keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Muumilaakson marraskuu

Mä haluaisin olla osa muumiperhettä, ja viettää talven unten mailla. En horroksessa niinkuin ällöttävät käärmeet tai pelottavat nallet, vaan silleen söpösti nukkuen lämpimässä peittojen ja vällyjen välissä. Muutamana aamuna oma sänky on nimittäin tuntunut paikalta, josta ei millään haluaisi poistua. Puhelimen herätysääni on epätervetullut toivotus uuteen päivään, ja aina kun sen kuulee jossain muussa yhteysessä, tulee kylmät väreet - eikä mitenkään hyvällä tavalla. Aika cool meininki tässä kämpässä on muutenkin, sillä patterit on edelleen aika vaisun oloisia hienoa toimintaa psoas, samalla kun laitatte vähän lisää lämpöä niin voisitte saada netin taas toimimaan. Yksi syy lisää jäädä sänkyyn odottamaan vielä seuraava torkutusta. Reippaasti, tai ainakin kovasti sitä fiilistä tavoitellen, olen kuitenkin jaksanut nousta enkä ole jättänyt luentoja väliin. Tai no, maanantaina yhden, mutta sitä ei lasketa!


Tänään oli yksi marraskuun top10:n mahtuvista päivistä: haalarimerkkienmetsästys! Oulun yliopisto on näinä muutamana päivänä täynnä sinne vielä kuulumattomia pieniä ja eksyneen näköisiä immeisiä; menossa on abi-päivät. Mulle se tarkoitti ständien kiertämistä uusien löytöjen perässä. Mukaan tarttuikin pari tosi hienoa merkkiä; sen sijaan kieltäydyin kohteliaasti niistä lukuisista esitteistä, joita esittelijät kovasti tyrkyttivät. Koitin olla itsevarman ja kokeneen näköinen, mutta ei ilmeisesti mennyt ihan läpi... Tai sitten yliopistotyylini olisi kaivannut päivitystä insidejuttu. Kävin myös tsekkaamassa pohjoismaisen filologian panostuksen kenen muunkaan kuin nordisti-siskoni kanssa. Ihan hurjaa vaivannäköä! Ruokaa, räppiä, ruotsia oli tarjolla: siis cocktailpaloja, infoa oppiaineesta, mutta myös ruotsiksi räppäävä Jesse P. Erään nuoren lehtorimme mukaan "snygg och söt", mutta yhteiskuvat ja nimmarit jäi tällä kertaa haaveeksi. Ehkä huomenna uskallan!


Nyt tämä muumi laittaa telkkarin auki, yöpuvun päälle ja villasukat jalkaan. Greyn anatomia päättää kivan keskiviikon - sopivasti vähän alkusointuakin! Ja huomenna kotia kohti<3 

Jag går i vinterskon på hösten
Alltid förberedd för storm
Jag kan tänka tills det knappt finns nåt kvar
Jar har känslör utan uppehåll
Jag har förlorat en tävling
Men vunnit ett val
Melissa Horn: Jag saknar dig mindre och mindre

2 kommenttia:

  1. Hihiii! Inspiroiduitko mun koulutehtävistä? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jooo! hyvä että edes jonkun koulujutut saa inspiraation aikaan ;D

      Poista