perjantai 6. syyskuuta 2013

vuosipäivä

Tälle viikolle on kyllä ohjelmaa riittänyt! Ensiksi tulin Ouluun vasta maanantaina, ja siitähän alkoi kunnon soppa kun oon henkisesti koko ajan yhden päivän jäljessä. Lisäksi oon käynyt yliopistolla pyörimässä enemmän tai vähemmän vailla tarkoitusta. Edulliset ruuat on taas korkattu! Oon myös muiden tyttöjen kanssa katsellut liikuntatarjontaa, ja viime vuoden tapaan zumba on mukana kuvioissa. Lisäksi ajateltiin aloittaa jooga! Hieman ehkä innoissaan, uusi matto ja uudet housut hankittuna - I'm ready! Toivon että jooga olisi kutakuinkin munlainen laji, sillä tykkään jumppien suhteen vähän rauhallisemmasta menosta koska muutun paloauton punaiseksi niin nopeasti. Toinen ihanalta kuulostava juttu oli "venyttely ja rentoutus"-nimellä kulkeva jumppa, mutta ajankohta oli aika kökkö. Toivotaan että tämä innostus säilyy hiukan pidempään kuin viime vuonna, sillä silloin bileet taisi viedä voiton. Älkää silti huoliko, sama siideripissis täällä on edelleen. En tutustumisleikissä sanonut lempijuomakseni siideriä vaan pinkin ufoshotin. Kyllä, lukuvuosi on aloitettu railakkaasti kaksilla pippaloilla! Keskiviikkona kävin katselemessa miltä uudet humanistifuksit näyttää, ja torstaina oli legendaarinen Verban saunailta Koneen saunalla. Sen verran mitä nyt on tullut nähtyä, uudet fuksit vaikuttaa aika kivoilta tyypeiltä! Ehkä mustakin tulee sellainen mukava ja ystävällinen vanhempi opiskelija :)


Eilen vietettiin Eelin kanssa meidän vuosipäivää, jee! Ihana ja antoisa vuosi yhdessä, ja vielä monta monta mooonta edessä. Itse ostin Eelille pienen lahjan, ja sopimus oli että raksu sitten tarjoaa ruuat ravintolassa.Toisin kävi ja vaihdettiin lahjoja jo keskiviikkona. Tilausongelmien vuoksi olin paljastanut jo aikaisemmin mitä hommasin, eli Zippo-sytkärin ja Eeli sai itse valita kuvan siihen. Mulla ei kuitenkaan ollut aavistustakaan siitä, mitä Eeli oli viime tipassa keksinyt mulle hommata. Ilmeisesti olin vähän kiljunut ja pomppinut kun avasin joulupaperiin käärityn paketin, josta paljastui valkoinen Nokia Lumia 520. Aika onnistunut yllätys ellen sanoisi!


Torstai-ilapäivälle oltiin varattu pöytä Amarillosta. Kivaa vaihtelua Mäkkärille ja Heselle... Tykkään tosi paljon Amarillon ruokalistasta, ja halusin valita jotain vähän erikoisempaa josta kuitenkin varmasti pidän. Päädyin ottamaan Chevre Burgerin, eli hampurilaisen jossa oli vuohenjuustoa ja sipulirenkaita pihvin sijasta. Ihan hemmetin hyvää!! Eeli otti myös hampurilaisen, mutta astetta isomman sillä siinä oli kaksi pihviä. Masut tuli täyteen, mutta otettiin silti jälkiruoka puoliksi. En ikinä ota jälkkäriä, joten oli tosi kivaa ja spesiaalia saada sitä ja vieläpä jakaa se jonkun kanssa. Sain valita mitä otetaan, ja valitsin Brownien, nammm! Herkutteluhetken jälkeen sain vielä ruusuja - pinkkejä tietysti :)


Viikonlopullekin on suunnitelmia. Tänään siivousta sillä mamma tulee käymään, mutta paljon kivempiakin suunnitelmia alunperin oli. Ajatus oli, että oltaisiin kaveriporukalla käyty Ikeassa. Ensin suuntana oli Kuopio, mutta sitten nousi esiin Tampere, jossa oltaisiin voitu olla yötä Pinjan luona. Itsekin olin innoissani, mutta pettymyksiä tulee ja joudun jättämään reissun väliin. Sen sijaan ajateltiin lauantaina käydä nopeasti pyörähtämässä Haaparannan Ikeassa, hakemassa valkoinen lipasto ja äkkiä takaisin kotiin. Can do.


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti