maanantai 9. marraskuuta 2015

November vibes

Marraskuu, wuhuu! Moni pitää sitä ehkä vuoden pimeimpänä kuukautena - mitä se tietysti onkin. Mutta ainakin silloin on hyvä syy viimeistään poltella kynttilöitä ja kaivaa niitä talvivaloja esille! Henkilökohtaisesti tykkään tästä kuukaudesta tietysti siksi, että omat synttärit on loppukuusta. Johan niitä onkin taas vuosi odotettu, vaikka mieluusti olisin vielä muutaman vuoden 21... En sen suuremmin ole ikäkriiseillyt, mutta pikkuhiljaa taitaa olla senkin aika!


Sen lisäksi että on tiedossa kaikkea kivaa, kuu on lähtenyt käyntiin vallan mainiosti. Toki on ollut kiireitä koulujuttujen kanssa, itse asiassa aika paljonkin, mutta nehän loppuu vaan tekemällä. Arjen keskelle on kuitenkin luvassa kaikkea kivaa, ensimmäisenä Humanistisen Killan vuosijuhlat! Meidän humanistien kattojärjestö täyttää siis pyöreät 50 vuotta, ja sitä juhlitaan ja isosti juhlitaankin koko viikko. Kaikenlaista ohjelmaa on luvassa, muun muassa kahdet bileet sekä viikonloppuna sitten ne varsinaiset vuosijuhlat eli tuttavallisemin vujut. Se on ainakin aluksi vähän fiinimpi juhla, ja tilasin sitä varten kokopitkän mekon. Luotin samaan sivustoon mistä oon tilannut pari kertaa aikaisemminkin, muun muassa ylioppilasmekon, ja olin kyllä supertyytyväinen! Palvelu, mm. livechat, oli sujuvaa, toimitus nopea ja mekko tuli kotiovelle Yhdysvalloista viikossa, ja lisäksi mekko oli ihan täydellinen. Se istui niiiin hyvin, ja vaikka tunnen oloni vähän hölmöksi pitkässä mekossa, niin onhan se nyt aika nättikin. Kuvia tulee sitten itse tilaisuudesta eli viikonlopun jälkeen! Näitä pippaloita oon odottanut kuin kuuta nousevaa, seriously. Niin kivaa päästä laittautumaan ihan kunnolla, pukeutua hienosti, syödä hienoa ruokaa ja tuntea itsensä vip-vieraaksi. Meille on luvassa nimittäin ainakin kuljetus juhlapaikalle sekä jatkoilla open bar!

Tämän kaiken lisäksi oon tuhat kertaa enemmän täpinöissäni yhdestä aika isosta jutusta, josta en voi kertoa vielä. Ei, en ole raskaana, menossa kihloihin tai naimisiin tai muuta vastaavaa, tai muuttamassa, tai aloittamassa hurjan siistiä blogiyhteistyötä. Ja kyllä, olen nyt niin ärsyttävä että jätän tämän tähän :D En vaan halua jinxata tai manata tätä juttua huonolla onnella, olisi nimittäin niin mun tuuria että kaikki menee pipariksi....


Ja pahoittelen sitä, etten kirjoittele enää kovin usein. Kovasti tekisi mieli, mutta kun illat on varattu koulujutuille, ei ole paljon vaihtoehtoja. Sellaiset huitaisemalla tekemät postauksetkaan kun ei ketään ilahduta! Ehkä sitten, kun tulee ihanat pikkupakkaset ja tämä märkä, kylmä ja pimeä loppusyksy väistyy, innostuisin taas ulos kuvailemaan. Nyt sekin on jäänyt kovin vähälle, ja harmittaa itseäni kaikista eniten. Kuvat on kuitenkin tärkeitä muistoja; ja samoin myös blogipostaukset, koska niitä lueskelemalla itse ainakin palaan edellisiin vuosiin. Miten eri lailla sitä onkaan joskus ajatellut ja kirjoittanut! Toisaalta kyllä tykkään tosi paljon siitä tyylistä, millä ennen olen kirjoittanut postauksia. En saa kiinni siitä mikä on muuttunut, mutta vaikka itse sanonkin, on vanhemmat blogiteksit jotenkin... eläväisempiä. En tiiä. Yhtä rehellinen koitan olla vieläkin, joten en osaa sanoa mistä muutos johtuu! Heh, sen verran nyt kuitenkin ainakin on selvää, että kouluhommista seuraa valitusta, valitusta ja valitusta, joten ehkä se vaikuttaa blogin yleisfiilikseen :D Mutta sivuhuomautuksena, kyllä meikä on onnellinen, kiire ja stressi vaan kuuluu elämään. Ainakin joululoma tulee sitten olemaan niin ihana ja niin tarpeellinen.

Mutta noin niin kuin muuten, marraskuu on aika jees. Ihan pian on ekat pikkujoulutkin, sopivasti juuri synttäripäivänä!

And while we're chasing darts, we'll be dancing in the dust
Cause we're coming trough
Whenever you need me, I'm behind
And I've promised to take you out to the hights
Kygo ft. Ella Henderson: I'm here for you

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti