New York

Jostain syystä se inspiraatio on aina suurimmillaan, kun pitäisi kirjoitella aivan toisenlaista tekstiä! Henkilökohtaisena motivaattorina ajattelin pitää ihanien reissukuvien läpikäyntiä; kunhan saan lempparikuvat julkaistua, keskityn loppupäivän seminaarityöhön ihan kybällä! Tässä postauksessa kerron lyhyesti ja ytimekkäästi reissuista lempparikuvien kanssa, koska jokaisesta päivästä tai kohteesta kertominen veisi ikuisuuden... Ja kun reissuista on jo vähän aikaakin, tämä on näppärin tapa kertoa omat kohokohdat!

Vaihtovuoden aikana tein kaksi reissua New Yorkiin, ja voi pojat mikä ihana kaupunki Iso Omena onkaan. Suurkaupunkin sykkeestä ja kiireisestä meiningistä huolimatta siellä oli vaan niin.. kotoisa fiilis. Ihania rakennuksia toinen toisensa perään, perinteisiä keltaisia takseja, kivijalkakauppoja, tyylikkäitä ja omaperäisiä pukeutujia... Puhumattakaan tietenkin lukuisista turistikohteista ja nähtävyyksistä, joita tuli reissujen aikana käytyä läpi melkoisen paljon. Ensimmäisen kerran pääsin tähän ihanaan kaupunkiin syyslomalla, kun tehtiin viiden päivän reissu vaihtariporukalla. Matkustin kohteeseen A:n kanssa kiinalaisella yöbussilla, joka oli ihan yhtä eksoottinen kuin miltä se kuulostaakin. Yllättäen matka meni kuitenkin nopeasti nukkuessa, ja vaikka bussi saapui Greensboroon melkein tunnin myöhässä, oltiin perillä New Yorkin China Townissa jopa tunnin etuajassa.. Joten onneksi nukuin lähes koko ajan ja olin autuaan tietämätön kuskin hullusta ajovauhdista.

Oltiin varattu meidän seitsemän hengen porukalle AirBnB Manhattanilta, ihan Central Parkin kupeesta. Loistava sijainti, lähin metroasema viiden minsan kävelymatkan päässä! Asunto oli niin New Yorkin tyylinen kuin voi olettaakin, korkeine ikkunoineen ja narisevine lattioineen. Kerran melkein sytytettiin koko kämppä tuleen kokkaillessa, mutta ranskalainen Diana tarttui vaahtosammuttimeen ja nou hätä! Ekan reissun meininki oli vähän rennompi, sillä usein illat venähti ja sitä mukaa myös aamuinen lähtö. Ehdittiin kuitenkin käydä monia paikkoja läpi, kuten se vieressä sijannut Central Park, 5th avenue, Times Square, Highline, MoMa, World Trace Centerin muistomerkki, Wall Street, Rockefeller Center, Vapauden patsas Liberty Islandilla sekä hurjan mielenkiintoinen maahanmuuttomuseo Ellis Islandilla,Grand Central Station, Brooklyn Bridge, Bryan Park ja mitähän muita. Yleensä liikuttiin tosiaan metrolla, mikä oli kyllä näppärä ja nopea ratkaisu! Lisäksi tuli käveltyä ympäriinsä muun muassa Chelseassa, Hell's Kitchenissä, Williamsburgissa, China Townissa ja Little Italyssä sekä ympäri Manhattania. Eikä siitä pääse mihinkään, että maisemat olivat joka kerta yhtä huikeat!

Toinen kerta koitti huhtikuussa, kun A:n perhe tuli viikoksi New Yorkiin ja matkustimme sinne heitä tapaamaan. Majapaikkamme oli asunto keskellä intialaista katua, ja sijainti oli todella hyvä; kadulle mentäessä näkymä oli Empire State Building, ja Grand Central Stationille käveli kymmenessä minuutissa. Jälleen lunastettiin metrokortit viikoksi, ja lisäksi meillä oli New York City Pass, jonka ansioista kierrettiin vähän enemmänkin kohteita. Mukaan mahtui usea niistä mitä olin käynyt aikaisemmin läpi, mutta se ei haitannut, sillä hei kukapa ei haluaisia kierrellä New Yorkissa joka tapauksessa. Ja esimerkiksi Highline oli lemppareitani, joten sen käveleminen ei varsinaisesti haitannut! Tällä reissulla käytiin muun muassa Columbian yliopistolla, World Trade Centerin museossa, Empire State Buildingissä, Met:ssä, Guggenheim-museossa, Madame Tussauds'n vahakabinetissa, Flat Iron districtillä, Cloisters-museossa sekä Hudson Riverin ja East Riverin kattavalla iltaristeilyllä. Passi oli voimassa kolme päivää, mutta niiden päivien aikana käytiin hakemassa monia lippuja etukäteen ja käytettiin ne sitten myöhemmin. Passin ansioista päästiin myös bussikierrokselle sekä keilaamaan, mikä oli kyllä ihanan rentouttava ilta kaikkien niiden nähtävyyksien jälkeen!

No mitkä oli sitten niitä mun lemppareita? Highlinen mainitsinkin jo, se on siis vanhoja raiteita mukaileva kävelytie New Yorkin yläilmoissa, Ihania maisemia ja taloja, ja ihan ilmaiseksi vieläpä. Toinen suosikki on ehdottomasti Brooklyn Bridge, siinä vaan on sitä jotakin. Näkymät on huikeat mihin suuntaan vain; joko East Riverin molempiin suuntiin tai kohti Brooklyniä ja Manhattania. Mistä päästäänkin kolmanteen lemppariini: Manhattanin silhuetti. Näin sen ensimmäisen kerran kun bussi kaartoi kohti New Yorkia, ja se oli viimeinen asia kun vastaavasti huristeltiin kohti Greensboroa. Sen näkee hyvin Brooklyn Bridgeltä sekä Liberty Islandin lautalta, ja erityisesti jokia pitkin seilaavan iltaristeilyn aikaan kaikki ne valot olivat henkeäsalpaavat. Samaan kategoriaan menee iltahämärän hetki Empire State Buildinging tai Rockefeller Centerin huipulla; se hetki, kun valot alkavat syttyä ja ilta pimenee, on niin kaunis. Vaikuttavuudellaan puolestaan hiljensi World Trace Centerin muistomerkki sekä erityisesti museo. Paljon uutta tietoa 9/11 terrori-iskuista, mutta informatiivisuuden lisäksi museo on vain niin koskettava. Ei mikään mukava paikka, mutta niin vaikuttava ja siksi yksi suosikkikohteistani.

Reissuista mulla olisi paljon kuvia puhelimessa, mutta harmillisesti vanha puhelin otti ja kuoli, vieden kaikki kuvat mukanaan. Täytyy ottaa opiksi ja tyhjentää se useammin tästä lähtien! Tässä kuitenkin kameraan tallentuneita lemppareita ja hetkiä. Ja vinkkinä, jokaisen tulisi lisätä New York omalle bucket listilleen!

Update

Tähän heti alkuun tassujen takana piilotteleva apinahymiö, ja sieltä jostain kurkkii nolosteleva bloggaaja. Taas häpeällisen kauan on kulunut viime päivityksestä, mutta laitan sen ihan rehellisesti kiireen piikkiin. Harjoittelu on nyt virallisesti ohi, ja takana on antoisat mutta myös raskaat neljä kuukatta. Kuten aikaisemmin kirjoitin, työ itsessään ei ollut kovin raskasta; tykkäsin hoitaa asioita rutiinilla, puhua ihmisten kanssa, kuunnella heidän tarinoitaan ja kertoa vastaavasti omani. Joka kerta hämmennyin, miten nopeasti natiivipuhujat hoksaavat, että tämä tyttö ei taida olla ihan paikallisia! Vakiovieraat oppii tuntemaan kasvoilta ja nimeltä, ja hekin muistavat meidän huikean henkilökunnan. Jos kukaan teistä ikinä eksyy Greensboroon, niin pliis, yöpykää meidän hotellissa! Henkilökunta on sydämellisintä ikinä ja pitää varmasti huolen että jokainen vieras viihtyy. Ilman niitä tyyppejä harjoittelu olisi ollut suoraan sanottuna tylsä. Pitkältä tuntuvat vuorotkin piristyivät, kun Bobbyn kanssa vähän twerkattiin tai Kellyn kanssa juteltiin pojista. Huippuporukka, ja olin onnellinen saadessani olla osana sitä!

Kuluneen neljän kuukauden aikana opin paljon Yhdysvaltojen työkulttuurista. Toisaalta ainakin meidän hotellissa meininki oli rentoa, mutta jos haluaa yletä, se on näytettävä ja ne tyypit kyllä työskentelee ahkerasti. Esimiehilläkin tavoitteena oli olla tuossa hotellissa vain pari vuotta ja viimeistään silloin edetä korkeampiin tehtäviin. Vuosilomia ei ansaita samalla tavalla ja burn out on jokseenkin kummallinen käsite. Yleisesti ihmiset on kunnianhimoisempia, mutta toisaalta vastaanottotiskillä työskentelevät tekivät sitä lähinnä paremman puutteessa. Sinänsä ihan ymmärrettävää, sillä vaikka minä pidinkin työstä, en sitä tekisi loppuelämääni. Hotellissa voisin hyvinkin työskennellä, mutta kun ainakin meidän hotellissa oli aina joku esimies paikalla, jäi meille tavallisille työntekijöille melko vähän vastuuta, ja se näkyi. Mutta kokonaisuudessaan huippu paikka ja loistava kokemus! Itsestäni ainakin tuntuu, että myös kieli kehittyi ja uskokaa tai  älkää, tuntuu hassulta kirjoittaa suomeksi :D Toivon myös, että nykyään se kuuluisa small talk olisi edes hitusen sujuvampaa; sitä tuli nimittäin harrastettua kyllästymiseen asti. Joskus ihmisillä vain riittää asiaa säästä!

Se, mikä teki harjoittelusta omalla kohdallani jokseenkin kuluttavan, oli sen viemä aika. Kahdeksan tunnin vuoro oli helppo, mutta kun työmatkoihin menee ainakin tunti, jää aikaa muulle vapaa-ajalle melko vähän. Aikaisten aamujen takia olin iltaisin väsynyt jo kymmeneltä, ja vaikka itseäni aluksi harmittikin tiistai- ja torstai-iltojen baarireissujen väliinjääminen, siihen tottui ja toisaalta tässä elämäntilanteessa ei ehkä haluakaan juoda itseään krapulaan vähintään kaksi kertaa viikossa. Sen sijaan muita se vaikutti häiritsevän enemmän; missä oot ollu, mikset ollut taaskaan Limelightissä, oot ollu niin ujo tänä keväänä, taasko olitte kotona... Muut eivät tuntuneet tajuavan, että työharjoittelu sitoo vähän enemmän kuin luennot, jotka voi skipata halutessaan. Viikonloppuisin olin kyllä menossa tuttuun tapaan, mutta kun on parisuhteessa ja kaikki muut sinkkuja, muiden on vaikea ymmärtää, ettei joka lauantai huvita mennä kämäisiin frat partyihin.

Omasta mielestäni parisuhde ei ole hyvä syy syrjiä muita tai jättää ulkopuolelle. Itse olen aina ollut ilonen ystävieni puolesta että he ovat löytäneet vierelleen ihanan ihmisen, ja silloin on ymmärrettävä, että aika jakaantuu. Myönnän että välillä ne hetket on ärsyttäneet, mutta toisaalta olen ollut itsekin samassa tilanteessa. Se ei kuitenkaan muuta sitä, että edelleen haluan hengata niiden kaverien kanssa ja samalla tavalla kysyn heitä edelleen mukaan. Valitettavasti se ei ole ollut meinkinki täällä. Jossain vaiheessa vaan kyllästyin siihen, että minua ja A:ta ei kysytty mukaan mihinkään ja sitten samat tyypit ihmettelee, missä sitä on oltu. Kuulostaa ehkä lapselliselta, pinnalliselta valitukselta, mutta suoraan sanottuna tämä vaihtokevät ei ole ollut kovin ruusuinen sosiaalisen ympyröiden osalta. Toki tämä on vain minun näkökulmani ja totta on että monena viikonloppuna leffa houkutteli enemmän kuin viinipullo, mutta jos illasta toiseen päätyy katselemaan kuvia ja snäppejä siitä miten kaikki muut ovat viettämässä iltaa ja meille ei taaskaan kerrotty kyselyistä huolimatta, alkaa se tympiä. Tai jos useaan otteeseen kuulee ryhmäkeskustelusta jossa sovitaan näkemisista mutta pyynnöistä huolimatta siihen ei vaan voida lisätä. Liian usein annoin toisia, kolmansia ja neljänsiä mahdollisuuksia, mutta kun kerrasta toiseen kävi samoin, en vain jaksanut enää välittää. Varsinkin, kun olin suoraan sanonut että tuntuu pahalta jäädä ulkopuolelle, mutta kukaan ei ottanut sitä kuuleviin korviinsa.

Ja tiedättekö, se oli hyvä päätös. Kun on vaihtariporukassa ainoa parisuhteessa oleva, on muiden vaikea asettua meidän kenkiin. Mutta ei se oikeastaan haittaa. Kun päättää olla murehtimatta, luottamatta, välittämättä ja keskittyä omiin juttuihinsa, elämä on paljon mukavampaa. Enää ne snäpit eivät häiritse, ja ihmisille voi jutella ilman katkeruutta. Ihmiset ehkä hakevat vaihdolta vähän eri asioita; jotkut hullua jenkkimeininkiä, jotkut akateemista kokemusta, ja jotkut löytävät parisuhteen. Ei se bileiden määrä loppusissaan kerro mitään vaihtovuoden laadusta - sillä omani on ollut suorastaan mullistava. Toki syksy oli yhtä juhlaa, ja olen ilonen että pääsin kokemaan sen; minulle kuusi kuukautta juhlimista oli ihan sopiva määrä. Kevät oli vähän rankempi, mutta todella antoisa ja olen saanut sen jakaa tärkeän ihmisen kanssa. Yhdessä ollaan tehty ihania reissuja - joista palan halusta päästä kirjoittamaan! - ja suunniteltu jo seuraavia seikkailuja. Tämä vuoden tulen muistamaan aina. Jenkkeihin lähtiessä en olisi uskonut miten paljon se muuttaa, vaikka kaikki siitä aina puhuvat.

Entäs nyt sitten? Jäljellä on reilu viikko Greensborossa. Sen aion ottaa vapaan kannalta, nähdä kavereita, käydä lemppariravintoloissa, juoda sen iltasiiderin, nauttia lämmöstä - ja ostaa uuden matkalaukun, sillä kummasti on tuo tavaramäärä lisääntynyt. Aika hullua, että aika Yhdysvalloissa loppuu ihan pian! Greensboron jälkeen matka jatkuu Espanjaan, jossa vietän muutaman viikon. Sen jälkeen koti-Suomeen, mitä odotan jo kovasti! Tosin yhtään lunta ei Suomessa saa olla ja en varmasti tule, jos keskilämpötila on alle kymmenen asteen.

Suoraa puhetta

Hola hola täältä rapakon takaa! Tällä hetkellä istun töissä sisääntulotiskillä odottamassa lisää hotellivieraita. Suomessa kukaan tuskin ikinä toisi läppäriä mukanaan töihin, mutta hei nyt ollaan Amerikassa. Jos totta puhutaan, tarkoituksena oli ihan oikeasti opiskella, mutta aina silloin altis houkutuksille, kuten vapaalle kirjoittamiselle. Ja koska viime päivityksestä on jo aikaa, halusin vain kertoa että hengissä ollaan. Ja vähän muutakin.. Luvassa siis kuulumisia ja suoraa puhetta!

Vaikka kaikki on hyvin samanlaista kuin kuin syksyllä, on kaikki kuitenkin myös muuttunut. Porukka on vaihtunut suurilta osin, ja ne omat lähimmät kaverit ovat palanneet kotimaihinsa. Uudet vaihtarit ovat onneksi hyviä tyyppejä ja pienen alkukankeuden jälkeen ovat lähteneet hyvin juttuihin mukaan. Aluksi pelkäsin sitä, että me vanhat vaihtarit oltaisiin ärsyttävän neuvovia ja kaikkitietäviä koska been there done that, mutta toivottavasti ainakin jotkut neuvot ovat olleet ihan hyödyllisiäkin. Itse olisin ainakin arvostanut sitä, jos joku olisi kertonut, ettei kurssikirjoja kannata ostaa ennen kuin varmasti tietää, että sitä tulee tarvitsemaan! Tänä keväänä vaihtareita saapui vähän pienempi ryhmä, noin 40, ja kansallisuuksia osalta koostumus on aika erilainen. Siinä missä meillä saksalaiset ja britit olivat selvä enemmistö, niin nyt tyyppejä on paljon tasaisemmin eri maista - ja hyvä niin! Onneksi saatiin myös Suomi-edustus pidettyä kasassa, sillä Oulusta saapui vielä yksi vaihtarityttö Greensboroa piristämään.

Kuten sanoin, uudet vaihtarit ovat kyllä hyvää porukkaa. Valitettavasti oman harjoitteluni takia en ole päässyt tutustumaan ja viettämään aikaa heidän kanssaan niin paljon kuin olisin halunnut, ja olo on kieltämättä vähän ulkopuolinen. Kun illat menee väsyneenä ja aikaiseen aamuherätykseen valmistautuessa, ei jää paljon aikaa baareille ja bileille, ja siellä se ryhmäytyminen yleensä parhaiten tapahtuu. Viikonloppuisin olen ahkerasti yrittänyt sosialisoida, mutta parisuhteessa olevat jätetään helposti ulkopuolelle, tarkoituksella tai vahingossa. Tuntuu ikävältä, että vaikka kuinka yrittää parhaansa, ei silti kunnolla pääse mukaan porukkaan. No, minähän en lakkaa yrittämästä vaan aion olla se ärsyttävä riippakivi, joka aina kyselee missä on menoa ja tuppautuu väkisin mukaan! Eiköhän muut ala jossain vaiheessa lämmetä enemmänkin, haha!

Entäs miten se harjoittelu? Teen ihan täyttä viikkoa, 40 h, ja kevyempään työmäärään tottuneelle se kyllä tuntuu raskaalta. Työ itsessään ei ole mitenkään hurjan kuormittavaa, varsinkin kun harjoittelijana vastuuta ei niin paljon ole ja töihin saa tosiaan tuoda vaikka läppärin. Ensimmäiset neljä viikkoa olin hotellin sisääntulossa opettelemassa kaikkea hotellin check in:hin ja out:hin liittyviä juttuja, tekemässä varauksia ja hoitelemassa paperihommia, ja pääsin näkemään eri vuoroihin kuuluvia rutiineja. Sen jälkeen olin aamupalavuorossa ja auttelemassa hotellin huoltomiestä, ja vaikka pääsinkin aina ajoissa kotiin, ei ne aamuneljän herätykset olleet ihan meikän juttu.. Seuraavat viikot kuluivat housekeepingin kanssa sekä myyntipäällikköä ja esimiehiä seuraten, joten harjoitteluun on kuulunut hyvin erilaiset ja mielenkiintoiset viikot. Työporukka on onneksi tosi mukava ja kannustava, eikä kielen kanssa ole ollut suurempia ongelmia. Itselleni eniten hankaluuksia on tuottanut nimet esimerkiksi puhelinvarauksia tehdessä, sillä nimien kirjoitusasuja on niin monenlaisia! Työmatkat olen hoitanut osittain bussilla ja uberilla; päivin pääsen kulkemaan bussilla, mutta aikaisin aamulla tai myöhään illalla on turvauduttava uberiin. Niitä on onneksi hyvin saatavilla, mutta kyllä se hinta aina vähän kirpaisee - matka kestää reilun vartin, ja vaikka uber on edullisempi kuin taksi, syö se silti osansa päivän palkasta. Silti kokonaisuudessaan harjoittelu on kyllä kaiken  sen mukanaan tuoman kokemuksen arvoinen. Pääsee vertaamaan suomalaista ja yhdysvaltalaista työkulttuuria, oppii paljon uusia asioita, harjoittelu tulee varmasti näyttämään hyvältä CV:ssä, ja eipä haittaa että pääsee vähän tienaamaankin samalla. Loppuajan olen taas sisääntulotiskillä tai siellä missä tarvitaan; harjoittelijalle kun helposti lykätään kaikenlaisia nakkihommia.

Muuten elämä rullaa ihan mallikkaasti. Harjoittelun ansioista viikonloputkin tuntuu oikeasti viikonlopuilta; myös siinä mielessä, että ne menevät aivan liian nopeasti. Pubeissa ja frat partyissa on tullut käytyä viikoittain, mutta ihan yhtä kivaa on mennä kahdestaan leffaan tai pitää pizzailta kotona. Koska mulla ei nyt ole meal plania, cafin ruuat on vaihtuneet omiin kokkauksiin. Harmittavan usein käydään myös ulkona syömässä, mutta se on toisaalta olennainen osa paikallista kulttuuria eikä ole myöskään niin kallista kuin Suomessa. Ehdoton lemppari on Chipotle, josta saa meksikolaista pikaruokaa, mutta se ei kuitenkaan ole liian tulista ja mikä parasta, edullisempaa kuin vaikka mäkkäri!

Onneksi on myös saanut jotain mitä odottaa, sillä Spring Breakiksi varattiin matka Bostoniin! Mun harjoittelun takia pystyttiin olemaan vain pidennetty viikonloppu, mutta reissu oli sitäkin ihanampi. Hieman kateellisena kuuntelin muiden suunnitelmia Miamista, Bahamasta ja Cancunista... Harmi ettei itsellä ole mahdollisuutta lähteä kunnon reissuun, sillä kerrankin olisi varaa panostaa, mutta töistä ei voi olla pois. Onneksi tuosta harjoittelusta on sentään jotain hyötyä, sillä meidän reissulla päästiin majoittumaan hotellissa, jonka sain henskualella. Vähän luksusta siis meillekin!

Täällä saatiin jo välissä nauttia mukavan lämpimistä keleistä, ja ajatukset alkaa kääntyä pikkuhiljaa kohti kesää ja Suomea. Kaiken muun ohella kesätyöhakemukset ovat jääneet takavasemmalle, vaan ajatukset alkaa kallistua siihen suuntaan, että kesällä kirjoittelisin gradua. Nyt keväällä aion nimittäin viimeistellä viime keväänä aloitetun seminaarityön ja jatkaa siitä graduun. Kovasti mietinnässä on myös asunnon metsästys! Vaihtovuoden ja sen mukanaan tuomien muutosten takia mulla ei tällä hetkellä ole kämppää Suomessa, joten pian on aika laittaa asuntohakemuksia menemään ja löytää uusi koti. Innolla odotan jo, että pääsee laittamaan tavaroita paikoilleen ja on oikeasti tilaa asua ja olla. Oma kylppäri, olkkari, omat tavarat, omat Iittalan astiat eikä mitään muovilautasia...

Niin, kovin moni asia on muuttunut täällä Jenkeissä olllessa, sekä paikan päällä että Suomessa. Tämä lukukausi on niin erilainen kuin viime syksy. Tämä kevät on ollut haastavampi, ehkä siksi, että sitä samaa ensihuuman kuplaa ei ole ollut, mutta nyt ollaan jo voiton puolella; johtuen ehkä siitä, että kevät alkaa olla oikeasti täällä. Se on aina piristänyt mua, ja saman vaikutuksen huomaan nytkin. Ja onneksi Suomessa on mahtavat tukijoukot sekä tietysti täällä vierellä universumin mahtavin tyyppi. Niillä pärjää pitkälle.