keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Varaslähtö

Eilinen laskiaistiistai oli mulle lähinnä läskiäistiistai, sen verran monta pulleroa on tullut nyt alkuviikosta syötyä! Mutta on ne olleet sen kaiken vaivan arvoisiakin, nimittäin tiettyjä uhrauksia jouduttiin tekemään ennen kuin päästiin nauttimaan näistä herkuista. Meidän hienosti palvellut vaikkakin vähän käytetty sähkovatkain otti damagea kun se vahingossa tippui lattialle. Se laite on siis entinen, joten arvatkaa kuka vapaaehtoisena vatkasi kerman vaahdoksi käsin :) Tänä vuonna en mennyt pulkkamäkeen, vaikka Raksilassa olisikin ollut suuri tapahtuma aiheeseen liittyen ja illallekin olisi ollut monta vaihtoehtoa after ski-bileiksi.


Sen sijaan satsaan tähän ja huomiseen; illaksi suuntaan nimittäin keskustaan ja Verban ja Tiiman järjestämiin ystävänpäiväbileisiin! Aivan, tiedän: ystävänpäiväbileet keskiviikkona, kun kalenterin mukaan sitä vietetään torstaina? Beats me. Sinne nyt kuitenkin ollaan menossa, ja ajattelin etkoilut suorittaa Jennin luona leffan parissa, samaa aihepiiriä tietty. Muutenkin vähän etuajassa ollaan, sillä kaverien kortit on kuuleman mukaan saapuneet perille jo eilen, ja tulihan tänne Kaijonharjuunkin tänään muutama rakkautta sisältävä kirjekuori. Kivaa vaihtelua laskuille! Hirmuinen ikävä meinaa olla noita ihania tyttösiä, kesällä kuitenkin tottui näkemään ja juttelemaan melkein päivittäin. Kuoret sain availla rauhassa eli toisin sanoen repiä holtittomasti, sillä systeri karkasi jo tänään Kalajoelle. Itse ajattelin ahkerasti opiskella viikon loppuun asti, ja mennä perässä vasta perjantaina, sopivasti ehdin katselemaan prinsessoja lukion wanhojen tansseihin.


Pahasti kuitenkin näyttää siltä, ettei eräs essee kirjoitu itsekseen. Nyt siis sen kimppuun niin voi hyvällä omalla tunnolla pitää hauskaa illalla! 

Please let me take you
Out of the darkness and into the light
'Cause I got faith in you
That you're gonna make it trough another night
Stop thinking about the easy way out
There's no need to go and blow the candle out
Because you're not done, you're far too young
And the best is yet to come
Nickelback: Lullaby    

2 kommenttia: