perjantai 13. huhtikuuta 2012

Dublin

Kevätfiiiilis! Lumet sulaa koko ajan enemmän, meidänkin pihalla on enää oikeastaan ojissa valkoista jäljellä. Aurinko näkyy melkein joka päivä ja voin sanoa "se tunne kun nostat auringossa lämmitelleen kissan syliin", lämmin turkki on varma kevään ja lähenevän kesän merkki. Myös muut eläinkunnan jäsenet on ilahduttaneet mua viime aikoina: parvi joutsenia on oleskellut meidän talon viereisellä pellolla jo jonkin aikaa. Lisäksi näin tänään perhosen, ensimmäisen tälle keväälle!

Lukion kakkosten kansainvälisyysryhmä on tänä viikonloppuna lähdössä Irlantiin. Kateushan tässä iskee: meidän ryhmän reissu oli niin mahtava ja ikimuistoinen ja Dubliniin olisi todellakin kiva päästä uudestaan. Sen takia ajattelin tässä postauksessa muistella kyseistä matkaa, eniten kuvien avulla.



Kuten tänäkin vuonna, reissu ajoittui lukion projektiviikon kanssa samaan aikaan. Irlantihan on tunnettu sateisesta säästään, mutta meille maa päätti näyttää aurinkoisemman puolensa: koko viikon oli loistava sää. Aurinko paistoi joka päivä ja ensimmäisenä päivänä oli niin lämmin, että ulkona tarkeni t-paidalla. Vaikka muina päivinä oli vähän viileämpää ja tuulisempaa, vettä satoi vasta lähtöpäivänä. Kenties Irlanti jäi kaipaaman meitä?


Meidän seurue koostui 14 hengestä: 12 tyttöä ja kaksi poikaa. Lisäksi mukana oli neljä opettajaa meitä valvomassa, vaikka oikeasti saatiin kulkea kaupungilla aika vapaasti. Majoituttiin keskustassa olevassa hostellissa, tytöt kahdessa eri huoneessa ja pojat omassaan. Huoneet olivat viihtyisiä, vaikka eivät olleetkaan luksustasoa: esimerkiksi meidän huone oli aika tilava, siellä olisi mahtunut nukkumaan 10 henkilöä ja meitä oli siellä seitsemän. Huoneissa oli myös pesuhuone eli ei onneksi tarvinnut käyttää yleisiä pesutiloja! Kuitenkin meidän kerroksen muut asukkaat, esimerkiksi eräs jousiammunta-ryhmä, halusivat valvoa myöhään ja melu kuului meidän huoneeseen aika hyvin. Myös kadun äänet kantautui sisälle lahjakkaasti, mutta onneksi hostellin naapurissa oli vain yksi pubi ja saatiin reissun aikana nukuttua ihan riittävästi.

Koska meidän hostelli oli niin hyvällä paikalla, liikuttiin ympäri Dublinia kävellen. Keskusta tulikin tutuksi, sillä meillä oli joka päivä paljon vapaa-aikaa. Kaupat tuli siis kierrettyä moneen kertaan! Lisäksi meille oli varattu kokonainen päivä pelkälle shoppailulle ja rahaa menikin ihan tarpeeksi :D Kävellen mentiin myös useimpiin ohjelmaan kuuluviin nähtävyyksiin ja muihin kohteisiin, joita olivat Croke Park -stadion, Guinnessin tehdas, Trinity College, kansallismuseo, parlamenttitalo sekä St. Stephen's Green -puisto, ja matkan varrella nähtiin monia kirkkoja. Vierailtiin myös Dún Laoghaire -nimisessä rantakaupungissa, minne mentiin junalla ja se olikin aikamoista sähläystä...Omin päin käytiin useiden ruokapaikkojen lisäksi The Wheel of Dublin -maailmanpyörässä.


Loppuun vielä kuvia itse turisteista. Toivotaan, että tämänvuotisilla matkaajilla on myös tosi mukava ja hauska reissu ja kaikki menee hyvin. Bon voyage ja tuokaa tuliaisia!


I am going away for a while
But I'll be back, don't try and follow me
'Cause I'll return as soon as possible
See I'm trying to find my place
But it might not be here where I feel safe

Paramore: Misguided ghosts

vi ses, isomeeri 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti