lauantai 22. joulukuuta 2012

Haha, haaste.

Lauantai-illan kunniaksi aika vihdoin toteuttaa Hantan antama haaste:

Kiitä tunnustuksen antajaa.
Jaa tunnustus kahdeksalle bloggaajalle.
Ilmoita näille kahdeksalle tunnustuksesta.
Kerro kahdeksan satunnaista asiaa itsestäsi.

Thank you, haasteita on kiva tehdä! :)

Heh, sori mutta tunnustukset jää väliin, koska kaikki joille olisin sen halunnut antaa on jo tehnyt tämän, osa useampaan kertaan. Sen sijaan tulee kunnon pläjäys niitä satunnaisia juttuja, koska kuvitus menee samalla teemalla. Perusjuttuhan on kuitenkin mainita, että tietysti kaikki saa tehdä tämän jos haluaa. Vaikka onhan se vähän vaikeaa kun ei ole sitä tunnustuksen antajaa, jota voi kiittää? Anyway, to the point!

1. Joulun lähestyessä huomaan aina, kuinka paljon siitä tykkäänkään. On kiva laittaa valoja ja koristeita, polttaa kynttilöitä, syödä suklaata ja askarrella joulukortteja. Paketoiminen on myös hauskaa, mutta jokavuotinen ongelma on lahjojen hankkiminen. Tiedetään, ei ne ole pääasia joulussa, mutta onhan se kiva ilahduttaa kavereita pienillä paketeilla ja kertoa kuinka ihania ne on. Pikkujoulut on kans aina hilpeitä! 


2. Muutin tänä syksynä pois kotoa mun kaksoissiskon kanssa samaan asuntoon. Muuten on ollut tosi kivaa ja kaikki on sujunut hyvin, mutta alun innostuksen jälkeen tiskaus on muodostunut ainakin omalla kohdalla pienoiseksi ongelmaksi. Tai ei pienoiseksi, pikemminkin jättisuureksi kun vain ajatteleekin sitä kasaa, mikä tiskipöydälle ehtii kertyä ennen kuin jaksan alkaa suorittaa omaa tiskivuoroa. Motivaatiota tuomaan hankittiin pinkin kumihanskat, mutta ei nekään enää oikein inspiroi.. Ennen ajattelin, että kun muutan pois kotoa, ihan sama millainen kämppä on kunhan muutama ehto toteutuu: tiskikone, hissi ja kylpyamme. Mitään en saanut :D


3. Oon aikamoinen herkkusuu. Oikeastaan kaikki menee, mutta ehkä suklaa on se suurin suosikki. Lemppareita tältäkin saralta löytyy, ja ehdottomia lemppareita ovatkin: Fazerina ja Pätkis. Jonkinlainen suklaarasiaboxi on aina saatava joululahjaksi, ja yleensä papereiden alta on löytynyt tuota ensimmäistä vaihtoehtoa, mutta nythän myös Pätkistä saa sellaisissa kivoissa isoissa paketeissa. Nam.


4. Lyhyen elämäni aikana oon ehtinyt harrastaa oikeastaan vaikka mitä, mutta tällä hetkellä en voi sanoa että mulla olisi joku harrastus :D En tiedä kyllästynkö helposti, enkö vain ole tarpeeksi hyvä tai motivoitunut mihinkään vai mistä se johtuu, mutta sitä omaa juttua ei yksinkertaisesti ole. Jalkapallo oli yksi harrastus mistä tykkäsin tosi paljon, mutta se joukkue oli suoraan sanottuna inhottava, terveisiä vaan entisille joukkuekavereille. Pesäpallo ei ehkä ole lajina ykkönen, mutta se porukka millä pelailtiin pari vuotta sitten oli ihan huippu. Lukion aikana tutustuin Zumbaan, ja nyt Oulussakin keskiviikkoillat on varattu kyseiselle lajille. Periaatteessa ainakin - käytännössä oon ollut enemmän kertoja pois kuin tanssimassa, milloin mistäkin syystä. Uudenvuodenlupaus kesäkuntoon liittyen voisi olla paikallaan!


5. Mulla on meneillään hiustenkasvatusoperaatio. Viimeksi parturi oli pitkään hiljaa, ja ehdotti sitten "jos otettaisiin nyt ihan reilusti pois". Eeei. Yläasteella saatujen traumojen takia en tuskin tule leikkaamaan hiuksia lyhyiksi kuin ihan pakon edessä. Vaikka latvat onkin kuivat ja kolmihaaraisten metsästys kaksihaaraisten joukosta on suorastaan rutiini luennoilla, ei sillä oikeastaan ole väliä missä kunnossa hiukset on kunhan ne on piiitkät.


6. Aloitin meikkaamisen vasta yläasteella, mutta nykyään se on melkein jokapäiväinen tapa. Arkimeikki on kevyt, mutta erikoisiin tilaisuuksiin on kiva panostaa myös meikissä. Voisinko sitten mennä kauppaan ilman meikkiä? Yleensä kauppaan ei tule lähdettyä ellei ole ihan pakko ja usein käyn ostoksilla esimerkiksi koulun jälkeen, jolloin kasvoilla on meikkiä, joten vähän vaikea vastata :D No eikä ole, tietysti voisin. Kai se nyt on jokaisen oma asia meneekö maitoa ostamaan yhtä luonnonkauniina kuin hirvi ;)


7. Oon oppinut syömään paprikaa vasta tänä syksynä. Onhan se tietysti mennyt alas ennenkin ihan ongelmitta, mutta en ole sitä tietoisesti esimerkiksi leivän päälle valinnut. Erityisesti keltainen on hyvää ihan sama missä: tortilloissa, piirakassa, pizzassa, munakkaassa.. Tuliko jollekin muullekin nälkä?


8. Vaikka tällä hetkellä olo on vähän miserable, on silti helppo sanoa että elämä hymyilee.  

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti