maanantai 17. kesäkuuta 2013

Iso Salaatti

Kuten viime postauksessa kerroin, Eeli halusi laittaa mulle vaihteeksi ruokaa. Tykkään hirmuisesti sen tekemistä munakkaista ja nuudeleista, mutta tällä kertaa herra teki meille salaattia. Kuulostaa helpolta ja niin tietysti onkin, mutta arvostan kaikkea sitä vaivaa, pilkkomista ja paistamista mitä sisältyi siihen, että saatiin mahat täyteen - monena päivänä. Se oli nimittäin iso salaatti! Mahdottoman ruokaisa ja täyttävä, ennen kaikkea tosi hyvä ja herkullinen. Mitä tässä vertaansa vailla olevassa salaatissa sitten oli? Jäävuorisalaattia, kurkkua, kirsikkatomaatteja, keltaista paprikaa, punasipulia, mozarella-juustoa sekä hunajamaustettua kanaa. Herkullisen lisäksi meidän salaatti oli siis myös värikäs! Kanan sekaan jäi paistamisen jälkeen vielä sitä marinadia, mutta se toimi ihan hyvänä salaatinkastikkeena. Toisaalta se myös aiheutti sen, että salaatti nuhjaantui onko tää oikea sana edes.. :D aika nopeasti.


Useamman kerran blogin ruokakuvissa on näkynyt uuniperunoita, ja joku kyseli kommenteissa niiden ohjetta. Aika yksinkertaista: valitse suunnilleen samankokoisia perunoita haluamasi määrä, ja laita ne uuniin 225 asteeseen noin tunniksi. Meidän potuille se on ollut riittävä aika, sillä ne ei ole olleet niitä kaikista suurimpia perunoita. Täytteenä on ollut valmiita sekoituksia suoraan kaupan hyllystä, makuina muun muassa pippurisekoitus sekä chili-paprika.


Tämä maanantai on ollut täynnä väsymystä, kiukuttelua - vaikka mulla on periaatteessa loma! Eelillä alkoi työt, mutta onneksi ne loppuu aina jo puolen päivän aikaan, joten kuitenkin koko päivä on aikaa tehdä jotain kivaa. Tänään aloitettiin katsomaan Roswellia, ketkä muistaa? Alieneita ja 2000-luvun alun vaatteita, loistava yhdistelmä. Tämä päivä on puolestaan näyttänyt ne loistavat ominaisuutensa vasta iltaa kohden. Sateisen päivän pelasti sateenkaari, joka kuitenkin oli vaikea tallentaa liikkuvan pyörän selästä. Ps, mun pyörä on alkanut natista tosi nolon kuuloisesti...

I offered you my coat
Thank goodness love can float
Crazy how that shipwreck meant
my ship was coming in
We talked 'till the sun went down
Train: Mermaid 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti