keskiviikko 28. elokuuta 2013

Ruusuteos

Mun mielestä Oulussa on tosi paljon kaikenlaisia tapahtumia ympäri vuoden, vaikka monesti huomaan esimerkiksi keskustan toiminnan juuri ennen töihin menoa "jaa täälläkö on tällanen juttu tänään" :D Nyt keskustaan on ilmestynyt ruusuista koottu taideteos. Kaksi katua on katkaistu autoliikenteeltä, ja koristeltu tuhansilla ruusuilla! Ainakin Pakkahuoneenkadulla väkeä on piisannut ihan hurjasti koko alkuviikon. Tänään itsekin vihdoin pääsin ihastelemaan ja valokuvaamaan japanilaisten turistien ja paikallisten tavoin. Seurana mulla oli kaksi harvinaisen ihanaa naista: siskoseni Laura sekä hurmaava Jenna. Pyöräiltiin ihanassa auringonpaisteessa ensin yliopistolle ja sitten keskustaan. Oli kivaa pyöräillä vaihteeksi seurassa ja eri reittiä, sillä luonnollisesti lähdettiin matkaan Kaijonharjusta. Eikä matkalla siis ollut suuria ylämäkiä, jej!



Okei okei, kyllä me niitä kauppoja kierrettiin myös. Ja joo, ostin sitten vielä ne tennarit meidän liikkeestä. Täydelliset syystennarit must say; edullinen hinta, varrettomat, burgundin väriset. Ostin myös ihanan pehmeän ja lämpimän huivin syksyksi, nyt se on näköjään mielessä kaikissa ostoksissa. Seppälästä bongasin myös alesta pari settiä alusvaatteita, sekä Ginasta mustan perustopin. Kesän aikana vaatekaapin perusjutut on aika hyvin päivittyneet hyväksyttävälle tasolle; jopa ruutuinen kauluspaita on tehnyt odotetun paluun.


Nyt illalla onkin sitten mukava rentoutua Carrien päiväkirjojen parissa, herkutellen sipseillä ja kokiksella Kulta-tekstillä varustetusta pullosta. Maistuu tietty paljon paremmalta!



I'll tag you at my show
so your friends can see
It'll be all over Facebook
that you're with me
Isac Elliot: First Kiss
 

5 kommenttia:

  1. mulla oli vissiin astetta huonompi hiuspäivä mitä luulin... oh god tuo mun otsis :DDD

    VastaaPoista
  2. Tästäki näin vaan ton viimesen kuvan :( mut vika on varmaan täs mun kännykäs tai jotain.. :) mut kiva blogi sul!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hitsi en kyllä osaa sanoa mistä toi johtuu! mut ne kuvat näkee ainakin silloin, kun niitä klikkaa ja ne avautuu sitten erikseen :) ite en kännykällä käy netissä, mutta yritin tietokoneella katsoa miltä mobiiliversio näyttää, mutta tietysti se silloin näytti kaikki kuvat.. :p

      Poista
    2. niin ja kiitos kehuista! :)

      Poista