maanantai 31. elokuuta 2015

Happy living & snapping

Lately I've been ja niin edelleen. Eli viime aikoina meikä on...

... tutustunut fukseihin, ja ne on niin kivoja! Oon pienryhmäohjaajana yhdessä Jennin kanssa, ja meidän "pienryhmässä" on melkein 20 fuksia. Osan kanssa oon puhunut enemmän ja osan vähemmän, mutta kaikki vaikuttaa niin mukavilta ja ystävällisiltä; ainakin enkun fukseilla vaikuttaisi olevan hyvä vuosikurssi. Lisäksi ollaan saatu houkuteltua tosi monta fuksia meidän ryhmästä mukaan Verban tapahtumiin, mikä on tietty aina hyvä juttu. Ja tuntuu itsestäkin hyvältä, että on saanut uudet opiskelijat vakuutettua siitä, että Verba on aivan jees.

1. Kesällä pikaiset auringonotot Kalajoella // 2. Shoppailemaan! // 3. Kihlajaiskukkia kaverille <3

1. Kotona Kalajoella ulkosaunassa, parasta! // 2. Tylsän tiistain selfie... // 3. Kohti Kalajokea ja Keuruuta!


... kulkenut fuksitapahtumissa fuksien kanssa. Melkein joka illalle on riittänyt toimintaa, ja vaikka se vähän raskasta onkin, mielellään sitä tutustuu uusiin ihmisiin ja ramppaa illan istujaisissa. Ollaan pelailtu, grillattu ja saunottu, ja perjantaina oli vielä kaupunkikierros ihanassa vesisateessa. Tänä vuonna ollaan hallituksessa otettu tavoitteeksi erityisesti se, että eri kielten fuksit tutustuisivat toisiinsa. Ainakin eri alojen fukseja on ollut ihan kiitettävästi tapahtumissa ja ollaan yritetty ryhmäyttää porukkaa eri aktiviteettien kautta. Toivottavasti onnistuu!

... juhlinut Teekkaritalolla ensimmäistä kertaa tälle syksylle. Milloin tämä vauhti oikein hidastuu?

1. No keskustapäivä vaihteeksi // 2. Lukujärjestysä tekemässä, tyhjää on... // 3. Kihlajaisissa! <3 Miten kauan tästäkin jo on?

1. Keuruu kutsuu! // 2. Mökillä <3 // 3. Maailman ihanin, parhain ja pehmein katti <3

... hikoillut haalareissa. Yliopistolla on ihan älyttömän kuumaa ja hiostavaa, ja haalareissa se vielä korostuu. Kaikkien fuksihommien takia niitä täytyisi pitää, mutta oon suosiolla ollut farkuissa ellei ole ollut jotain tosi tärkeää. Ulkohommissa sen sijaan haalarit on ihan älyttömän kätevät - ja on ne yhdet mun lempivaatteet huolimatta siitä, että niiden kanssa on vaikea keksiä paitaa, niiden pukemiseen menee ikuisuus ja haalarimerkit on iso menoreikä.

... viettänyt Venetsialaisia Oulussa. Olihan se vähän outoa ettei ollut kesän viimeisenä viikonloppuna Kalajoella, mutta en vain jaksanut lähteä sinne fuksiviikon jälkeen. Sen sijaan Milla ja Laura tuli meille, ja pelailtiin pelejä ennen Teekkaritalolle siirtymistä. Olihan meillä hauskaa näinkin!

1. Niin hyviä fetanyyttejä! // 2. Ei mennyt kasvatusfilosofian tentti ihan putkeen mutta läpi kuitenkin // 3. Miten siistiä olisi olla töissä Toys 'r Us -liikkeessä? Halailisin nalleja koko päivän

1. Mitäpä sitä muuta perjantai-iltana tekisi kuin lukisi tenttiin? // 2. Tai lauantai-iltanakaan... // 3. Fuksien kanssa kaupunkikierrokselle kaatosateessa, toimii!

... saanut ihailijan. Tai sitten se on vain mun omaa mielikuvitusta, mutta jos joku sanoo mua ihanaksi Elovena-tytöksi, ei mun mielestä ole ihan puhtaat jauhot pussissa...

...odottanut kurssien alkamista. Katsotaan miten innoissani kohta olen, mutta nyt odotan eniten sitä, että kurssit tuovat rytmiä arkeen ja viikonloppu tuntuu viikonlopulta. Ja onhan siellä yliopistolla se oma fiiliksensä :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti