tapana itkeä elokuvissa, mutta kyllä tämä leffa vaati paljon nieleskelyä ja pala kurkussa oli valtava. Kokonaisuudessaan meidän ilta oli onnistunut ja saatiin juuri sitä arjesta poikkeavaa laatuaikaa :)


♥ Pokemon Go. Nuoren Meerin unelmien täyttymys! Suurin innostus alkaa mennä itselläni jo oikeastaan ohi, lähinnä kuitenkin ihan sen takia ettei ole aikaa kierrellä ja kerätä poksuja. Olen jo level 15, mutta parhaimmat pokemonini ovat silti Pidgot, Scyther, Jolteon ja Flareon. Jenkkien tarjontaa odotellessa! Itselläni on vielä sellainen bonus, että meidän sohvalta yltää kahteen, meidän kerrostalon molemmilla puolilla oleviin Pokestoppeihin. Homma on tehty vähän liiankin helpoksi :D

♥ Viime viikonloppu. Lauantain iltavuoron jälkeen kiirehdin kotiin, tein oman ennätykseni ehostautumisessa, ja riensin Elisan ja Juhon tupareihin naapuriin. Kämppä näytti hyvältä, tarjoilut olivat loistavia ja tunnelma oli kirjaimellisesti lämmin! Tupareista jatkoimme vielä pienemmällä porukalla keskustaan päin. Meidän pyörämatka viinilasit toisessa kädessä tasapainoillen oli kerrassaan mahtava, en voi sanoin kuvailla sitä naurun ja ilon määrää. Oli niin hauskaa viilettää kesäillassa pitkin Oulun pyöräteitä ja pysähtyä matkalla täydentämään lasit tai vierailemaan puskan juurella. Ennen yökerhoon siirtymistä käytiin moikkaamassa tuttuja Qstock-alueen ulkopuolella, ja tulin niin hyvälle tuulelle kaikkien tuttujen näkemisestä. Opiskelukavereita, Verba-kollegoita, ja kaikkia muita tuttuja kasvoja. Myös yökerhoon siirtyminen oli oikeasti hyvä idea, sillä en ollut tanssinut niiiin pitkään aikaan! Viihdyinkin tanssilattialla tamppaamassa kenkiä puhki, ihan en onnistunut. 

♥ Hyvä palaute töissä. Sain kuulla meidän myymäläpäälliköltä suoriutuneeni kesästä ihan kiitettävästi, joten viimeiset viisi vuoroa menee hyvillä mielin. Ja miksei menisi, kun saa työskennellä osana hyvää ja tehokasta tiimiä. On myös ihana saada meidän asiakkailta hyvää palautetta, erityisesti meidän asiakaspalvelua on kehuttu useampaan otteeseen ja myös henkilökohtaisia kehuja olen saanut. Se tekee minut aina iloiseksi, varsinkin kun keskustelupalstoilta saa lukea monenlaisia asiakaspalvelukokemuksia... Tietyllä tapaa tuntuu että ehkä sitä ollaan ainakin osittain oikealla alalla enkä ainakaan puhu ihan palturia, kun aina työhakemuksissa sanon olevani asiakaspalveluhenkinen!


♥ Työkaverin ilahduttaminen. Eräällä työkaverillani oli vähän aikaa sitten syntymäpäivä, ja päätin viedä hänelle pienen lahjan. Synttärisankari oli yllättynyt ja otettu, ja pienestä teosta tuli itsellekin tosi hyvä mieli! Tiesin entuudestaan työpaikaltani pari ihmistä, ja vaikka kaikkien kanssa synkkaa hyvin, erityisen iloinen olen siitä, että olen saanut tutustua paremmin tyttöön, jonka tunsin etäisesti entuudestaan kotikaupungistani. Työvuorot sujuvat paljon sutjakkammin, kun on samanhenkistä seuraa, samankaltaiset kiinnostuksen kohteet ja samanlaiset puheenaiheet.

♥ Kavereiden näkeminen. Harmikseni ja iltavuorojen takia en ole ehtinyt ja jaksanut nähdä kavereitani yhtä paljon kuin olisin halunnut, mutta ne kerrat mitä ollaan nähty, ovat olleet kesän parhaimpia hetkiä. Perjantai-ilta patiolla, pokemon-jahdit Kaijonharjun viilenevässä illassa, kahvit kaverin kämpillä, sekä viimeisimpänä ruokatreffit Roosterissa. Vuohenjuustoburgeri sai mahan ääriän myöten täyteen, ja koko loppuiltana ei ole tarvinnyt syödä mitään! Asiaan kuului myös pienet shoppailut, ja kyllä sekin on aina hauskempaa hyvässä seurassa.

♥ Oma kulta. Sydämeen sattuu kun mietin seuraavaa viittä kuukautta erossa, mutta joskun on mentävä ja nähtävä maailmaa. Välillä ajattelen että oli elämäni suurin virhe hakea vaihtoon, miten pieni ihminen voi kestää niin suurta ikävää, jos nyt jo sattuu? Täytyy kuitenkin keskittyä kaikkiin niihin huikeisiin kokemuksiin mitä tulen saamaan, enhän edes tiedä mitä kaikkea on edessä! Ja ainakin kesä yhdessä on ollut ihana, kun ollaan käyty iltakävelyillä, grillattu meidän pienellä grillillä, katsottu sarjoja, ja muuten vaan vietetty aikaa yhdessä. Silti, aamuisin kun kurkkuni on kipeä ja Eeli tuo kuumaa kaakaota sänkyyn, eihän sitä voi olla miettimättä miten pärjään ilman tätä kaikkea. Mutta kaikki mikä ei tapa vahvistaa, eikö niin? Vinkkejä kaukosuhteessa pärjäämiseen otetaan avosylin vastaan!


Siinä vähän iloisia mietteitä tyyppien elokuuhun! Loppukesän viimeiset päivät on alkaneet - tosin itselläni kesä kestää aavistuksen pidempään ja saan nauttia lämmöstä vielä pitkälle syyskuuhun. Ehkä ehdin myös hankkia paremman rusketuksen! Ainakin paremman kuin se, että oikeassa valossa jaloistani erottaa jo sortsien rajat....Kesäisiä fiiliksiä kaikkien viikkoon ♥