keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

I'm friends with the monster that's under my bed

Monet armeijatyypit laskee tällä hetkellä lähinnä tunteja tj0:aan; mutta niin minäkin! Nimittäin juhannus on ihan nurkan takana, ja alkaa jo olla vaikea hillitä innostustaan. Saatiin kuin saatiinkin kavereiden kanssa mökki juhannuksen viettoa varten, ja nyt ollaan jo hurjaa vauhtia suunniteltu ruoka- ja juomajuttuja. Meitä on aika mainio porukka tulossa - niin kuin aina. En malta odottaa että pääsee nukkumaan ja saa herätä torstaina!


On kiva viettää vähän erilaista juhannusta tällä kertaa. Ulkopuoliselle se ei ehkä kuulosta niin ihmeelliseltä; Kalajoella niin kuin yleensä muulloinkin. Silti täälläkin on takana monenlaista juhannusta, rauhallisempaa ja vähän riehakkaampaa. Vain kerran olen ostanut lipun alueelle, eli siis päässyt katsomana esiintyjiä. Hitsi, se oli kyllä aika legendaarinen kerta! Olin nimittäin katsomassa The Baseballsien keikkaa, ihan fiiliksissä siellä yleisömeren keskellä Lauan, Millan ja Marisan kanssa. Pikkutytöt :'D Keikan jälkeen mentiin taka-aidalle kyttäämään bändiä, josko vaikka saataisiin nimmarin. Ja saatiinhan me! Bongattiin ensin yhtyeen pianisti joka on muuten vieläkin mun facebook-kaveri, haha jota jututettiin vähän aikaa, ennen kuin kehdattiin pyytää hakemaan muut pojat. Saatiin nimmareita ja yhteiskuvia, ja oltiin ihan onnessaan. Taidettiin me sinä vuonna käydä katsomassa Cheekiä myös, mutta en ainakaan itse niin paljon välittänyt herrasta vielä siinä vaiheessa, haha.


Viime vuoden tapaan, myös hiekoilla on tultu hengailtua useamman kerran. Viime vuonna oltiin tosiaan ihan vaan dyyneillä ja vaellettiin siellä, mutta sitä ennen olen päässyt joskus jopa väliaikaisesti mökin lämpöön :D Siksi nytkin mökki on aika jees. Täällä ei sentään ole satanut lunta, mutta kauas ei ole jäänyt ja näkyipä Särkillä alkuviikosta muutama toppatakki. Mitään helteitä ei siis ole odotettavissa, ja on kiva ettei tarvitse hytistä ja pilata tunnelmaa valittamalla kylmyydestä. Villasukat voi olla kovempi sana kuin bikinit tai sortsit, mutta lämmin tunnelma on pääasia! 


Nämä kuvat on vielä silta lämpimältä alkukesältä, kun käytiin Eelin kanssa Oulun yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa. Huoh, kylläpä nuokin kelit kelpaisi... Kivaa juhannusta kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti