torstai 10. marraskuuta 2016

Asioita joita kaipaan Suomesta

Olen suunnitellut tämän postauksen kirjoittamista alusta asti, ja nyt kun aikaakin on kulunut melkoisesti, on myös kertynyt lista asioista joita kaipaan Suomesta. Ajankohtakin on sopiva, sillä viime viikolla minua on vaivannut koti-ikävä! Pitkään selvisinkin hyvillä ja positiivisilla fiiliksillä, mutta alkuhuuman jälkeen on iskenyt todellinen arki koulustressin ja taloudellisten huolien kanssa äiti lähtetä rahaa haha. Lisäksi olen jo toista kertaa lyhyen ajan sisään flunssan kourissa, tällä kertaa vielä astetta rajummassa taudissa. Tällaisina hetkinä sitä vaan kaipaa omaa Marimekon Unikko-kuosista tyynyään jota halata; ystäviä jotka tuntevat sinut läpikotaisin; ja ennen kaikkea rakasta kissaa, joka ei koskaan tuomitse, vaikka saattaakin yöllä vähän näykkäistä varpaasta. Eräs ystäväni kysyikin täällä ikävävaiheeni keskellä, että jos saisin mennä ihan mihin vain, minne menisin. Vastaus oli helppo; Kalajoelle halimaan kissaani. Pehmeät ystävät on sieltä parhaimmasta päästä!

Mutta sitten sen listan pariin, eli mitkä asiat Suomesta pyörii mielessä, kun jenkkilän malli ottaa päähän...

Ruoka. Ruoka on varmasti kaikista selkein, sillä kaipaan niin paljon suomalaista kotiruokaa... Perunamuusia, lihamureketta, pelkkiä perunoita, tavallista riisiä, ihan mitä vaan liha- tai kanakastiketta... Alkaa pastat, pizzat ja burgerit tulla korvista ulos, mutta silti niitä aina vain tyytyy syömään cafissa.

Kokkaaminen. Suomessa se aina ärsyttää, mutta täällä alkaa se toisi ihanaa vaihtelua arkeen, eikä vain ruuan muodossa vaan yleisesti tekemisenä. Olen kuitenkin niin pihi, että meal planini takia en kehtaa ostaa kalliita ruokatarvikkeita, sillä cafissa syöminen on käytönnässä ilmaista. Ja siitä päästäänkin seuraavana kohtaan...

Ruokakaupat. Lähin supermarket täällä on Walmart, jonne pääsee tasaisesti myöhästelevillä busseilla tai uberilla. Muuten täytyy tyytyä lähimpään Walgreensiin, josta ei löydy ollenkaan tuoretta ruokaa! Ainut tuore mitä sieltä saa on ylihinnoitellut banaanit...  Siksi ei olekana ihme, että esimerkiksi omat kämppikseni mieluummin tilaavat ruokaa kotiin kuin kokkaavat itse; se on niin kallista. Myös kampusalueella on pari kauppaa, Spartanmarketia, joissa saa välttämättömimpiä elintarvikkeita - eli mikroruokaa, muroja, keksejä, maitoa. Miten ikävä voikaan olla Salea tai Tokmannia, joista sai ostettua tuorekurkkua, kermaviiliä ja dippiä? Tai edes Oltermannia, leikkeleitä, ruisleipää?? Suomessa varmaan räjähdän onnesta päästessäni shoppailemaan Prismaan...

Syksy. Ei sillä että Greensboron syksyssä varsinaisesti valittamista olisi; reilut 20 astetta vielä lokakuussa on aika jees. Lähinnä kaipaan sitä, että se perinteinen syksyinen sää oikeasti tulisi ja asettuisi aloilleen. Täällä lämpötila tosiaan vaihtelee yli 25 asteesta alle 15 asteeseen parissa päivässä ja usein vielä saman päivän sisällä, ja pukeutuminen on hitusen haastavaa. Suomen syksyssä sentään tiesi mitä odottaa: tasaisesti viilenevät ilmat, pimeys, hyvällä tuurilla kauniit aurinkoiset mutta kirpsakat syyspäivät. Puhumattakaan alkavasta kynttilä- ja sisustusvalokaudesta, kerrospukeutumisesta, villasukista, vilteistä ja tee- ja kaakaokupeista. Täällä kynttilöiden polttaminen tuntuu vähän hölmöltä, kun koko ajan pelkää aiheuttavansa palohälytyksen ja evakuoivansa koko rakennuksen - sitäkin olen nimittäin kuullut tapahtuvan.

Sauna. Tarvitseeko tätä edes perustella tai selittää? Ei ole ihan sama asia miettiä asioita kuumassa suihkussa, kun samalla pelkää kämppisten tulevan koputtelemaan ovelle vaatimaan omaa vuoroaan. Ja meille suomalaisille sauna nyt on olennainen osa kulttuuria, ja täällä wellness centerissä oleva saunan tekele ei aja ihan samaa asiaa.

Oma rauha. Suomalaisesta kulttuurista puheen ollen, me kaipaamme paljon omaa rauhaa ja aikaa. Ei sillä että kämppikset pyrkisivät huoneeseeni juttusille aina kun siellä hengailen, mutta välillä tuntuu, ettei pelkkä kiinni oleva ovi riitä. Kotiin tullessa olisi ihana olla hetki yksin ja hengähtää, mutta yleensä joku on aina kotona. Siksi olenkin kuluttanut paljon Spotifyta ja vain maannut sängylläni napit korvilla, omaan soittolistaan uppoutuneena. Ei ihan sama asia kuin tanssiminen ympäri omaa kämppää musiikit täysillä, mutta menee paremman puutteessa.

Televisio. Olen ihan ulkona Suomen television syysohjelmista! On tullut niin paljon uusia turhia reality-ohjelmia, jotka olen missannut täysin. Tiedän, että normaalisti olisin napittanut niitä illasta toiseen ja seurannut niistä syntyviä keskusteluja tiiviisti vauvapalstalla. Ehkä suurin menetys on Masterchef Australian uusin tuotantokausi... Vaikka totta puhuen eipä täällä olisi aikakaan katsoa telkkaria. Erään kurssin tiimoilta on täytynyt katsoa Netflixiä, mutta tuntuu ettei aika riitä edes niihin pakollisiin sarjoihin! Ja hyvä juttuhan se on että virikkeitä löytyy muualta, mutta silti... Hottikset 2.0. ja Ex on the Beach kuulostavat niin ilmiömäisiltä!

Tehokas asiakaspalvelu. Small talk oli ihan kivaa aluksi ja nyt kun siihen on tottunut, tulee ne pienet fraasit ihan automaattisesti. Eikä se haittaa, ei se hidasta kassalla asiointia. Sen sijaan kassahenkilöiden juttelu toistensa kanssa tai joskus jopa puhelimessa samaan aikaan kun yritän itse saada asioitani hoidettua, tai amerikkalaisten kassatyöntekijöiden auttamaton hitaus... Tai kai sitä rennoksi asenteeksi voisi myös kutsua. Näin tehokkaana suomalaisena ja usean vuoden ajan asiakaspalveluammatissa työskennelleenä, se hitaus ja välinpitämättömyys vain ottaa päähän. Suomessa kassaneiti ei todellakaan katsoisi läppäriltä tai puhelimesta videoita samalla kun siinä kassalla istuu, puhumattakaan siitä, että meneillään on pitkä juorusessio langan toiseessa päässä olevan ystävän kanssa. Ainakin tätä junttia suomityttöä hämmensi se, kun ei tiennyt puhuuko kassahenkilö sinulle vai puhelimeen! Odotan jo sitä, että Suomessa ostokset hoidetaan tehokkaasti, jutellaan oleellisista asioista ja ehkä vähän säästä ja molemmat osapuolet ovat tyytyväisiä asiakaspalvelutilanteeseen.

Aika. Täällä aika kuluu liian nopeasti. Myöhäiset aamut hurahtavat ohitse ja täytyy juosta luennolle, vapaat illat kuluvat huomaamatta, päivät sulautuvat toisiinsa ja ennen kuin tajuankaan on jo torstai ja pitkä viikonloppu, joka ei kuitenkaan tunnu pitkältä. Viikko toisensa perään aika käy vähiin, ja jäljellä olevia viikonloppuja on huolestuttavan vähän. Kokonaisuudessaan lukukautta on jäljellä kuukausi. Haluan ajan pysähtyvän, sillä alan stressata etten saa tästä kaikkea irti. Nyt alkaa tuntua ne paineet, että on mentävä jokaiseen tapahtumaan, kaikkiin bileisiin, juteltava ihmisille joka kulmalla, koska reilun kuukauden päästä emme enää ikinä ole koolla tällä porukalla. Suomessa viikonloppu ei voinut tulla tarpeeksi nopeasti, ja tiistaihin herätessä tuntui torstailta ja edessä oli karu pettymys. Odottavan aika oli pitkä, ja kun keskittyi mielessään aina seuraavaan spesiaaliin tapahtumaan arjen keskellä, totta kai päivät tuntuivat pitkiltä. Nyt sitä arkea osaa arvostaa, ja tahtoisin siirtää kaikki päiväuniin käyttämäni tunnit tänne jenkkilään lisäajaksi.

Ystävät. Meitä vaihtareita on iso joukko, ja on muodostunut tiettyjä porukoita. Minullakin on niin sanottuja omia ihmisiä, joiden seurassa on hauskaa ja joille voin jutella vapaasti huolista ja murheista. Silti suurin osa ystävyyssuhteista täällä on pinnallisia, loppujen lopuksi pelkkää kuulumisten vaihtoa ja hyvänä päivänä vähän pidempään juttelemista. Kaipaan omia ystäviäni, jotka ovat aitoja omia persooniaan. Niiden kanssa saa nauraa ja itkeä, avautua ja kuunnella, shoppailla ja löhötä sohvalla. Aina ei tarvitse puhua ja höpöttää, koska Suomessa on ihan ok istua bussissa hiljaa ja väsyneenä. Ja onhan meillä kaiffareiden kanssa niin huonot läpät ettei mitään rajaa, mutta ei se haittaa, ainakin meillä on hauskaa!

Perhe. Se hölmö huumori, lämmin tunnelma ja ehdoton välittäminen. Usein esimerkiksi proffien kanssa jutellessa minulta kysyttiin aluksi miten perheeni päästi minut tänne tai onko ollut kova ikävä kun kuitenkin olen niin kaukana kotoa. Ja amerikkalaisethan ovatkin kovin perhekeskeisiä, ja ehkä siksi sitä onkin alkanut kaivata omia läheisiään, varsinkin nyt kiitospäivän ja joulun lähestyessä; ne kun ovat erityisesti välittämisen ja perheen aikaa.


Kaikesta huolimatta, ei täältä ole kiire pois! Välillä on vain vaikea tottua uusiin asioihin, ja kaukana kotoa oppii arvostamaan miten hyvin meillä on asiat Suomessa. Ja toisaalta täällä on ihanaa, kun vastaantulija kehuu mekkoasi tai se hidas kassaneiti kysyy mistä päin olet kotoisin kun noin erikoinen aksentti. Tai kun kalliin taksin sijaan voi näppärästi soittaa Uberin, ja onhan sekin ihan kivaa että marraskuussa lämpötila on vielä kahdenkymmenen asteen hujakoilla. Joo, voisi täällä olla vähän pidempäänkin vielä. Ja ehkä olenkin!

6 kommenttia:

  1. Asioita joita kaipaan USA:sta: Meeri <3 ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ihana raksu <3 kohta jo nähdään taas!

      Poista
  2. Vastaukset
    1. ei olla enää yhdessä Eelin kanssa. :p

      Poista
  3. Voi tuli niin ikävä sua sekä meidän hölmöjä juttuja tätä lukiessa! <3 täällä oon kans huomannut sen että oma rauhaa kaipaa välillä ja sitä ettei aina olis pakko pitää small talkia yllä. Vaihdon aikana on tullut kyllä huomattua kuinka tyypillinen suomalainen sitä onkaan... :D Ihanaa myös kuulla että sulla menee siellä kaikki hyvin ja on mukavia kavereita (mutta ei yhtä ihanaa kuin minä!;))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. on kyllä kova ikävä, teitä ystäviä kaipaan kaikista eniten! <3 haha voin kuvitella siellä äänekkäiden espanjalaisten keskellä on varmasti välillä vähän orpo olo...:D mutta on tämä sen arvoista, ja oppiipahan arvostamaan sitä mitä kotona on!

      Poista