torstai 28. toukokuuta 2015

Bucket list for summer 2015

Näitä listojahan löytyy aika lailla joka blogista, ja ajattelin omani julkaista vielä ennen kuin on virallisesti kesä. Tai ainakin mun mielestä kesäkuu on ensimmäinen kesäkuukausi, toukokuu vielä kevättä! Kirjoittelin listaa ja kokosin kivoja juttuja viime viikolla eräällä tylsällä luennolla; mulla on luennoilla pakko olla jotain tekemistä, oli se sitten muisiinpanojen kirjoittaminen tai turhanpäiväinen haaveilu. Mutta ei kai siitä sen enempää, tällaista suunnitelin tulevalle kesälle! Mullahan ei töitä valitettavasti ole, joten vapaa-aikaa luulisi löytyvän :D

Auringonottoa. Oulun eri uimarannoilla, Kalajoella dyynien keskellä. Kavereiden kanssa juttellen ja omassa rauhassa kirjaa lukien ja musiikkia kuunnellen.

Paljon uimista. Järvessä ja meressä, katsotaan minne tällä kertaa jää talviturkki!

Jäätelöä. Irtojäätelöä kioskeilta, mehujäätä, pehmistä; ehkä tänä vuonna osaa nauttia jäätelöhetkistä enemmän, kun ei tarvitse olla jätskin kanssa tekemisissä joka päivä!

Grillausta. Perheen kanssa ja kavereiden kanssa; maissia, pihvejä, vartaita, burgereita... Noms.


Kirjojen lukemista. Kone syrjään ja kirja käteen! Lukemista parvekkeella, uimarannalla, sohvan nurkassa.. Vanhoja suosikkeja sekä kirjailijoista että kirjoista, ja uusia teoksia. Suomeksi ja englanniksi ainakin, ehkä jopa pitkäsät aikaa ruotsiksi. Chick litiä ehdottomasti!

Lenkkeilyä ilta-ja aamuauringossa. Hyvässä seurassa kuulumisia vaihdellen ja elämää ihmetellen, tai napit korvissa musiikkia kuunnellen.

Bikinikuntoon - feel good. Loppukesäkuntoon 2015! Saa nähdä miten hyvin sopii yhteen jätskin ja grilliherkkujen kanssa...

Summer 2015 -soittolista. Biisejä, joista tulee vuosienkin päästä kesä mieleen. Vanhoja lemppareita menneiltä kesiltä ja miksei talviltakin, mutta myös uusia kappaleita, jotka kytkeytyy vahvasti just tähän kesään.

Opiskeluhommat kunnialla kuntoon. Ei rästihommia, vaan esseet ja tentit ajallaan pois alta! Siitä on sitten hyvä jaksaa syksyyn ja näyttää omille fuksielle mallia. Lomailukin on paljon kivempaa hyvän omantunnon kanssa :)

Kavereita, kavereita, kavereita. Rentoa hengailua, aamun asti tanssimista, nauramista. Kuulostaa toimivalta reseptiltä!


Oulun patioiden kiertely. Oulun keskusta on täynnä patioita ja terasseja, mistä aloitetaan?

Käy... Kalajoella, Sodankylässä ja Vaalassa. Ainakin. Vielä mahtuu mukaan joku yllätyskaupunki! Etelään vai pohjoiseen? Kavereiden kanssa vai parisuhdereissu?

Mökkeilyä. Keuruulla jo perinteeksi muodostunut loppukesän reissu, ehkä myös juhannuksena Kalajoella vietetään mökkielämää.

Kivoja festareita ja tapahtumia. Suomen Tivoli, Kalajoen Juhannus (tietysti), Summer Party Nallikarissa, Biitsit Vaalassa, Qstock.. Vähän kyllä houkuttaa myös Ruisrock mutta haaveeksi taitaa jäädä.


Kokkailua. Viilentäviä smoothieita, uusia perunoita, kevätsipuli-voikastiketta, mansikkatorttu... Oijoi.

Pyöräilyä. Joka paikasta joka paikkaan.

Ole spontaani. Lähde mukaan, älä arkaile, nauti.


Vietä ihan sairaan huikea kesä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti