maanantai 28. joulukuuta 2015

Christmastime

Joulu oli rentouttava, tunnelmallinen ja ihana. Joulufiilis oli huipussaan, eikä varmaan tule katoamaan ihan hetkeen, sillä meidän mamma tykkää kuunnella joululauluja pitkälle tammikuun puolelle. Ei sinänsä haittaa; itse karkaan kuitenkin huomenna jo Oulun maisemiin ja käännän ajatukset kohti uutta vuotta. On ollut kertakaikkisen ihanaa olla kotona perheen kanssa ja alunperin olisinkin halunnut olla vielä uuden vuodenkin täällä, mutta toisaalta, kyllä jo odotankin sitä parin tunnin linja-automatkaa. Saa vain laittaa napit korville, kuunnella musiikkia, katsella pimeyteen ja kuvitella olevansa musiikkivideossa ja olla omassa rauhassa. Ellei joku puhelias mummo vaan sitten päätä istua mun viereen, jaiks :D


Mutta vielä vähän joulun tunnelmointia! Me käytiin koko perheen voimin kirkossa Saara Aallon ja Teemu Roivaisen joulukonsertissa aatonaattona eli keskiviikkoiltana, ja konsertti oli kerrassaan huikea! Niin taitavaa laulamista, ja taustalla joissakin kappaleissa laulanut kalajokinen Fermaatti-kuoro vaan lisäsi tunnelmaa. Lisäksi kirkossa vielä kaikui hienosti, ai että sai kyllä joulutunnelman kohdilleen! Aattoaamuna herättiin Lauran kanssa niin, että ehdittiin syödä vähän aamiaista Joulupukin kuumalinjaa katsellen ja laittautua ennen Lumiukon alkamista. Aattoaamu kului muutenkin aika samalla tavoin kuin monena muunakin aikaisempana jouluna: Lumiukko, joulurauhan julistus, riisipuuro, torttukahvit. Meillä on myös tapana käydä joulukirkossa, joka alkoi tänä vuonna kolmelta, ja sitä ennen käytiin viemässä haudoille kynttilöitä. Joulukirkkoa voin suositella kaikille; vaikka sanoma ei uppoaisi, se tietyllä tavalla pakottaa hiljentymään siinä kiireisen päivän keskellä. Meillä se on ollut aina perinteenä, ja hiljentymisen lisäksi se vähän rytmittää päivää. Vaikka eihän jouluaatto tietenkään ole aikataulutettu minuutilleen!


Kirkon jälkeen alettiin laittamaan jouluruokapöytää kuntoon. Me lapset oltiin toivottu paljon kalajuttuja, ja niitähän olikin: kylmäsavulohta, graavilohta, kylmäsavulohisalaattia ja -hyytelöä, ja lisäksi paria erilaista silliä, jotka ei kylläkään meille nuorisolle maistunut :D Varsinki tervasilli haisikin niin pahalle, hyh. Kalojen lisäksi joulupöydästä löytyi sienisalaattia, rapusalaattia, aurajuusto-punajuurilaatikkoa, lanttu- ja porkkanalaatikkoa, rosolli, napolin salaatti, sekä tietysti perunaa, kastiketta ja naudanpaistia, jota meillä syödään kinkun sijasta. Eikä muuten jäänyt nälkä!


Syönnin ja ähkyn jälkeen lämmitettiin sauna, ja saunomisen jälkeen lepäiltiin olohuoneessa. Ja lopulta avattiin ne lahjatkin, joita kaikki oli vähän salaa vilkuilleet jo pari päivää. Lahjakasa näytti ihan valtavalta, koska samassa korissa oli viiden ihmisen antamat ja saamat lahjat, ja lisäksi seassa oli yksi mahdottoman suuri paketti, josta paljastui lopulta meidän isäpuolelle lumikengät sekä uudet Reinot. Itse toivoin lahjaksi oikeastaan vain rahaa ja suklaata, mutta ihanasti läheiset osasi silti yllättää ja muistaa muakin! Paketeista paljastui kaikkea ihanaa ja tarpeellista, muun muassa converse-villasukat, pari uutta huivia, karkkia, lahjakortteja, Trivial pursuit -peli, kosmetiikkajuttuja, pasta-reseptikirja sekä punainen Iittalan Nappula-kynttilänjalka. Sitä omaakin kasaa katsellessa oli vähän hämmentynyt, mutta iloinen ja kiitollinen olo :)


Muut joulupäivät meni pitkälti pelaillessa ja syödessä. Jouluaatto oli ihanan luminen ja valkoinen, mutta jo seuraavana yönä oli satanut vettä ja lumet sulaneet sen mukana pois. Voimakas tuuli puhalsi joulun pyhien ajan, joten oli ihan kivaakin pysytellä sisätiloissa! Joulun hitti oli ehdottomasti uusi Trivial Pursuit -pelini, jota pelattiin paljon. Hoksattiin myös kauan kaapissa ollut Ligretto-korttipeli, joka osoittautui tosi hauskaksi, vaikka ehdittiin pelata sitä vain yhtenä päivänä. Mikä sääli, että tuollainen helmi on ollut piilossa kaapissa niin kauan! Tapaninpäivänä lähdettiin käymään meidän mummulla Kärsämäellä, ja siellä pelattiin Dominon tapaista Triomino-peliä, joka oli myös todella hauska. Kivoja vaihtoehtoja iänikuisille Aliakselle ja Monopolille... :D 


Myös pyhien jälkeinen sunnuntai tuntui ihan joululta, kun meiltäkään kenenkään ei tarvinnut lähteä töihin, ja oli kiva saada yksi lisäpäivä joulunviettoon. Eilen tosin isoveikka lähti jo omille kämpilleen opiskelukiireiden takia, ja tänään on koittanut paluu arkeen. Ei kuitenkaan liian rankasti, sillä nukuttiin Lauran kanssa aika myöhään, ja ollaan himmailtu kotona kisun kanssa. Joulutunnelmiin pääsen kuitenkin palaamaan vielä yhden postauksen muodossa, sillä toivottu Joulun aakkoset -postaus on keskeneräisenä luonnoksissa. Koska nyt on kuitenkin vielä joulukuu, on varmasti ihan sallittua venyttää joulun tunnelmointia? 


Huomenna sitten suuntana Oulu, oma kämppä ja oma rakas! Uuden vuoden suunnitelmat oli pitkään auki, kun kaveri toisensa jälkeen vahvisti omat suunnitelmansa joissain muissa merkeissä. Ehdin jo maalata kauhukuvia siitä, että juon porukoiden kanssa kokista ja katson telkkaria, nukkumaan kymmeneltä ja äreä herääminen rakettiten paukkumiseen.. Tai voihan se joskus olla ihan kivaakin, mutta ei itselle tällä hetkellä kovin ideaalinen tapa juhlia vuoden vaihtumista :D Onneksi mullekin kuitenkin löytyi tekemistä, ja vaikka olisinkin halunnut olla Kalajoella, eiköhän Oulussakin saada hyvät bileet aikaan! Seurasta sen ei ainakaan pitäisi jäädä kiinni :) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti