torstai 23. huhtikuuta 2015

Jäädään tänään vaan kotiin

Moikka täältä wappuhulinoiden keskeltä! Pari päivää oon siis ehtinyt jo wappumenoissa kierrellä, ja aivan mukavaa hommaahan se on. Kavereita, hauskanpitoa ja wappufiilistä; onhan tätä jo odotettukin! Maanantaina kävin Kärppä-pelin jälkeen Teekkaritalolla, ja eilen keskiviikkona oli viralliset Wapun avajaiset. Nämä oli siis juurikin ne bileet, joihin jonotettiin lippuja kavereiden kanssa kolme tuntia. Ensin juhlakansa, eli meidät 500 haalarihemmoa, kuljetettiin busseilla HopLopiin, ja siellä sitten otettiiin kaikki irti laitteista ja vempaimista. Oli aika hauskaa, varsinkin seikkailulabyrintti oli mun mieleen! Tosin nyt mulla on kämmenselässä permanenttitussilla tehty narikkanumero 26, joka varmaan pysyy tuossa koko wapun ajan :D Vähän epäilen, suostuuko HopLop enää moiseen yhteistyöhön, mutta oli kyllä aika huippu kokemus ja ehdottomasti jonottamisen arvoista. Ja yllättävän hyvin haalarityypit käyttäytyi! Jatkobileet oli sitten Tivolissa.


Vaikka onkin ollut hauskaa, tuntuu etten ole saanut vielä sitä kokonaisvaltaista hulinavaihdetta päälle. Olisi vaan niin kiva olla kotona, vaikka aikaisemmin tuntui siltä, että kamalasti kaipasin jotain menoa :D No eiköhän tämä tästä vielä lähde käyntiin! Meinaa vaan vähän hirvittää tämä wappudieettikin, kun eihän se syöminen tai vaikkapa unirytmi mitään esimerkillistä ole. Juhlimisen ja yleisen rappion seurauksena ei oikein tahdo riittää jaksamista kunnon kokkaamiseen panostamiseen. Toivon, että aurinko antaisi vähän energiaa ja innostusta - ja onpa tuo lämmin keli ihan toivottua wapun tapahtumiin myös. Edelleen nahkatakki odottelee kaapissa, mutta Converset uskalsin ottaa varovaiseen käyttöön. Ne saa kuitenkin pysyä varsinaisista tapahtumista vielä poissa, sillä rapatessa todellakin roiskuu: mun Kånken kastui eilen ja pahasti kastuikin! Ihana siiderin lemahdus tulee sisään kurkatessa, ja meikkipussikin on mukavan tahmainen. Taitaa mennä pesupuuhissa tämä ilta...


Huomenna sitten kannustetaan Verban joukkue voittoon Kirkkovenesouduissa! Viime vuonna oli todella lämmin hengata Tuiran rannalla, samaa toivon nytkin. Meillä ei ole ainakaan satanut lunta, fingers crossed että moinen keli pysyykin poissa. Meinasi kyllä kylmiä väreitä tulla, kun sosiaalisista mediosta bongasin kuvia, joissa maata peittää kymmenen sentin lumikerros. Ei kiitos!

Wapun aikaan blogi lienee pienellä tauolla, mutta mun tekemisiä voi seurata hyvin instagramista nimimerkillä meerijuulia. Sinne päivittelen aika aktiivisesti kuvia wapun ajalta, ja muutenkin; tämänkin postauksen kuvat on sieltä napattu. Wapun jälkeen sitten tiedossa luonnollisesti vähän kuulumisia, mutta myös se parvekepostaus! Uutisten tyyliin: siihen asti, näkemiin ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti