keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Round Two

Äänen huutaminen käheäksi Alias-juomapelissä ja excu-majapaikan valskaavat ikkunat on aika katala yhdistelmä. Sairastuin nimittäin jo toisen kerran tänä vuonna syysflunssaan! Not cool. Vielä kurjemman olosta tekee alituinen väsynyt mielentila, lukuisat kouluhommat sekä kylmässä säässä pyöräily. Huhut kertovat, että Oulussakin on lunta tuprutellut taivaalta! No, sentään en tullut yliopistolle kahta tuntia liian aikaisin, niin kuin nimeltä mainitsematon ystäväni Jenni. 


Ja onhan niitä kivojakin juttuja, niin kuin aina! Aamukaakao on toimittanut aamupalan virkaa jo parin viikon ajan; tiedetään, päivän tärkein ateria ja silleen, mutta ne 10 minuuttia jotka voin vielä pötkötellä sängyssä tuntuu aamuisin himpun verran kivemmilta kuin leivän mutustaminen koomassa. Eikä yhtään haittaa, että se kaakao on lämmintä ja tuodaan suoraan sänkyyn, mm. Tälle päivälle olin sopinut treffit kera Lauran ja Millan, ja oli aika kivaa jutella Humuksessa kahden filmaattisen tytön kanssa. Äkkiä hurahti pari tuntia :)


Ja mikä parasta; huomenna alkaa loma. Tarpeeseen tulee, ajattelin lähinnä nukkua, ulkoilla, ja ehkä vähän katsoa kouluhommia. Jos siltä tuntuu. Vähän reissaustakin on tiedossa niin Toppilan ja keskustan välillä, kuin suuremmassa mittakaavassakin. Kalajoki kutsuu heti viikonlopun jälkeen, ja loppuviikosta menen samoilemaan Sodankylän metsiin. Tai jotain siihen suuntaan.

Nämä yhteiset vuodet sai irti
Sen kuoren josta pidin tiukasti kiinni
Ja kaikki yhteiset vuodet on voitto
Jota lunastaa vielä en tahdo
Sama kilppari meitä katseli
Se tietää kaiken parhaan
Haloo Helsinki!: Carpe Diem   

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti