perjantai 7. marraskuuta 2014

Kysy!

Nyt olisi kysymyspostauksen aika! En edes muista milloin olisin viimeksi tehnyt vastaavan :D Joten ihan hyvä aika siis! Laittakkee paljon kysymyksiä, niihin on aina kiva vastailla - mutta mieluiten sellaisia asiallisia kuitenkin. Aikaa on ensi viikon sunnuntaihin, eli reilu viikko! Nyt vain pohtimaan ;)


Tällä viikolla oon ollut hävyttömän paljon tietokoneella, mutta koulujuttujen takia. Paljon hommaa, ja sain onneksi kaikki tehtyä ajoissa! Laadusta en menisi takuuseen; ainakin johtamisen kotitentin suhteen olo on tosi epävarma. Periaatteessa senhän pitäisi olla ihan täydellinen, kun vastausaikaa on viikko ja kaikki mahdolliset apukeinot saatavilla. Käytännössä se ei kuitenkaan mene ihan niin, sillä vastauksen maksimipituus oli vain sivu, joten piti tiivistää tiivistää ja tiivistää, ja muodostaa vastaukset ytimekkäästi ja kattavasti. Noh, saapa nähdä! Lisäksi kirjoittelin yhtä verkkokurssia varten työhakemuksen ja päivitetyn ansioluettelon, ja ruotsin kurssia varten tein esitelmän suklaasta ja sen terveysvaikutuksista. Tänä syksynä mulla on ollut aika monta esitelmää, joista suurin osa on jo takana päin. Onneksi, sillä nyt pitäisi toden teolla alkaa väkertämään kandia! En ole edes aloittanut kirjoittamista, mutta ensimmäisen version esittely olisi parin viikon päästä.. Kunnon vauhti päälle ja kirjastoon, kotona tuskin saan mitään aikaan!

Eilen käytiin kavereiden kanssa sitten vähän viihteellä, ja mentiin poikkitieteellisiin haalaribileisiin Tivoliin. En meinannut uskoa, kun tajusin että oon viimeksi käynyt Tinkessä vappuna! Olikin jo korkea aika korjata tilanne, ja eilinen oli hyvä ilta siihen. Oli hyvä fiilis bilettää, eikä baarikaan ollut liian täynnä - vaikka tuttuja kasvoja tuntui näkyvän joka kulmalla :D Mua vaan on viime aikoina alkanut vaivaamaan pahoinvointi, vaikka en edes juo kuin muutaman. Onneksi se ei fiilistä pilaa ja voi tanssia ja muuta. Eilenkään en kuitenkaan enää baarissa juonut muuta kuin vettä - ja kroppa kiitti tänä aamuna! Oltiin suunniteltu Eelin kanssa reissua Ideaparkiin, mutta vaikka krapulalta säästyinkin, olin vähän kipeänä ja tästä tuli sitten kotipäivä. Ihan mukava kiireisen viikon jälkeen :)

Mutta nyt niitä kysymyksiä!

7 kommenttia:

  1. Kuinka usein käyt juhlimassa?
    Mikä on lempiyökerhosi/-baarisi?
    Mikä on lempialkoholijuomasi?
    Minkä kappaleen tahtiin tykkäät tanssia, kun olet juhlimassa?
    Kun menet ulos, pukeudutko mieluummin rennosti tennareihin vai hienommin hameeseen ja korkokenkiin?
    Muistele joitain viimeaikaisia hyviä bileitä?:)

    VastaaPoista
  2. voiisitko kuvitella opiskelevasi jotain muuta alaa? tai mitä muita vaihtoehtoja sulla oli lukion jälkeen?
    mikä on lempitv-sarjasi ja lempileffa?
    mitä blogeja luet (jos pari suosikkia sais)?
    mistä liikeestä ostat vaatteita eniten?

    VastaaPoista
  3. voisitko värjätä hiukset esim ruskeaksi?
    jos olisi pakko osallistua johonkin tositv-ohjelmaan, niin mihin osallistuisit ja miksi?
    mikä on lempiruokasi? ja lempiravintolasi?
    entä mikä on oma bravuuriruokasi?
    suolaiset vai makeat herkut?
    äänestätkö yleensä vaaleissa?
    mikä sinusta tulee isona?
    entä mikä oli lapsuuden unelma-ammattisi, ja voisitko nyt kuvitella olevasi siinä työssä/ammatissa?
    mitä pelkäät?
    mistä haaveilet?
    kuvaile tyyliäsi kolmella adjektiivilla!

    VastaaPoista
  4. Mikä on lempiruokasi esim. ravintolassa?
    Mikä on lempiruokasi itsesi laittamana?
    Mitä meikkejä käytät päivittäin?
    Seuraatko ketään vloggaajia?
    Voisitko kuvitella tekeväsi joskus videopostauksen?
    Minkälaisista blogeista pidät?
    Minkälaiset blogit eivät iske?
    Tykkäätkö asua Oulussa?
    Missä kaupungissa voisit kuvitella että asut tulevaisuudessa?
    Entä missä et haluaisi asua?
    Jos saisit valita, lähtisitkö nyt ranta- vai kaupunkilomalla? Minne?
    Mikä on unelmiesi lomakohde?
    Missä kaikissa maissa/tietyissä kaupungeissa haluaisit käydä?
    Lempivaatteesi?
    Miten kuvailisit tyyliäsi?
    Minkälaista tyyliä ihailet?
    Ihailetko kenenkään tyyliä tai saatko inspiraatiota pukeutumiseen jostakin?
    Minkälainen sisustaja olet?
    Voitko kuvata joskus asuntoanne?

    VastaaPoista
  5. Jos saisit valita yhden parhaan hetken elämässäsi, mikä se olisi?
    Koetko olevasi perheesi kanssa läheinen?
    Ootko enemmän isän vai äitin tyttö?
    Jos saisit muuttaa yhden asian itsessäsi, mikä se olisi?
    Oletko onnellinen tällä hetkellä?
    Onko sinulla unelmia?
    Osallistuisitko BigBrotheriin, jos olisi mahdollisuus? :D

    VastaaPoista
  6. Voitko tehdä päivä kuvina postauksen? :)

    VastaaPoista