perjantai 10. heinäkuuta 2015

Tulin tänne tuntemaan, tuntemattomaan

Tämä viikko on osoittautunut yllättävän kivaksi; eikä kummakaan, kun kyseessä on oikeastaan ensimmäinen ihan oikea lomaviikko! Kesäkuu meni enemmän tai vähemmän opiskelujuttujen parissa, joten kun maanantain tentti oli ohi, oli aika vapautunut olo. Nyt saa keskittyä lomailuun ja hyvällä omalla tunnolla duunailla omia juttujani. Kovin paljon tällä viikolla ei kyllä ole tapahtunut, koska kesäiset ilmat karkasi taas hetkeksi jonnekin. Oon sitten himmaillut kotona, ja meidän siivouspäiväkin venyi kahden päivän mittaiseksi. Lomafiilis, you know.



Laura käväisi Oulussa tekemässä saman tentin kuin minä, ja ehdittiin käydä shoppailemassa yhdessä Elisan kanssa. Ostossaalista esittelinkin jo viime postauksessa. Shoppailuun kuuluu olennaisesti kahvittelu, vähän kuin lämmin kaakao lasketteluun. Kahvila Bisketti on kiva mutta ehkä jo vähän nähty, joten käytiin sitä vastapäätä olevassa kahvila Antellissa. Vähän pieni, mutta kivan viihtyisä. Söin yllättäen vuohenjuusto-kanapatongin, joka oli kyllä herkullinen - ja täyttävä, sillä puolikkaan patongin pakkasin vielä kotiin mukaan. Saatiin kulutettua kaupungilla monta tuntia, ja illalla olo oli ihan väsynyt! Ruuankin suhteen mentiin Eelin kanssa helpoimman kautta ja lykättiin ristikkoperunat uuniin, vaikka näin kesällä sitä söisi mieluummin tuoretta ruokaa. Ruuanlaiton suhteen ollaankin kyllä kevään ja kesän aikana petrattu hurjasti! Vaikka tietenkin vain se, että kokkaa itse, ei tarkoita että ruoka olisi terveellistä :D



Tällä viikolla ehdittiin myös käydä iskän luona, pitkästä aikaa. Siellä meitä odotti muun muassa koirakaveri Pablo :) Katseltiin videoita ulkomaanmatkalta, syötiin ja herkuteltiin jätskillä. Lähtiessä pyöräiltiin kotiin Ideaparkin kautta - sain nimittäin iskän vanhan puhelimen! Oon jo ties kuinka pitkään haaveillut uudesta puhelimesta, lähinnä sen takia, että vanha Lumiani sammuili itsekseen eikä joskus meinannut millään pysyä päällä. Esimerkiksi jos sen laittoi pöydälle niin, että se vähän kolahti, sammui se lähes aina. Myös netti oli aika hidas, vaikka liittymän vaihto jonkin verran auttoikin. Iskä vaihtoi vähän aikaa sitten puhelimensa, ja sain sitten itselleni iPhone 5:sen! Oon kyllä aika tyytyväistä tyttöä nyt, vaikka loppujen lopuksi ei se iPhone ole ihmeellisempi kuin muutkaan puhelimet. Ideaparkissa kävin vaihtamassa Sim-kortin pienempään, ja samalla ostin Marimekon liikkeestä Unikko-kuosisen suojakuoren alennuksesta. 


Viikonlopuksi onkin luvassa vähän erilaista ohjelmaa, kun lähden moikkaamaan Jenniä Vaalaan! Tulee varmasti hauska viikonloppu, vaikka vähän jänskättää miltä Vaalan yöelämä näyttää. Raporttia tulossa viikonlopun jälkeen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti