keskiviikko 20. marraskuuta 2013

kumous

Syksyn/talven ensimmäiset superliukkaat kelit - ja isomeeri oli kyljellään alta aikayksikön. Ei riitä että keskiviikkojen aikaiset aamut saa silmänaluset mustiksi, vaan väriä pitää tulla pitkin jalkaakin.. Selvisin varovaisesti rullaamalla melkein pyörätelineille asti, mutta viimeisessä mutkassa pyörän takarengas lähti vauhdikkaaseen sivuluisuun ja tyttöä vietiin. Megasuurilta vaurioilta vältyttiin niin kropan kuin aineellisten vahinkojen suhteen, mutta kyllähän se vähän kolahtaa kun kaatuu julkisella paikalla :D Sitä olen sitten kompensoinut syömällä pari munkkia, tuulettamalla viimeisen pronutunnin kunniaksi ja polttamalla kynttilöitä. Mun huonekin sai vähän uutta ilmettä, sillä laittelin esille talvisemman suunnan kynttiläkuppiedustajia, enkelikoristeita ja punaista väriä. Myös keittiöön vaihdoin liinan - tosin Eeli sen silitti, vielä ihan käskemättä!


Tässä vaiheessa syksyä alkaa stressitasot hiljalleen kohota, kun tenttikausi hiipii lähemmäs ja deadlinet hengittää niskaan. Niin innoissani kuin synttäreistä olenkin, ei ne ehkä ihan parhaaseen saumaan tule. Viikonlopuille kun voisi keksiä hyödyllisempää tekemistä. Lisäksi tulossa on pikkujoulut ja vielä toisetkin synttärit. Heh, huomenna ajattelin käydä elokuvissa kaiken kiireen keskellä :D Ihan tahallaan teen elämän itselleni vaikeaksi! Mutta, onhan se helpottavaa unohtaa ne puuduttavat jutut edes pariksi tunniksi ja keskittyä ihan vaan popparikulhon tyhjentämiseen elokuvan ohella. Eikä seurastakaan ole yhtään pahaa sanaa!

Ja synttärijuhliin enää 3 päivää!! Tarjottavat on suunniteltu ja perjantain leivontasession jälkeen kaikki alkaa olla hyvällä mallilla. Taitaa aika huippu porukkakin olla tulossa paikalle, huhujen mukaan! Psst, kerroinko että ostin uuden mekon? No, ostin uuden mekon! Eli viime postauksen kollaasin päälle voi piirtää ison raksin, uups... Ja kyllä, olen edelleen erittäin köyhä opiskelija.

Trouble is her middle name
But I don't look for trouble,
yeah trouble looks for me, hey hey
 I just want to live a quiet life
I'll make an excellent wife
Neon jungle: Trouble

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti