torstai 30. toukokuuta 2013

Under the Sun

Aurinko paistaa mutta vettä ei sada, passaa mulle! Terassikausi on nyt munkin kohdalla avattu: eilen käytiin paikallisessa Caiossa viettämässä iltaa opiskelukavereiden kanssa. Caiohan muuttuu pikapuoliin tilausravintolaksi - tiedä sitten mitä se tarkalleen ottaen meinaa, mutta joka tapauksessa humanistit ja erityisesti verba päätti suorittaa Caion loppuunjuonnin vähän etuajassa, sillä virallinen viimeinen päivä koittaa vasta lauantaina. Verba edustikin humanisteista kenties parhaiten, mutta monta tuttua naamaa, joita olisi ollut kiva nähdä, jäi puuttumaan. Sää oli täydellinen terassi-illalle; aurinko, helle ja välillä puhalsi vilvoitteleva tuuli. Ei voi valittaa, sillä sisätilatkin oli tosi viihtyisät siltä varalta, että ulkona olo käy liian tukalaksi. Suurimman osan ajasta itse rupattelin Jennin kanssa, vaikka tämä tyttönen tulikin jo ennen tapahtumaa meille. Juttua riitti Jennin ja kaikkien muidenkin kanssa. Kaikki oli ihan kesäfiiliksissä ja esittelivät itsestään summer editionit, sillä lyhyempiä lahkeita ja hihoja talveen verrattuna oli havaittaviassa! Vitsi meikä tykkää kesästä, kun ihmiset pukeutuu kevyesti ja yleinen ilmapiiri on ihanan positiivinen ja pirteä.


Caiosta kotiin mentiin kaupan kautta ja syötiin Jennin kanssa herkullinen pakastepizza puoliksi, hihi. Yösyönti on parasta, eikä haittaa vaikka olisikin jo aikaisemmin illan aikana käynyt ihan oikealla pizzalla. Yö meni aika lämpimissä tunnelmissa - kolmas kerros ja tuuletusikkunaton olohuone on aika jees - mutta oma sänky on aina se oma. Onneksi Jenni on reipas ja tottunut heräämään semiaikaisin, joten itsekin pääsin ylös sängystä ihmisten aikoihin. Jenni houkutteli mut kanssaan rannalle, joten aamupäivällä suunnattiin keskustaan, Jennin kämpän kautta Kiikelin rannalle. Pyyhkeet nurmelle, aurinkorasva iholle ja silmät kiinni. Ensimmäinen kerta auringonottoa tälle kesälle, ja eihän se mikään mallisuoritus ollut.. Ensinnäkin, aurinko ei vaan tartu muhun, ei sitten yhtään. Toiseksi, ilmeisesti selkä jäi vähän vähemmälle rasvaukselle, sillä nyt se punoittaa ja puolessa välissä menee kahdet bikininarujen rajat, huomaa missä välissä asento on vaihtunut ja bikinien asentoa kohennettu. But remember: kyllä se punoitus muuttuu rusketukseksi!


Kohta suunta taas Toppilaan päin ja toiveissa olisi katsoa taas jokin kesäinen elokuva, koska Lostin viimeinen kausi alkaa olla lopuillaan ja haluan säästellä sitä. Viimeksi katsottiin On the road, joka oli positiivinen yllätys. Erilainen kuin mitä ajattelin sen olevan, mutta kuitenkin varsin viihdyttävä, ehdottomasti katseltava ja aika surullinen loppujen lopuksi. Ja onhan siinä kivoja maisemia, kyllä mä sinne Yhdysvaltoihin vielä joskus pääsen!

Hei hetkeksi vielä jää
Me molemmat tiedetään
Ettei ei niin, ei tän pitänyt mennä niin
Aiemmin juoksin mä silmät kii
Mut sit mä törmäsin enkeliin
Tuomas Kauhanen ft. VäinöVäinö: Enkeli

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti