tiistai 6. elokuuta 2013

Piknik

Maanantaina tuli täyteen 11 kuukautta elämäni parasta aikaa; siis seurustelua Eelin kanssa. Alun perin työvuorolistakin näytti kyseisen päivän kohdalta aika hyvältä, ja suunnittelin pientä kivaa miten voidaan juhlistaa meitä. Lopulta töitä pukkasi kuitenkin, joten suunnitelmat siirtyi sitten tälle päivälle. 


Tarkoituksena oli herätä hyvissä ajoin, jo yhdeksältä, että ehditään puuhata rauhassa. Herätys kuitenkin unohtui, mutta onneksi unet ei venyneet kovin pitkälle. Itsehän nimittäin nukkuisin lähemmäs puolta päivää enemmän kuin mieluusti :D Siihen aikana oltiin kuitenkin jo menossa kohti kauppaa, mistä ostettiin tarvittavat jutskat päivän ohjelmaa varten. Suunitelmissa oli siis lähteä piknikille, ja ostoslista näytti seuraavalta: paahtoleipää, voileipäkeksejä, juustoa, jääteetä, mansikoita, karkkia ja keksejä. Lopulta mansikat vaihtui vadelmiin ja juustoksi voileipäkeksien päälle valikoitui vuohenjuustoa. Leivät valmiiksi, eväät rasioihin, kirjat ja viltit mukaan, ja ei kun menoksi!


Kauan ei sopivaa ruohoplänttia tarvinnut etsiskellä, sillä ihan kulman takana alkaa Toppilan kauniit puistoalueet. Levitettiin meidän viltti eli kaksi vanhaa pyyhettä maahan ja alettiin herkuttelemaan! Lämminhän siinä syödessä tuli, huh huh. Aurinko paistoi ihanasti, ja kerrankin kun nätti päivä on vapaa, olin laittanut päälle t-paidan, eli rusketus jäi vähäiselle tasolle. Höh. Mutta kaikesta muusta nautin; ruuasta, seurasta, siitä, että tehtiin jotain erilaista. Muurahaiset sekä pörisevät öttiäiset alkoi kuitenkin ahdistamaan mua, joten jossain vaiheessa oli pakattava ja jatkettava matkaa. Paikalle saapuessa olin bongannut vaijeriradan, ja käytiin testaamassa sen antamat vauhdit. Hurjat oli, ja alkoi lapsettamaan vielä vähän lisää..


Kotona katsottiin vielä elokuva Side Effects, joka vilisi tuttuja näyttelijöitä. Jokseenkin hämmentävä tapaus, mutta katsottava anyway! Huomenna vakaa aikomus on jatkaa samalla teemalla, sillä shoppailukierroksen jälkeen suuntana on leffateatteri. Raporttia myöhemmin sitten! See ya!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti