lauantai 10. tammikuuta 2015

You can never tell with Heffalumps

Miten mukava päivä :) Ensin tuntui, ettei päivä lähde käyntiin millään: naapureilla oli ilmeisesti humppabileet kahteen asti, joten uni ei meinannut tulla ollenkaan, kun taas aamulla sitä tietenkin riitti. Heräsin puoli yhdentoista aikaan, tulin sohvalle makoilemaan ja nukahdin siihen uudestaan reiluksi tunniksi :D Lopulta pääsin ylös, ja siivotiin kämppä. Vaihdettiin myös verhot keittiöön ja makuuhuoneesee, ja kivalta näyttää, vaikka vaatihan se tietysti tottumista, kun melkein vuosi on samat verhot olleet ikkunassa.. Edelleen niistä Vallilan Bulevardi-verhoista haaveillaan!


Iltapäivällä mentiin sitten kavereiden kanssa syömään Caioon. Taustalla oli ajatus pienesti juhlistaa mun kandin valmistumista, ja onhan aina kiva nähdä kavereita, muutenkin kuin bileiden merkeissä. Tosin kyllä otettiin kaikki yhdet kaljat tai siiderit, mutta en anna sen kaataa mun tipatonta tammikuuta. Oli nimittäin ansaittu! Vatsat pinkeitä pyörittiin meille vielä katsomaan elokuvaa. Illan valinta oli 22nd Jump Street, joka oli vähintäänkin yhtä hauska kuin edeltäjänsä. Aivan loistavia, naureskelin kippurassa sohvan nurkassa! Elokuvan loputtua telkkarista tuli sopivasti Poliisien Oulu-jakso ja vieläpä vapulta. Innoissamme katsottiin, mutta eipä siellä mitään erikoista tai tuttuja näkynyt.


On ollut kivan vapautunut, mutta samalla vähän outo olo kun kandi on nyt valmis. Vaan eipä ne hommat siihen lopu vaikka koulu ei ole edes alkanut; yksi 3000 sanan essee odottelee tekijäänsä, Reemaa pitäisi suunnitella, ja biologian tenttiin kertaaminen täytyy aloittaa hyvissä ajoin, kun ei ole ihan vahvinta alaa. Ja tietysti ne kesätyöt kuumottaa jo nyt, ja tänään selailinkin työpaikkoja netistä. Tyhmää että sitäkin pitää stressata koko kevät!

Mutta nyt ei turhia stressata, vaan illan toinen elokuva pyörimään. Kiva viikonloppu so far :)

2 kommenttia:

  1. Hei . Oon sun uus lukija ja ilmeisesti melko jälkeenjäänyt ja sivistymätön, mutta mitä meinaa kandi ja reema ? : D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, tervetuloa mukaan! :)
      Kandi meinaa yliopiston kandidaatin tutkintoon vaadittavaa tutkielmaa, eli siis käytännössä noin 20 sivuinen kirjoitustyö jostain oman alan aiheesta :) esimerkiksi minä tein oman kandini, ihan vastikään siis, idiomien (eli kuvaavien ilmausten, esim juosta pää kolmantena jalkana) kääntämisestä Nalle Puh-kirjassa.
      Reema taas on meidän ainejärjestön Verban oma lehti, jonka tekemisestä vastaan mun siskon kanssa. Ainejärjestö siis viittaa järjestöön, joka pitää huolta kaikista saman alan opiskelijoista, ja minä kuulun Verbaan, joka vieraiden kielten opiskelijoiden ainejärjestö Oulun yliopistossa :)
      Välillä itseltä meinaa unohtua avata noita termejä koska mullehan ne on tietysti tuttuja ja puhun niistä niin usein :D joten hyvä vaan että nostit asian esille!

      Poista