perjantai 16. marraskuuta 2012

Add a little bling

Tämän viikon keskiviikkona ja torstaina Oulun yliopiston aulat täyttyivät eksyneen näköisistä, opojensa paimentamista karitsoista, kun käynnissä oli Abi-päivät. Jo yliopiston pihalla satuin kohtaamaan tuttuja lukiolaisia Kalajoelta päin. Coolina neuvoin tien kauppaan, krhm meikän lähikauppaan siis. Kyllä sitä oltiin niin opiskelijaa! Sisällä rakennuksessa oli aikamoinen vilinä: tiedekunnat ja ainajärjestöt olivat pystyttäneet ständejä esitelläkseen eri opiskeluvaihtoehtoja. Vaikken abi olekaan, kiertelin itsekin lähes tulkoon kaikki pisteet läpi. Alaa en todellakaan ole vaihtamassa, viihdyn enkkulaisena vallan mainiosti, mutta abi-päivät oli loistava tilaisuus kasvattaa haalarimerkki-kokoelmaa. Ja heh, sehän todellakin kasvoi.. Nyt merkkejä on yhteensä vajaa kaksikymmentä. Enää puuttuu haalarit, jotka nekin saadaan luultavasti muutaman viikon kuluessa. Sitten tarvitaan neulaa, lankaa ja mielellään vielä joku ompelutaitoinen ihminen ;D Kaiken kaikkiaan varsin onnistuneet pari päivää siis - ja lisää glamouria tavalliseen arkeen toi laji nimeltä julkimon bongaus: ihan verban ständin vieressä oleskeli Juho Justimusfilmis-kokoonpanosta!


Myönnän: minäkin olen vieläkin välillä yliopistolla kovin eksyksissä. Siksi jotain oli tehtävä, jotta erotun abeista fuksiksi, eivätkä vanhemmat opiskelijat ala tyrkyttää esitteitä ja vihkosia niiden haalarimerkkien sijasta. Päätettiin Lauran kanssa panostaa kunnon opiskelijatyyliin: laitoin kauluspaidan päälle neuleen, ja vieläpä uuden sellaisen. Kyllä, H&M:n paketti on saapunut. Sisällöltään sen verran kiva ja kimalteleva, ettei palautukseen ole aihetta. Hih, kyllä tällaiset vaan piristää keskellä harmaata arkea, varsinkin kun onnettomuuksilta ei ole vältytty. Tämän talven ensimmäinen lähempi kosketus asfaltin kanssa? Check. Tulos? Järkyttävän näköinen polvi, nyrkin kokoinen mustelma reidessä ja toinen samanmoinen pohkeessa.


Tänään alkaa onneksi arjen valoisampi puoli eli viikonloppu. Sanotaan, että odottavan aika on pitkä, mutta minusta ainakin viisi päivää meni nopeasti. Ja huomenna.. Twilight! Kun saaga tulee päätökseensä, ehkä sitä omallakin kohdalla jokin tietty aikakausi loppuu. Yläasteelta asti sarjan kirjoja ja leffoja on tullut fanitettua, mutta ainakin toivottavasti niistäkin ajoista on kasvettu jonkin verran. En ehkä silti usko, että voin itse ainakaan kokonaan kasvaa tästä ilmiöstä ulos, vähintäänkin nostalgisia fiiliksiä elokuvat ja kirjat varmasti herättää tulevaisuudessakin. Oikein kivaa viikonloppua ja liukastelkaa ulkona varovasti :)

Have I found you
Flightless bird, jealous, weeping
or lost you, american mouth
Big pill looming
Iron & Wine: Flightless bird, American mouth  
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti