maanantai 4. kesäkuuta 2012

I made it!

Onpas ollut ikimuistoinen viikonloppu! Tunnelma tällä hetkellä perinteinen väsynyt, mutta onnellinen. En eilen illalla millään jaksanut tulla kirjoittamaan uutta postausta, ja syy siihen selviää tekstin edetessä


Perjantai oli yhtä hulinaa, sillä oli paljon asioita, joita ei ollut pystynyt tekemään aikaisemmin. Onneksi sain illalla vähän hengähtää, sillä koululla oli tilaisuus, jossa jaettiin stipendit ja pidetiin kenraaliharjoitukset. Ja kyllähän meikäkin yhden stipendin sieltä pokkasi, perusteina menestyminen ylioppilaskirjoituksissa. Tähän väliin arvosanat: englanti E, äidinkieli E, lyhyt matikka E, psykologia E, lyhyt ranska M ja pitkä ruotsi M. Oon enemmän kuin tyytyväinen näihin tuloksiin! Koululta päästiin lähtemään hieman kahdeksan jälkeen, eli ihan hyvä että käytiin Alkossa ennen sitä..:D Kotona odotti kuitenkin vielä melkoisen paljon hommia. Onneksi apuun olivat tulleet Päivi-kummitustädin lisäksi myös mun toinen kummitäti, Heli, sekä lauantaina emäntänä toiminut Sanna, joka on äidin työkaveri.

Sitten olikin jo lauantai, varsinainen juhlapäivä. Yöunet jäi aika vähälle, sillä nukkumaan menin yhden aikaan ja herätys oli kello kuusi. Seitsemältä istuinkin jo keskustassa kampaajalla ja sen jälkeen meikissä. Mun kampaus oli täydellinen, juuri sellainen kuin halusin! No photos, sorry.. mutta takana alhaalla meni letti, joka johdatti kiharretut hiukset oikealla olkapäälle. Kampaajasession jälkeen ehdin vähän hengähtää kotona ennen koululle lähtöä.


Juhla oli varsin perinteinen; puheita, kuoron laulua, todistusten jako, lakitus, ylioppilaiden laulu.. Kaikki meni jotenkin todella nopeasti, enkä ehtinyt jännittää missään välissä. Kun seisoin onnittelurivissä muiden lakitettujen kanssa, sen jotenkin tajusi: we did it! Samalla iski haikeus, sillä luokkatovereina mulla on ollut todella kivoja tyyppejä, ja osaa en näe ehkä enää ikinä.. mutta onneksi on facebook! Kavereiden kanssa otettiin koululla yhteiskuvia, mutta silti koko päivän kuvasaldo jäi pieneksi. Onneksi kuitenkin muistikuvat on selkeitä, ja tämä lauantai ei ihan heti unohdu!


Meillä oli ruokaa todella paljon, koska oltiin varattu sitä 150 hengelle. Ihan näihin lukemiin ei päästy, mutta kyllähän sitä väkeä kävi. Oli kivaa, että niin moni muisti mua ja Lauraa. Harmittaa, että en ehtinyt jutella kaikkien kanssa, vaikka samat kysymykset sieltä varmaan olisi tullut: mihin lukion jälkeen, entä jos ei pääse mihinkään, mitä jos joudutte eri paikkoihin.. Näihin sain vastata useamman kerran, varmaan nauratti niitä jotka kuuli saman vastauksen aina vaan :D Ja nyt seuraa vähän pinnallisempi osio: olen todella tyytyväinen mun lahjoihin! Sain juuri sitä astiasarjaa, mitä olin toivonut itse asiassa kahtakin sarjaa, molemmat olivat toivelistalla. Syksyllä säästyy hurjasti rahaa, kun ei tarvitse ostaa jokaista astiaa. Lisäksi sain muutamia yksittäisiä astioita, ihania koruja, valokuvakehykset ja -albumin, Muumi-sisustuspallon sekä lahjakortteja. Ja niin, tulihan sitä rahaakin mukavasti, tässä jo suunnittelen reissua kamerakauppaan!

hei meeri vedä sitä lakkia vähän alemmas...

Illalla livistettiin juhlista Särkille, mistä oltiin kavereiden kanssa vuokrattu mökki. Ja meillähän oli ihan huippuilta! Oli ihanaa pitkästä aikaa juhlia koko porukan voimin. Mökille tuli muutama yllätysvieras, mutta ei se menoa haitannut, mukavia poikia. Dyyniin suunnattiin puolen yön aikaan - ja jono oli piiiitkä. Oltiin kuitenkin kaikki käyty ostamassa liput ennakkoon, ja käveltiin jonon ohi, mitä sitä turhia jonottelemaan! Dyynissä oli väkeä paljon ja vähän päälle, eniten mitä oon nähnyt. Hauska ilta, mutta vähemmän hauskaa olikin sitten kävellä mökille neljän aikaan vesisateessa korkkarit jalassa..Onneksi mukana oli vahvoja ja reippaita poikia, jotka kohteliaasti kantoi meitä tyttöjä harteilla! Yllätyin myös hieman siitä, ketä sinne mökille loppujen lopuksi tuli, mutta onneksi nukkumapaikat riitti. Mökillä jutut oli ihan random tasoa, ja nukkumaan mentiin tosiaan kuudelta. Kuudelta! Meillä oli siis huimat neljä tuntia aikaa nukkua, mutta enhän tietenkään saanut nukuttua kuin korkeintaan yhteensä puoli tuntia.. Sunnuntaina olinkin sitten nukahtamispisteessä, kun muutamat vieraat vielä tuli käymään!

Miten muiden valmistujaiset tai lakkiaiset meni? Entä olitteko itse vieraina monissa juhlissa, tai järjestämässä juhlia? Mun puolesta vielä tosi paljon onnea kaikille valmistuneille ja ysiluokalta pääseille! Ja loppuun ei tietenkään sovi mikään muu laulu kuin tämä:


Gaudeamus igitur
Iuvenes dum sumus

Post iucundum iuventutem

Post molestam senectutem

Nos habebit humus
Nos habebit humus

-ylioppilas Meeri- 

4 kommenttia:

  1. ootpas sä kaunis :-)

    VastaaPoista
  2. you have an amazing blog. So inspiring.
    Hope you visit me and if you like we can follow each other?

    http://modacontagiante.blogspot.pt/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. wow, thank you so much! :) I'll check out your blog as well!

      Poista