If I ever grow up

Jos lapsuuden haaveita näyttelijän tai laulajan urasta ei lasketa, olen lähes aina halunnut opettajaksi. Aine on välillä vähän vaihdellut, mutta liittynyt aina kielten opiskeluun: yläasteella olin varma, että minusta tulee äidinkielen opettaja, lukiossa vahvistui unelmani kielten opettajan ammatista. Lukion toisena vuonna tosin olin melko varma, että haen Jyväskylään tai Tampereelle journalistiikkaa, mutta se punainen lanka oli aina sama: kielet kiinnostivat minua. Olen aina ollut niissä hyvä, ja niiden opiskelu on ollut jokseenkin vaivatonta, sillä varsinkin englantia on tullut käytettyä runsaasti myös vapaa-ajalla. Yläasteen alkaessa odotin kaikista eniten sitä, että pääsin opiskelemaan ruotsia, ihan uutta kieltä. Kun isoveikkani aloitti jo ala-asteella saksan ja myöhemmin ranskan, olin todella kateellinen. Meidän pienessä kyläkoulussamme ei ollut sitä mahdollisuutta. Siksi yläasteella aloitin innokkaana ranskan, ja minun mielestäni se oli, ja on edelleen, yksi kauneimmista kielistä. Sinänsä harmi etten enää juurikaan osaa muodostaa järkeviä lauseita ranskaksi, viisi vuotta ahkeraa opiskelua well spent :D

Koska olin hyvä kielissä ja tykkäsin opiskella niitä, bondasin opettajien kanssa. Meidän yläateen ruotsin tunnit oli yhtä kaaosta; minua ja siskoani lukuunottamatta juuri ketään ei kiinnostanut opiskella eikä juuri kukaan varmaan oppinutkaan mitään. Itse halusin kuitenkin näyttää opettajalle, että hänen työnsä ei ole mennyt hukkaan, ja että edes jotakin kiinnostaa. Varsinkin yläasteen englannin tunneilla olin yksi opettajan lempioppilaista, mutta kyllä niiden kymppien eteen nähtiin töitä! Tai sitten ihan vaan luonnonlahjakkuutta, voi niinkin olla ;) Anyway, tulin opettajien kanssa hyvin toimeen, ja vaikka näinkin kielten opiskelun ja oppimisen vain omasta oppilaan näkökulmastani, kiinnosti se minua kovinkin paljon. Opettajuus oli haaveissa hyvin pitkään.

Lukiossa eräällä opon tunnilla meidän piti ottaa selvää itseä kiinnostavasta opiskelualasta. Helppo valinta, englanti tietysti. Silloin tutustuin ensimmäistä kertaa valintakriiteereihin, ja lukion lopussa abivuonna sormet ristissä toivoin, että täytän ne vaatimukset. Hain siis englantia ja ruotsia Ouluun ja Jyväskylään, sekä Vaasaan nykysuomen, viestinnän ja englannin kielen koulutusohjelmaan. Kaikki olivat kuitenkin ihan peruslinjoja eivätkö opettajakoulutuksia, koska pelkäsin haastattelua ja olin varma, että jos hakisin suoraan opettajalinjalle, en ikinä tulisi pääsemään mihinkään. Siitä on vaikea jälkikäteen sanoa juuta tai jaata, mutta ainakin tuolla taktiikalla pääsin ykkösvaihtoehtooni, eli englantilaista filologiaa Ouluun. Melko pian selvisi, miten voi hakea opettajalinjalle, jos se alkaa vielä kiinnostaa. Ja kiinnostihan se, ja fuksivuoden keväällä kävin soveltuvuushaastattelussa.

Siinä vaiheessa olin varma, että pääsen. Monet opettajat olivat sanoneet, että kaikki halukkaat kyllä otetaan eikä hakijoita ollut kovin montaa muutenkaan. Lisäksi olin saanut melko vasta uuden työpaikan, olo oli itsevarma ja päättäväinen: I want this. Korostin haastattelussa sitä, miten en abivuonna ollut varma kyvyistäni oikein minkään suhteen, mutta nyt olin löytänyt oman alani. Haastattelu meni mielestäni hyvin ja sainkin melkein täydet pisteet. Tuloksissa näkyi kaikkien pisteet, ilman nimiä tosin, ja minulla oli eniten pisteitä - helppo nakki siis. Varmuutta tuloksista saatiin odottaa pitkään, kunnes noin vuosi sitten ne tulivat kirjeellä kotiin. Ja niinhän siinä kävi, etten päässyt aineenopettajalinjalle. Avasin kirjeen innokkaasti ja luin sen monta kertaa läpi, ja sitten vain romahdin lattialle istumaan. Muistan sen vieläkin; oltiin Eelin kanssa mun luona laittamassa ruokaa, ja komensin sen omalle kämpälleen koska halusin olla yksin. Jennikin laittoi innostuneena viestiä, mutta oli vaikea olla iloinen toisen puolesta, kun oma tulevaisuus suorastaan pyyhkiytyi pois, ainakin omassa mielesstä. Nytkin tätä kirjoittaessa tulee sama epätoivoinen fiilis siitä huolimatta, että oon jo miettinyt asioita eteenpäin. Hyi :D

Itkeskelin kotona pari päivää. Oltiinhan sitä puhuttu kavereiden kanssa miten pedagogiset hirvittää, halutaanko me ihan oikeasti olla opettajia, miettikää vaikka just niitä yläasteen ruotsin tunteja! Nyt sitten oli oikeasti sen varasuunnitelman paikka. Aika yleistä on, että pelkällä filologialinjalla olevat ottavat sivuaineiksi jotain taloustieteidenpuolelta. Minuakin kiinnosti erityisesti markkinointi ja kansainvälinen johtaminen. Aloin ottaa asiasta selvää, ja tiedekuntamuutosten takia taloustieteiden tiedekunta muuttui Oulun kauppakorkeakouluksi, ja sivuainekokonaisuus kauppatieteiden perusteiksi. Se on 25 opintopisteen kokonaisuus, johon kuuluvista kursseista saa itse valita viisi. Tähän mennessä oon käynyt johtamista, (kansan)taloustiedettä ja nyt viimeisimpänä markkinointia, ja keväällä vielä on edesssä rahoitusmarkkinat-niminen kurssi sekä syksyllä lisää johtamista ja markkinointia. Kursseista oon itse asiassa tykännyt tosi paljon taloustieteitä lukuunottamatta, ja kun vain asennoituu asennoituu oikein niin jaksaa kuunnella ihan hyvin :D Mun mielestä on siistiä oppia ymmärtämään kauppatieteitä ja niihin liittyviä asioita; luennot tuntuu tosi järkeviltä ja läpikäydyt asiat hyödyllisiltä.

Pelkillä enkulla, ruotsilla ja muutamalla kauppatieteen kurssilla ei kuitenkaan tutkintoa muodosteta. Onhan mulla sitä matkailua joo, mutta se nyt on yhtä tyhjän kanssa. Tavallaan sopii ihan hyvin yhteen just kauppatieteiden ja kielten kanssa koska siellä käsitellään asioita sellaisesta näkökulmasta, mutta toisaalta se on niin pintaraapaisu aiheeseen, etten usko voivani sitä hyödyntää tulevaisuudessa kauheasti. Monet kielten lukijat on kiinnostuneita kääntämisestä, ja se on kyllä mielenkiintoista. Yleensä käännetään omalle äidinkielelle, ja sellaisia kursseja mulla ei ole kuitenkaan ollut, vaan aina suomi-enkku-suuntaan. Sen takia ehkä tuntuu, ettei kääntäminen ole ainakaan mitään helppoa, vaikka ihan mukavaa välillä onkin. Mun kandin aihe koski kääntämistä, ja mielenkiinto kyllä pysyi yllä; omaa aihetta tutkiessa tuli kiinnitettyä huomiota myös muihin kääntämisen haasteisiin. Silti, kääntäminen urana on vähän epävarma vaihtoehto, niin henkilökohtaisesti kuin ihan työllistymisen kannaltakin. Tällä hetkellä mulla on menossa Language and Language Editing -kurssi, joka antaa vähän vihiä proof-reading ja language consultant -aloilta. Kurssi on tavallaan ihan kiva, mutta edelleen aika suppea katsaus alaan. Ja siinä on myös vähän sama homma kuin kääntämisen kanssa; riittääkö töitä, pärjääkö siitä saadulla palkalla. Esimerkiksi yksi meidän lehtori tekee näitä hommia sivutoimena, vähän kuin vapaa-ajan harrastuksena. Maisterivaiheeseen ajattelin ottaa kauppatieteiden aineopintoja, jos vain onnistun niitä saamaan, sekä ehkä suomen kieltä. Mielestäni ne tukisivat aika hyvin nykyistä tutkintoani ja omia suunnitelmia ja kiinnostuksen kohteita - vaikka ei olekaan mitään niiiin selkeää visiota omasta tulevaisuudesta :D

No mikä musta sitten tulee isona? En oikein osaa sanoa. Monille vastaan "semmoinen business-nainen", ja ehkä siinä on jotain ideaakin. Mua kiinnostaa tosi paljon kansainväliset asiat, ja jonkilainen työ niiden parissa jossain yrityksessa kuulostaa kivalta ja kunnianhimoiselta. Millainen työ sitten, siitä en osaa sanoa. Markkinointi kyllä kiinnostaa, jonkin verran kääntäminen ja oikolukeminen. Kieliasiantuntijaksihan tulen valmistumaan, joka mun korvaan kuulostaa aika kivalta. Olisi mukava olla mukana vaikka pohjoismaisessa yhteistyössä jollain tasolla, päästä jonkin verran matkustamaan; kansainvälisyys on se avainsana. Tämän tutkinnon jälkeen on vielä mahdollisuus opiskella vaikka ja mitä, sellaista mitä tulevaisuuden ammattini sitten tulee vaatimaan.

Tietysti voisi kysyä, jos mua kerran kiinnostaa yritysmaailma, markkinointi ja muu, niin miksi opiskelen kieliä enkä vaikka liiketaloutta? Kielet on aina olleet mulle se ykkösjuttu. Tulevaisuudessa haluaisinkin mahdollisesti työskennellä juuri kielten parissa, en pelkästään työskennellä jossain yrityksessä. Ja en todellakaan ole haudannut mun opettajuushaaveita. Tavoitteena on tämän tutkinnon jälkeen hankkia opettajan pätevyys, tavalla tai toisella. Toisaalta oli ehkä hyvä juttu etten päässyt opettajalinjalle: se avasi silmiä monella tapaa, ja saan ainakin muodostettua tosi monipuolisen tutkinnon itslleni. Opettajan pätevyyden voi hankkia melko helposti esimerkiksi työn ohella, joten mun todellinen unelma-ammatti on edelleen kirkkaana mielessä. Vaikka yritysmaailma tarjoaisi vaikka mitä mahdollisuuksia, on mun jotenkin vaikea nähdä itseni siellä ihan konkreettisesti, vaikka kiva on haaveilla juurikin niistä jakkupuvuista ja skype-kokouksista. Jotenkin opettajuus kuitenkin tuntuisi enemmän omalta ja se onkin ehkä tällä hetkellä ainoa työ, jota ihan oikeasti voisin nähdä itseni tekevän. Mutta se pätevyys on tietysti hidaste, ja eihän sitä tiedä tuntuuko se enää niin kivalta kun oikeasti pääsee kokeilemaan. Vaikka tarkkaa työnimikettä ei vielä mielessä olekaan, on kiva tietää, että tulevaisuus on avoinna ja täynnä mahdollisuuksia, ja niiden saavuttaminen on ihan itsestä kiinni :)