perjantai 12. huhtikuuta 2013

Summer Outfits

Ihana auringonpaiste loisti poissaolollaan tänään heh heh aika nerokas sanaleikki eller hur? mutta sen sijaan kasvoille tipahteli muutama pisara vettä. Sataisi yön aikana vaikka ihan kunnolla, niin vieläkin epämiellyttävän korkeat lumikinokset joutuisivat pitämään vähän matalempaa profiilia. Sitten aamuksi ehtisi taas kivasti tulla hyvä sää ja keväinen fiilis jatkuisi!


Tosiaan, jo eilen alkoi viikonloppu shoppailujen merkeissä. Tänään oltiin Lauran kanssa liikkeellä hyvissä ajoin, sillä jo ennen puolta päivää pyörittiin muiden hullujen seassa Stockmannilla. Tunnin päästä poistuttiin sieltä keltaisten muovipussien kanssa ja jatkettiin shoppailukierrosta vältellen samalla kadulla pomppivaa sekoa banaania. Kevään ostokset on aika lailla tehty nyt, ei voi muuta sanoa.. Mutta iloinen oon jokaisesta vaatekappaleesta, kenkäparista ja asusteesta joka on päätynyt mun vaatekappiin. Yksin on kuitenkin vähän hankala fiilistellä kaikkia niitä kivoja uusia hankintoja, joten ajattelin jakaa niitä tänne. Kokosin uusien ja vähän vanhojenkin juttujen pohjalle kesäisiä asuja, jotka nostattaa kesäfiilistä ja varmasti pääsee päälle sitten kun lämpötila kohoaa. Alla on siis koottuna muutama asukokonaisuus, vähän erilaista postausta tällä kertaa!


Oon ihan rakastunut tuohon toppiin! Se on itse asiassa vähän iso, mutta hakaneulat on kivoja kavereita. Tykkään paidan selkäosasta, joka on  pitsiä. Paita on SpiritStorelta, samoin kuin pitsinen musta bandeautoppi. Sortsit on merkiltään Pieces ja ostettu siitä Doris-liikkeestä, jonka ainakin oululaiset varmasti tietää. Ja nuo on muuten Lauran! Ballerinat on vanhat mutta aikoinaan ostettu H&M:ltä, ihan hyvässä kunnossa kuitenkin vaikka alussa aiheutti varsin kivuliaat rakot joka käyttökerralla.. Korut on ostettu ja saatu kaikkialta, yksi käsikoru on muun muassa Afrikasta asti tuotu Suomeen!


Farkkusortsit on ostettu viime kesän Unkarin matkaa varten, mutta ainakin H&M:n nettisivuilla näyttää olevan samanmoisia. Valkoinen toppi on löytö tämän vuoden Hulluilta Päiviltä One Wayn puolelta. Musta bandeautoppi on Jim&Jill:stä, ja se haisee muuten ihan hammastahnalle vaikka on pestykin. Hyi. Kiilakorkoavokkaat Laura osti meille yhteiseksi Kenkämeklarin loppuunmyynnistä. Kätevää kun on samankokoinen jalka! Laukku puolestaan on viime syksyn ostoksia ja korut taas jotain randomeita, mutta nuo sulkakorvikset on kivan kevyet.


Tässä asussa kaksi tämän kevään parasta hankintaa: peplumtoppi ja ihanat korkkarit Spirit Storesta. Kenkiin ihastuin siron mallin takia, ja ruskea sisäpinta veti puoleensa jostain syystä. Toppi on tosi kivan tuntuinen päällä, sellainen pehmeä ja myös pysyy hyvin, valumatta. Kesällä ajattelin yhdistää nuo kaksi uutta hankintaa valkoisiin sortseihin. Itselle ainakin tulee mieleen vähän merimies-vaikutteinen tyyli! Ohuet rannerenkaat on Lauran, ja nuo paksummat voitin viime keväänä erään blogin arvonnassa. 


Aina ei kesällä kuitenkaan ole niin lämmin että sortseilla tarkenee. Nämä kiiltäväpintaiset ja haaleasti leopardikuvoidut housut ostin myös Spirit Storelta. Päivän piristys oli, kun sai ottaa S-koon sijaan XS:n! Vadelman värinen läpikuultava toppi on niinikään Hullujen Päivien löytö Vilan puolelta. Ihastuin väriin ja sovituskoppien jonossa eräs nainen kysyi mistä olen löytänyt noin kivan värisen paidan :) Laura osti itselleen saman topin valkoisessa värissä, ja itse asiassa myös peplum löytyy Lauralta valkoisena. Aika sama maku meillä on, ja hyvä että on kun yhteinen vaatekaappi jaetaan suurimmalta osin. Tämän asun ballerinat on tilattu viime kesänä H&M:ltä, ja aurinkolasit sekä kukkapanta on myös saman kaupan antimia.

Aurinkoikävää helpottaakseni vaihdoin myös blogin ulkoasua taas vaihteeksi! Kommentteja? 

4 kommenttia:

  1. Heeei, aivan ihana uus banneri! :)) Mut jostain syystä en nää mitään muita blogin kuvia, nyyh :(

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. mulla oli myös eilen ongelmia kuvien kanssa! jotkut ei näkynyt ja en meinannut saada ladattua uusiakaan.. toivottavasti nyt toimii paremmin, mulle ainakin näkyy kaikki otokset! :)

      Poista