perjantai 4. lokakuuta 2013

Napakymppi

Tänään on Roosa-nauha päivä, ja sen kunniaksi itsekin pukeuduin vaaleanpunaiseen puseroon on kynsissäkin vaaleanpunaista, mutta lohkeillutta lakkaa tuskin lasketaan mukaan.. Tosin neule jäi koko päiväksi takin alle piiloon, sillä olin valinnut perjantain keskusta-päiväksi. Juuri sopiva syksyinen ilma; paksu huivi kaulassa piti kylmän loitolla, mutta silti ei tullut kuuma kauppoja kierrellessä. Ja nyt voin muuten olla aika ylpeä! En ihmeemmin katsellut vaatteita, vaan suuntasin ajatukset siihen mitä listalta löytyi. Kiertelyntäyteisen iltapäivän jälkeen voinkin rastittaa ja yliviivata kaikki tärkeimmät kohdat. Ketään tuskin kiinnostaa minkä värisiä sukkia ostin vaaleanpunaisia ja harmaita mutta pipo. The pipo. Täydellinen ainakin omaan silmään, eikä loppujen lopuksi ollut edes kovin tuskallista löytää! Kyseinen myssy löytyi siis Mick'siltä, on merkiltään Sisters Point ja maksoi rapiat viisitoista euroa. Hauskinta tässä on, että myöhemmin tänä iltapäivänä Laura laittoi tekstarin varustettuna saman pipon kuvalla ja tekstillä "löysin sulle pipon". Eli taitaa olla turvallista todeta tämän pipon olevan mun näköinen?



Huomenna on myös erikoinen päivä: tietysti mun ja Eelin kuukausipäivä! 13 kk, ehkä ihan hyvä etten ole suunnitellut mitään. Toisaalta, kyllä sitä aina jotain pientä kivaa keksii näidenkin asioiden muistamiseksi. Shoppailujen lomassa käytiin kahvilla, ja syötiin melkein puoliksi jätteherkullinen mustikka-valkosuklaamuffinsi. Näen varmaan siitä unta ensi yönä, niin hyvää se oli! Kotona herkuteltiin laittamalla yhdessä ruokaa. Eikä mitä tahansa makaronimössöä, vaan tomaattista vuohenjuusto-broileripastaa! Nimessä mainittujen aineksien lisäksi siihen tuli muun muassa pestoa, namnam. Kuulosta hienolta, oli tosi hyvää ja melkoisen nopea valmistaa. Suosittelen!


Tämä ilta kuluu ruudun ääreen asettuneena. Vain elämää, vain leffaa, eiku? Kivaa viikonloppua anyway! :)

Annat mulle lankaa vähän liikaa
Kompastellut oon jo jonkin aikaa
Mut käsiinsä otti joku muu kun kaaduin
Enkä enää noussutkaan
Kiinni, pidetään kiinni
Vaik ollaan irrallaan ja sä et edes huomaa
Sanni: Kiinni

2 kommenttia:

  1. Tänään on myös eläintenpäivä ja KORVAPUUSTIPÄIVÄ! :D

    VastaaPoista